Tappajahai. Kolmannen asteen yhteys. E.T. The Extra-Terrestial. Arkajalat. Steven Spielbergin kultakausi on klassikkoja täynnä. Elokuvat yrittivät olla jotain itsenäistä ja uutta. Spielberg tuottaa ja J.J. Abrams ohjaa, kun vanhan ajan elokuvamainen elokuva Super 8 tuodaan keskelle kesää, jota hallitsevat sadistinen lelumainos ja fantasiaseikkailu, jonka juoni selitetään romaanissa. Jälleen lapset ratkovat mysteereitä ollen neuvokkaita ja sympaattisia. Jälleen salamyhkäisten viranomaisten rekka-autot jyrisevät pienen kaupungin kaduilla. Jälleen elokuva toimii draaman ehdoilla, vaikka taustalla hiipii yliluonnollinen uhka. Toisin sanoen Abrams ei kopioi viime kesän hittejä, vaan vanhoja hittejä.

"Olisinpa tehnyt tuon, minäkin voisin tehdä tuon", on hölmö asenne ohjaajalta, jolla on taitoa ja silmää. Super 8 on tunteellinen tarina pojasta, joka on menettänyt äidin, eikä tule isän kanssa toimeen. Joku kehittyy ihmisenä, kun armeijalta karkuun päässyt jättiläisheinäsirkka on aikansa riehunut. Super 8 on pääpiirtein tyylikästä ammattityötä, kuten on Spielbergin Maailmojen sota vuodelta 2005. Senkin katsoi kertaalleen, mutta toisella yrittämällä olin kuolla tylsyyteen, kun rutinoinut ja manipuloiva Spielberg yritti tehdä spielbergit puhki kuluneen materiaalin pohjalta. Perusdraama mielikuvituksella tarvitsisi mielikuvitusta.

"Super 8" viittaa kaitafilmikameraan, jolla ryhmä poikia ja tyttö kuvaavat zombie-elokuvaa. Kamera sattumalta taltioi junaonnettomuuden, jonka aikana se heinäsirkka vapautuu. Otsikko on silmänisku. Abrams tahtoo kunnioittaa elokuvia, jotka inspiroivat häntä nuorena, joten hän kertoo nuorista elokuvaajista, joiden elämästä tulee elokuvaa. Jos emme välitä tästä, Super 8 on yhtä kuin kaksi tarinaa, jotka kuuluvat eri lajityyppeihin, eivätkä liity toisiinsa juuri mitenkään. Kokonaisuus ei mutkikas ole, mutta hahmojen motiivit jäävät usein hämäriksi töksähtävien siirtymien vuoksi. Ainoalla hetkellä, kun draama ja hirviöleffa todella kohtaavat toisensa, sieluni parkaisi: 80-luvun Spielberg olisi rakentanut leffasta loogisen, tunteellisen ja jännittävän vuoristoradan, joka saa ihmiset pillittämään ja Oscar-akatemian heltymään juuri nyt.

Sirkka pysyy piilossa enimmän aikaa. Se on hyvä. Persoonalliset nuorukaiset ovat kiintoisampaa seurattavaa, kuin Abramsin mysteerit. Abramsin mysteerit ovat lähinnä markkinointitemppuja: "mysteereillä" Lost pidettiin telkkarissa, vaikka ideat loppuivat vuosia sitten. Myös draama on kliseistä, joten mitenkäs se oli? Katsommeko leffoja vahvojen suoritusten ja luontevan tyylikkäästi sommiteltujen kuvien vuoksi, vai kaipasimmeko sisältöä? Super 8 on elokuva. Sen katsoo kyllä mielellään. Kauhua ja/tai toimintaa edustavissa kohtauksissa hyvää on pinta ja vähemmän hyvää edelleenkin se sisältö. Onko se jännää, että uskottavuutta tavoittelevassa draamassa selvitään vaaroista vahingossa; vastaavasti kuin King Kongin surullisentyperässä brontosauruskohtauksessa? Abrams hakee suuria tunteita, joten musiikki on imelän alleviivaavaa, tunsimmepa tai emme.

Abramsin ohjaama Star Trek on ihan kiva, joskin Star Warsin esiosia tylsempi Star Wars -klooni. Super 8 on asiallinen E.T. -klooni, jossa söpön nuken tilalla on pienempi versio Cloverfieldin hirviöstä. Super 8 tahtoo olla vähän sitäkin, mitä Stand by Me oli vuonna 1986, eli herkkä tarina nuoresta ystävyydestä. Silta salaiseen maahan tahtoi samaa, onnistui ja kehitti siinä sivussa ihan oman identiteetin. Super 8 on kannibaali, joka tuo nyyttikesteihin nälän ja pyrotekniikkaa. Aiemmasta inspiroituminen on sallittua, mutta kopio on kopio. Taidokkainkin kopio kadottaa jotakin alkuperäisestä. Abrams on puhutuimpia ohjaajia tällä hetkellä, mutta en tiedä, kuka hän on.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa