22-Pistepirkon 2000-luku ei ole tuottanut mieleen jääviä merkkipaaluja kuin yksittäisten biisien verran. Tuore Lime Green Delorean asettuu ehdottomasti orkesterin uran valoisammalle puolelle. Pirkot kertaavat matkan varrella hyväksi havaittuja temppuja ja monimuotoinen kokonaisuus liikkuu folkahtavan avaruusrockin ja suobluesin kautta akustiseen hymistelyyn ja onhan bändin pakko veivata pakollinen autotallirymistely (Stupid).

Albumilta aistii kuitenkin vapautuneen ja omaehtoisen tekemisen meiningin - bändi vaikuttaa aidosti innostuneelta. Alkuun päästään heti melkoisella herkkupalalla, avaruuden kaikujen ja elektronisten temppujen takaa löytyy hämmentävän herkkää uusiofolkkia - utuisesti leijuva urkuballadi kantaa nimeä Lights Up The Highway. Dream 1987 kulkee paksussa sumussa, psykedeelinen matka toimii mutta peruskouluenglannilla hoettu teksti ärsyttää. Ufo Girl on ehdoton täysosuma, akustisen riisuttu rallattelu toimii mainiosti. Blueshölkkä So Much Snow kuulostaa autenttiselta - kunnes vokaalit astuvat kuvioihin. J.Karjalainen onnistui muuntumaan Lännen-Jukkana kähiseväksi perinneveivaajaksi mutta Pirkoilta se ei onnistu.

Albumi osoittaa parhaat hetket vähemmän sähköisissä merkeissä. Sunny Days on konstailematon mutta kaikessa vähäeleisyydessään sykähdyttävä pala. Myös Rodeo Heart onnistuu tulemaan iholle, PK:n ääni on vahvimmillaan korviin kuiskaavissa fiilistelytuokioissa. Albumin nimibiisi lähestyy indie-ja taiderockin sudenkuoppia mutta leimallisesti Pistepirkoilta kuulostava tekele kasvaa albumin kantavien voimien joukkoon.

22-Pistepirkko osoittaa värkeistä yhä irtoavan vapaasti hengittävää genrerajoista piittaamatonta tajunnanlaajentajaa. Albumille on tavoitettu rentoutta ja tekemisen iloa. Luonnollisesti Pirkot ovat asemassa, jossa tyypeillä on vapaus tehdä täysin omanlaista musiikkia. Kuulijan kannalta tuore albumi haastaa riittävästi mutta antaa myös helposti sulavia kertosäkeitä.