2009 ohjaajista surkein, Uwe Boll, ryhtyi taiteilijaksi. Suomestakin löytyy viimein DVD nimeltä Rampage. Leffassa nuori mies tappaa ihmisiä. Toisin kuin Bollin Postal, Rampage ei ole silkkaa törttöilyä, vaan mustalla huumorilla höystetty draamatrilleri, jolla on jotakin yhteistä sellaisten taide-elokuvien kuin Elephant kanssa. Voi Uwe. Päässäni soi kappale Like a Virgin, sillä koen itseni alaikäiseksi elokuvaharrastajaksi, jolla on vaikeuksia ymmärtää, mistä saa tykätä ja mistä ei. 'Touched for the very first time', tai jotakin.

Rampage on lyhyt, kärjistetty, tehokas. 23-vuotias Bill ei tule toimeen kuivien ja kyynisten ihmisten kanssa. Vanhemmat hätyyttelevät häntä pois kotoa. Radiossa kirjaimellisesti luetellaan, miten paha maailma on. Bill haaveilee tuhosta ja hävityksestä. Vaikka hän on yksioikoinen peruspsykopaatti, on helppoa ymmärtää, mitä hänen elämänsä on ja miksi se häntä kaaliin ottaa. Bill on se tyyppi, josta "ei olisi ikinä uskonut".

Bill pukeutuu taisteluhaarniskaan. Hänellä on pari uzia ja räjähteitä. Älä kysy, mistä hän ne hankki. Hän ammuskelee satunnaisia autoja ja kaduntallaajia vain koska hän voi. Tämä tunnetusti käy tylsäksi, mutta on hänellä muitakin suunnitelmia. Miten niin tunnetusti? Siten niin, että monet aloittavat Grand Theft Auton pelaamisen viattomien tappamisella, vaikka muutakin sisältöä olisi. Pelit mainitaan usein tosielämän tragedioiden yhteydessä. Tämä on yleensä hysteeristä ja hölmöä. Rampage onnistuu yhdistämään uskottavan pohjavireen ja videopelimäisen voimafantasian tavalla, joka on luonteva, puhutteleva ja paikoin hilpeä.

Aina kun viattomien teloittamisesta keskustellaan internetissä, nihilisti herra X ilmestyy ilmoittamaan, että ihmisiä pitääkin tappaa. Rampage on ehtinyt houkutella psykopaattien nuoleskelijoita esiin ansiokkaasti. Tämä on hyvä juttu: se on huono juttu, jos kaikki vaikuttavat kivoilta, mutta yhtäkkiä kaveri ampuu. Rampage ei esitä tappajaa sankarina olettaen, että katsojalla on hitusen järkeä ja tunteet, joita kaikilla ei ole. Mainittu Elephant on kaunis ja etäinen elokuva kouluammuskelusta. Rampage on karu raina, jossa kuvataan elämän jokapäiväisiä ärsyttäviä pikku hetkiä ja puretaan paineet väkivaltafantasialla. Leffa on vertauskuva, josta monet löytävät murusen itseään, ja harvat valitettavasti itsensä. Toisaalta kolkko pelimäisyys tekee siitä helposti ymmärrettävää, että niin, nuo tuollaiset eivät tosiaan tunne mitään tappaessaan.

Kameramies heiluu kuin horkassa. Vaikka Boll tunnetaan muutamista elokuvahistorian heikoimmista hetkistä (katso Alone in the Dark), hänelle on annettava sama tilaisuus kuin taideohjaajille. Heiluva kuva johtaa... kuumeiseen ja häiriintyneeseen tunnelmaan? Kehtaanko sanoakaan, mutta koin heilumisen tukevan sisältöä asiallisemmin, kuin tarkoituksella rasittavat vilkkuvalot tukivat ylistettyä, juuri arvostelemaani Enter the Voidia. Heiluminen ei ole hallittua sorttia, mutta anarkiaahan se on tappaminenkin. Mitä tulee näyttelemiseen, tähän maailmankuvaan kuuluu olennaisesti lievä, ei turhan kärjistetty teennäisyys ja nihkeys ja pinnallisuus. Hahmot näyttäytyvät sellaisina, kuin he näyttäytyvät herralle, joka heidät ampuu. Kehuisin tätä tietoiseksi ratkaisuksi, jos ohjaaja olisi joku muu.

Bollin yritykset takoa törkeä leffa ovat kaatuneet heikkoon huumorintajuun ja mielikuvitukseen puhumattakaan heikoista taidoista. Röyhkeä Boll on kiistattomasti. Pidä siitä kiinni, kun olet kiistattomasti jotakin: joskus sokea kana löytää jyvän. Rampagen ohella Boll on viimevuosina kuvannut vankilan ja keskitysleirin kauhuja. Kun tyylisi on pinnallinen, kun olet yleisen mielipiteen mukaan hyödytön pässi, mikäpä olisi röyhkeämpää, kuin taide-elokuvien tehtailu tulenaroista aiheista? Rampagessa eivät lentele suolenpätkät, eikä teurastaminen ole tauotonta. Röyhkeää on se, että elokuvalla on oikea juoni, napakka rytmi ja selkeät teemat. Hienotunteisuuden ja hienovaraisuuden puute kääntyvät eduiksi tässä nimenomaisessa tapauksessa. Se ei ole ihme, että Boll teki tämän elokuvan, sillä vain Boll saattoi tehdä tämän elokuvan.

Rampage ei saa Boll-plussaa eikä Boll-miinusta. Kuten useita muitakin jännäreitä, kritisoin Rampagea siitä, ettei idea kanna loppuun saakka, vaikka elokuva loppuun saakka yrittää. Rampage on oma outo juttunsa. Teloitukset ovat rumia ja kylmiä, vain muutama kohtaus ampuu yli komedian tähden. Loppupuolella Rampage muistuttaa hieman vahvemmin toimintatrilleriä, mikä tekee kokonaisuudesta vähemmän oudon ja kiinnostavan.