Lapinlahden Linnut ovat palanneet lähes alkuperäiseen kokoonpanoon. Vain Heikki Salomaa on lopullisesti poissa. Lapinlahden Linnuista nauttiminen ilman liikkuvaa kuvaa on aina puolittainen kokemus. Levyltä kuultavat viisut kaipaisivat ympärilleen visuaalista kerrontaa. Allekirjoittaneen kokemuksissa Lintujen levyt ovatkin jääneet yksittäisten tähtihetkien varaan. Hienoa on kuitenkin saada vanha jengi taas tien päälle. Bändin debyyttikiekko oli kova juttu.

 
Etiäppäin on täynnä ideoita, jotkut niistä toimivat kestohyödykkeinä toisten valuessa kertahörähdyksen asteelle. Kiekon nimibiisi toimii musan osalta reippaasti, kepeä tunnelma kantaa myös tekstien osalta. Runo Josta Ei Tullut Mitään esittelee teinirakkauden ongelmissa kamppailevan Mikko Kivisen, tutunoloista mutta toimivaa Lintujen pöllyttelyä. Mun Muriseva Koirani Iines asettui tehokuuntelun jälkeen ykköspaikalle, pirullisia yksityiskohtia laukova teksti ja musiikillisesti rajusti groovaava tekele toimii. Oikeutta Metron Siivoojille asettaa reggae-kapinallisuuden uudelle tasolle, hieman kömpelösti nytkyttelevä Jamaikan tuliainen on osuva paukku. Kahvihuoneen Kunkku on reipas ralli vaikka teksti päästää liian helpolla. Varanasi laittaa kiertoon itämaisia mausteita. Sähkönainen harrastaa Lintujen kieroa ja pikkutuhmaa sanailua. Keliakiavalssi vedetään niin överiksi, että perusvalssi puolustaa paikkaansa Lintujoukossa. Elän Analogisesti on hauska trippi ajankohtaiseen aiheeseen.

 
Lapinlahden Linnut on perusvarma tapaus. Vanhassa kokoonpanossa on parhaiden päivien henkeä. Huumorilevyllä on aina harhalaukauksia, mutta jokaisessa viisussa on yritystä ja idean poikasta. Kestokuuntelussa puolet albumin materiaalista jaksaa herättää nyökyttelyä, parin biisin osalta käytössä on skip-näppäin. Välillä musa toimii paremmin kuin huumoriosasto. Toisaalta, pääasia että toimii. Tämä ei ole apurahamusiikkia, joten taidepiipertäjät pysykööt muiden levyjen parissa. Vanha jengi koossa taas.