Novellan debyytti kantaa päivämäärää 4.5.2011. Kun Interwebissä seilaa nimellä "Novella", vastaan tulee useampikin samaa nimeä tunnnustava orkesteri. Löytyy Jenkkiläinen metalli/screamo-orkesteri, kristillistä musaa, cover-bändi nimeltä Novella...kyseessä on kuitenkin kotimainen vuonna 2009 perustettu orkesteri. Kuulemma metallipiireistä löytyneet jannut soittavat helposti lähestyttävää, jopa "mediaseksikästä" musiikkia.

Miltä kuulostaa seuraava resepti: otetaan tukeva annos USA:n puhtoista rokkipyöritystä, pehmopunkkia, tiukasti tunnelmallista metallista särmää tyyliin Entwine ja vielä ripaus love metallia...paikoin jälki kuulostaa kuin Disco Ensemble ja 3 Doors Down sorvaisivat yhteismateriaalia Entwinen kanssa. Jenkkilän musiikkivirtausten haistelu on päällimmäinen fiilis. Seuraavaksi herää ajatus linjattomuudesta, kiekko pyrkii tarjoamaan palasia joka suuntaan. Mutta miksi Uniklubin, pehmopunkin ja kevyemmän metallin faneja pitää yrittää miellyttää saman levyn aikana?

Kiekko on täynnä helposti sulavia melodioita ja korviin pesiytyviä kertosäkeitä. Kurkkuun tarttuu myös laskelmoinnin kitkerä jälkimaku. Albumin avausbiisi Stars on the ground lyö pöytään heti Novellan tunnusmerkit - vahvasti emotionaalisuutta, metallista skebaa ja selkeästi Ison veden takaista keveympää keskivertorokitusta. Reilummin uusiopunkkia sisältävä History won't break hämmentää ja kun perään sotketaan tunnelmallista HIM-kuiskailua, kuulija ei voi väittää Novellan ainakaan kulkevan samoja latuja ensimmäisestä viisusta viimeiseen.

Lopullisesti bändi myy itsensä Jenkkimarkkinoiden juoksupojaksi Save-nimisellä söpöilyllä, joka sopisi edellä mainitun kristillisen Novella-nimisen orkesterin ohjelmistoon. My Catharsis yrittää vielä pysyä pinnan yläpuolella mutta kiekon päättävä Brand new skin vaipuu uneliaan siistiksi "mukamas rankaksi" tunnelmoinniksi, jossa ei ole sielua eikä jortikkaa.

Novella on muodollisesti pätevä ja kaunista korvakarkkia tarjoillaan antaumuksella mutta allekirjoittaneen suu täyttyi pullamössöstä - Novella jakaa takamusta liian helposti liian moneen suuntaan. Linjan terävöittäminen lienee selkein vaatimus seuraavan albumin kohdalle. Jos bändi ei sitten tarkoituksella ole matkalla raskaammin soivaksi Sunrise Avenueksi.