Kotimainen Airhead soittaa omasta mielestään "streetmetallia" tai "groove metallia". Amerikan rytmit, pop-ote ja alavireinen räime osoitteella System Of A Down ja Faith No More. Okei, paljon luvattu mutta bändillä on resursseja myös vastata kova-ääniseen huutoonsa. Esimerkkinä vaikka Arabian Knights, joka on mainio esimerkki SOAD-tyyppisestä vapaasti etenevästä metallitaiteesta - jokainen vähänkin toteuttamiskelpoinen idea käytössä! Little Bird (Animals Shall Prevail) yhdistää surutta Disturbedin ja Fait No Moren.

Airhead pyrkii pitämään aggressiotason kurissa ja mukana on jopa hienoista räppimetallin vivahdetta. Soundeissa etsitään ärhäkän Jenkkimetallin parhaita paloja. Pääosan levystä meno pysyy mielikuvitusta ruokkivana ja monimuotoisena. River Cop leikittelee tehokkaasti rajumman rynkytyksen ja Faith No More -huurujen välillä. Holler, albumin viisu järjestysnumerolla kuusi, astuu turhan äkäisen ulostuksen miinaan. Letkeä tunnelma katoaa bändin puristaessa soittimia hampaat irvessä ja riffin ryskiessä seinästä läpi. Marry Me? kärsii vastaavista kasvukivuista. Asset ottaa tiukemmin suunnakseen Rage Against The Machinen ja groove on jälleen kohdallaan. Kabbalah Water on riittävän outo vaikka SOAD-mausteita nauttisi mielellään reilummin annosteltuna.

Airhead on mielenkiintoinen tapaus kotimaisen aggressiometelin joukossa. Samaan pakettiin SOAD, Rage Against The Machine ja Faith No More - sekoitetaan suomalaisella ennakkoluulottomuudella ja päälle ripaus härmän häjyilyä sekä kettuilua - nautitaan taskulämpimänä suoraan pullon suusta. Bändin asenne ei ole turhan ryppyotsainen ja tietynlainen rentous luo yllättäviäkin valonpilkahduksia. Toisaalta sovituksissa voisi olla vieläkin enemmän kierrettä ja genrerajojen halveksuntaa. Jos halutaan oikein revitellä, vokaaleissa voisi kokeilla osaavaa räpättäjää ja rytmipuoleen lisätä terävää dancebiittiä. Airheadin Peek-A-Boo Primates ei välitä genreaidoista vaan rysäyttää suoraan läpi pintahaavoista piittaamatta.