Vettä elefanteille
Ensi-ilta: | 22.04.2011 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 13 |
Verrattuna esimerkiksi lajityypin mestariteokseen Titaniciin, Vettä elefanteille ei ole kärjistetyn yltiöromanttinen. Tämä on fiksua, ja Tunteellisten Toivosten mielestä pieni harmi. Witherspoon on 10 vuotta vanhempi kuin Pattinson ja Waltz 20 vuotta vanhempi kuin Witherspoon. Konflikti ei ole se, että tyttönen tarvitsee prinssin pelastajakseen, vaan se, että osapuolet tunnistavat kolmiodraaman mahdollisuuden ja tilanne alkaa ruokkia itseään. Eletään suuren laman aikaa. Sirkustirehtöörillä on harteillaan vastuuta ja velkaa. Huhujen mukaan hän on heittänyt työntekijöitä liikkuvasta junasta säästääkseen palkoista, mutta pitääkö tämä paikkansa? Tirehtööri vaikuttaa käytännön mieheltä. Jos hän toisinaan näyttääkin pimeän puolensa, osaa hän katua tekojaan, toisin kuin nämä billyzanet yleensä. Äijä on mustasukkainen ja omistushaluinen. Kun kunnialliselta, rakastavalta vaimolta riistetään kunnia, eikös hän silloin kunniaton ole.
Neljäs olennainen ötökkä on Rosie-norsu. Fiksun mutta hämmentyneen kärsäkkään on tarkoitus pelastaa sirkus, jolla ei ole antaa hänelle Jacobia kokeneempaa kouluttajaa. Norsu ja Waltz varastavat kaiken huomion kohtauksissaan. Se on elokuvan taikaa vanhan ajan tyyliin, kun katsoja ehtii ystävystyä persoonallisen, hyvin vahvasti läsnäolevan eläimen kanssa. Asialinjaa noudattaa sekin, että Kunniattomissa paskiaisissa yllättänyt Waltz saa toisen mielenkiintoisen ja moniulotteisen roolin, johon juuri hänen persoonallisuutensa tuo paljon lisää. Nykyaikaisen "jauheliha muovikelmussa ei satuta ketään" -kuluttajan on helppo vihata eläimiin kuin esineisiin suhtautuvaa sirkuspomoa, mutta moni katsoja varmasti löytää herrasta inhimillisyyttä: paljon hyvää, enemmän pahaa.
Pattinson on vaiheessa, jossa hitusen ihkumpi Leo DiCaprio oli Titanicin aikoihin. Tarvitaan tovi, ennen kuin kollista tulee sukupolvensa kärkinimiä myös opposition (kärsänsä pituutta murehtivien betaurospaviaanien) silmissä. DiCaprion Jack Dawson oli täydellinen, rakastava ja uhrautuva oman onnensa seppä, pusi pusi. Se on sävyero, että Jacob on tuuliajolla ja hänellä on pomo. Asemansa menettänyt pikkuporvari toimii silti niin, kuin kiimainen vihervasemmistotyttö toivoa kehtaa. Elämä on spektaakkelimaisin show maan päällä, väittää mainoslause. Pattinson on elossa. Twilight-vampyyrina hänellä ei ollut pulssia tahi sielua, joten hän lienee metodinäyttelijä. Hän virnistää stripparin edessä, ja pahikselle murisee, ja sielukkaasti mulkoilee. Ajatellaan elokuvaa ajan kultaamana muistona nuoresta miehestä. Romanssi on vain osa tarinaa. (Titanicin) Jack ja Rose kapinoivat. Jacob ja Marlena protestoivat. Sävyero on tämäkin: tunteiden palo ei ole elämää suurempaa sorttia. T. Toivosia romanssi puhuttelee silti vaarin nyyhkäyksestä lähtien.
Ohjaaja Francis Lawrence on jäänyt käsikirjoitusten uhriksi katsomiskelpoisten töidensä Constantine ja I Am Legend tapauksissa. Lawrence sai monet liikuttumaan, kun Will Smith suri viimeistä ystäväänsä, koiraa. Nyt ohjaajalla on vahvasti hahmovetoinen tarina, joka yllätyksettömyydestä huolimatta avautuu tasaisen mielenkiintoisesti. Lawrencen ohjauksessa kuvataan yhä komeaa jälkeä: puusilmäkin arvostanee hetkeä liikkuvan junan katolla. Kritisoida voidaan esimerkiksi muutaman tehosteen uskottavuutta onnettomuuden aikana, tai mitä tarinaan tulee, muutaman yksittäisen hetken sujuvuutta. Kokonaisuutena Vettä elefanteille on onnistunut, tunteellinen ja söpö vanhan ajan romanttinen draama.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (4 viestiä)
21.04.2011 klo 20.41
21.04.2011 klo 23.54
22.04.2011 klo 09.47
Rekisteröitynyt 17.04.2011
22.04.2011 klo 22.31
Kirjoita kommentti