Seuratessani nokkelasanaisen, karismaattisen ja luottamusta herättävän puoluejohtajan vaalitenttiä tuumin, että mikäli Saatana on olemassa, tuossa se jumalauta istuu. M. Night Shyamalanin mielestä Saatana on hisseissä sihisevä kettuilija. Devil on elokuva "From the mind of M. Night Shyamalan", eli Shyamalan vastaa tarinasta. Mainoslauseelle naurettiin kovasti, kun Shyamalanin oma ohjaus The Last Airbender katastrofiksi paljastui. Devil on turvallisempi työ, kikkaileva B-luokan trilleri, jota voi suositella ainakin heille, jotka hirnuivat naama punaisena Shyamalanin vihannesjännärille The Happening.

Vartija, mekaanikko, patjakauppias, tuju mummeli ja leidi jäävät jumiin hissiin. Aina kun valot katkeavat, jotakin ikävää tapahtuu. Tämä on se hassuin juttu. Tarkoituksella ikävät päähenkilöt ähkivät ja kähmivät toisiaan - ja sitten joku on taas hirtetty! Miksi asioita tapahtuu? Kuka on kaiken takana? Mitä klassisiin suljetun huoneen arvoituksiin tulee, tämä versio ei ole järin arvoituksellinen. Leffan nimi on Devil. Raamattua siteerataan. Jo ennen kuin mitään todella tapahtuu, valvomossa tapahtumia todistava ostarikyttä hoksaa, että voi Saatana. Hänellä on todisteitakin: Saatana on talossa, jos leipä tippuu lattialle voideltu puoli alaspäin. From the mind of M. Night Shyamalan.

Varsinaiset poliisit eivät tyrmää leipähörhön tulkintoja. Ehkä universumin Luojan kanssa ennen vanhaan hengaillut enkeliruhtinas ON jumiutunut hissiin. Se on kiintoisa kysymys, että olipa tapahtumien takana mikä tahansa, miksi se viitsii vaivautua? Mitkä ovat Shyamalanin perustelut? Jumiutujien henkilöllisyyksiä ja motiiveja setvitään ahkerasti. Useimmat yksityiskohdat liittyvät kokonaisuuteen heikosti. Se ei synti ole, jos halpa viihde halpamaisesti harhaan johtaa, mutta osa juonisotkusta on silkkaa tyhjäkäyntiä. Jos varsinaisia tapahtumia ei voi järjellä selittää, niin mitä sitten, jos joku uhreista on joskus tehnyt jotakin realistista ikävää? Devil kestää vajaat 70 minuuttia plus tekstit, mutta kelloa ehtii vilkaista.

Vaikka tarina on uusin mukaelma Agatha Christien klassikosta Kymmenen pientä työperäistä kultamunaa, dekkareiden henki unohtuu. Katsojan hoksottimia ei kiihoteta, saati palkita. Tämä alkaa olla alkujaan nokkelan Shyamalanin tavaramerkki. Pidän muun muassa M. Nightin uskonnollisesta trilleristä Signs, vaikka leffalla on ongelmansa. Kymmenen vuotta sitten kuollut vaimo käski viimeisinä sanoinaan käyttää pesäpallomailaa, ja tämä on se keino, jolla avaruusolennot voitetaan? Myös Devil yhdistelee asioita "kätevästi", joskaan ei aivan näin oudosti. Uskonnosta koetetaan lainata tällekin teokselle sanoma, mikä on hilpeää kuten muutkin todisteet koskien sitä, että Devil on tehty vakavissaan.

Pelkään, että olen puolustanut mm. Signsia siksi, että pidin Mel Gibsonista ja Shyamalanin ohjaustyylistä. Devil on kaikkinensa keskinkertainen tapaus, jota on mahdollista haukkua - tai jos niin halutaan, kehua - lähinnä tarinaan keskittyen. Ohjaaja John Erick Dowdle taitaa kamera-ajot hissikuilussa. Näyttelijät varmasti ovat mielissään tästä keikasta: klaustrofobiaa turhaan tavoittelevan tekeleen viihdearvo on heidän harteillaan, ja vaikkei kukaan tähtiainesta osoita, selviää tusinajengi kunnialla armottoman vaativista lähikuvista.

Kun hississä riidellään ja ollaan hysteerisiä, poliisi lohduttaa: "Tiedän mitä on olla helvetissä. Puoli vuotta sitten menin hotelliin ja melkein join itseni hengiltä." Katsoja tietää toki, miksi poliisi raivolla ryyppäsi. Jonkun huumorintajua saattaa kutitella se, että ne joille poliisi puhuu, eivät tiedä. Jos kutittelee, anna pirulle pikkusormi.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa