24-vuotias Joss Stone ei halua enää uudeksi Aretha Frankliniksi vaan Alanis Morissetten ja Taylor Swiftin jalanjäljille. Luonnollisesti Janis Joplinin valtaistuin kelpaisi myös nuorelle laululinnulle. Tosin Stonen muodonmuutos jää edelleen vajaaksi, sillä albumille on sotkettava mukaan riskitöntä ja paikoin tyhjänpäiväistäkin poppisoulia. Omalle levymerkille työstetty LP1 on säädetty kasaan Eurythmics-tuttu Dave Stewartin avittamana. Stonen ääni on etualalla jopa viisujen kustannuksella ja bluesrokkaava Karma kuulostaa maukkaalta mutta kokonainen albumi vesittyy yliyrittämisen piikkiin.

Kiekon avaava Newborn voisi olla Alanis Morissetten albumilta. Sielukas Don't Start Lying to Me Now testailee myös rouheaa skebaa. Last One To Know on jo puhtaampaa kutupoppia ja pari seuraavaa viisua joutuvat reilummin kumartamaan Joss Stonen suuntaan - perusvireisen popahtavan soulin vähemmän hehkuvat tekeleet antavat vokalistille vain tilaa revitellä äänijänteitään. Akustinen bluespala Landlord herättää toiveita paremmasta, juurevammasta Joss Stonesta ja kiekon päättävä herkkä perinnefiilistely Take Good Care onnistuukin antamaan albumin parhaita fiilareita - nuoren naisen äänessä on reilusti tunteen paloa...ja rehellisyyttä.

Joss Stone sortuu yliyrittämiseen ja jopa hienoiseen itsensä yliarviointiin tuoreella LP1-albumillaan. Stonen ääni on tyylikästä kuunneltavaa mutta parissa siivussa nuori nainen kuulostaa jopa ylimieliseltä - huonompikin biisi kelpaa, kun laulajana on luonnonlahjakkuus Joss Stone (?). Stonen suuntausta bluesin ja countryn suuntaan kuuntelee kuitenkin mielellään ja seuraavalle albumille toivoisi reilummin riskinottoa. Stonen pitäisi kylläkin huomata, että jos haluaa tosissaan sinisten sävelten ja countryn maisemiin, saappaat pitää uskaltaa liata pölyyn ja kuraan.