Tunti humahtaa ohi nopsaan kuin 58 minuuttia, kun kankaalla pyörii ammattitaitoinen ja laiska draamakomedia Tamara Drewe. Pienessä brittikylässä tylsistyy noin kymmenen vakituista asukasta. Maailmalla ison klyyvarinsa korjannut kaunotar Tamara palaa kotiin kääntämään päitä. Muuttunut minäkuva ei ole olennainen juttu, enkä kuvaile Tamaraa siksi perinteiseksi vieraaksi voimaksi, joka junttilan rutiinit mullistaa. Kylään eksyy pian myös pikkutyttöjä sähköistävä rokkari. Lisäksi paikallisella tilalla majailee kirjailijoita, koska jostain syystä kirjoittajien ongelmista on helppo kirjoittaa. Elokuva ei pohjimmiltaan kerro romaaneista tai kynäilijöistä, mutta ihmissuhdesotku tarvitsee teeman, jotta jutuille riittää juurta ja käänteisiin saadaan pikkunäppäriä lisäulottuvuuksia.

Tamara Drewe tiivistää useamman viikon edestä saippuaoopperaa. Keskiössä on kirjailijoita majoittava pariskunta. Mies on itsekin menestynyt dekkariseppä. Tuskinpa hän ilman ahkeraa ja monitaitoista vaimoa pärjäisi, mutta paisuvainen pännä ei silti pöksyissä pysy kodin ulkopuolella. Arvostelu menisi yksityiskohtia luetellessa. Siitä on kyse, että Tamaralla on monta kosijaa ja joillakin muillakin muutamia ja sekamelskaan pitäisi tyydyttävä määrä tolkkua saada. Sivujuonet, kuten tylsistyneinä kiusaa tekevät tytöt, nivoutuvat kokonaisuuteen joten kuten.

Veteraaniohjaaja Stephen Frearsin huumorin ja draaman tajua on helpompi kiitellä, kun hän ohjaa jotakin, millä on oma identiteetti. Dirty Pretty Things kertoi Lontoon laittomista siirtolaisista. Mrs. Henderson esittää maalasi merkityksiä sota-ajan tissishow'lle. Näyttelijöille ne kiitokset kuuluvat, kun kuvatun kokoisen kylän juoruakkaa kiinnostava saippua oikeasti on kiinnostavaa. Ennen täsmäkehuja on todettava, että Tamara Drewe olisi yhä ihan kiva leffa, jos se olisi toteutettu Emmerdalen näyttelijöillä (uuh, Deena Payne). Jos britticharmi ei pure, mene hoitoon toveri, olemme huolissamme.

Gemma Arterton on söpö "täydellisenä naisena", söpömpi kuin amerikkalaisissa elokuvissaan, koska Iso-Britanniassa söpökit saavat näytellä. Kaunis Tamsin Greig on vakuuttava täydellisenä naisena, joka pitää maatilan ja kirjailijat käynnissä. Se lipsahtaa herkullisuuden puolelle, ettei myös Speed Racerissa limaisuuden ja karisman syvällä tasolla parittanut Roger Allam ymmärrä, mitä hänellä on. Allamin tulkinta Saatanasta olisi varmasti se, että pompöösimäinen enkeliruhtinas pitkästyi, kun hän ei saanut kaikkea heti. Hilpeähkö Bill Camp on Allamin vastakohta ajelehtivana kirjailijana. Asetelmat ovat selkeitä, mutta niitä voitaisiin rakennalla määrätietoisemmin. Tarina sijoittuu vuoden aikavälille, mikä estää tunnelmaa tiivistymästä liikaa.

Onnistuneita pikku huipentumia voidaan sormella osoittaa ja yhdessä arvostaa. Muun muassa peribrittiläisellä tapaa kumman näköinen kirjailija, joka naputtelee vihaisena tarinoita lesborikoksista, olisi mielenkiintoisempi hahmona kuin nopeana irtovitsinä. Mikä tahansa hahmo sopisi tapahtumiin - James Bond sopisi tapahtumiin -, kun hahmojen vuorovaikutus on kaikki kaikessa. Jos sama ns. tarina kerrottaisiin tv-sarjassa, päätösjakson olisi voinut kirjoittaa henkilö, joka värvättiin tiimiin vasta puolivälissä tuotantokautta.

"Pienessä brittikylässä..." on lajityyppi. Tamara Drewe on niin selkeästi sen edustaja, että kun muutamat hahmot kehtaavat poistua kylästä, tämä tuntuu melkeinpä petokselta: ei autiolta saareltakaan lomalle lähdetä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa