Tuorein sisältö

Lauri: New World

J.A. Kaunisto

08.04.2011 klo 00.48 | Luettu: 7718 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Rasmuksen Lauri Ylönen julkaisee albumin pääbändinsä lomailusta huolimatta. Levyllä ei ole pahemmin tekemistä The Rasmuksen musiikin kanssa. Lauri liikkuu tunnelmallisen konepopin syövereissä. Mukana on vanhaa ja uutta, takavuosien muistumia ja nykypäivän soundeja. Levyn sinkkubiisi Heavy on albumin korviin tarttuvin hetki ja ehkäpä helpoimmin omaksuttavaa materiaalia. Kokonaisuuden loppupuolelta löytyy myös hämärämpää ja vaikeammin hahmottuvaa fiiliksen etsintää. Pääosissa on kuitenkin rytmi, syntikka ja Laurin lämmin vokaalisuoritus. Mediaseksikästä?

Kiekon avaavassa Dicso-nnect -jytkyttelyssä on reilummin dance-biittiä, Have Little Mercy on kiekon viekottelevinta materiaalia. Hello-nimistä biisiä voisi sovittaa hyvin myös The Rasmuksen keikkabiisiksi, tosin Lauri on riisunut kitarat studion nurkkaan. Laiskasti nytkyttelevä tunnelmapala In The City on kiekon selkeintä kolmannesta, kertosäe kantaa lievästi Euroviisumaisia ja ysärijytkeen mieleen tuovia piirteitä.

You Don't Remember My Name päästää liian helpolla, kaavamaista konepoppailua voisi sovittaa Pandoran suuhun. Because Of You yllättää mietteliäällä ja kiireettömällä ulkomuodollaan. What Are You Waiting For on allekirjoittaneen ehdoton suosikki - vetoava futurepop-viritys antaa tiukasi tanssilattialle vievää biittiä. Myös albumin nimibiisi luo vahvoja dream pop-fiiliksiä ja robottimainen naisvokaali täydentää kokonaisuuden.

Lauri Ylönen onnistuu parhaimmissa siivuissa tuomaan vanhoja muistelevaan syntikkapoppiin selkeän tämän päivän leiman. Albumin materiaalia voisi luonnehtia lämpimäksi ja värikylläiseksi konepopin testikentäksi. Sovituksiin on saatu mehukkaita koukkuja vaikka aina omaperäisyys ei ole vahvin valttikortti. Levyä tuskin voi sovittaa vuosikymmenen merkkiteosten listalle mutta käyttöpoppina albumi puolustaa olemassaolonsa perusteita.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rajaton... Red Riding Hood - Pu... >

Keskustelut (1 viestiä)

Tzi

09.04.2011 klo 11.49

"LAURI"? Hihhei mikä artistinimivalinta. Ja tuo kansi on kyllä ruminta mitä olen vähään aikaan nähnyt. Käsittääkseni The Rasmuksella oli jossain vaiheessa vielä ihan makeitakin kansia.

Heavy-sinkkukaan ei kyllä mikään erityisen hyvä ollut, tosin olisi voinut olla huonompikin mikäli soundit olisivat kasarisynapopsoundien sijaan olleet nykylistar'n'b-soundit. Enpä tiiä sit, ehkei vaan ole minun musaani.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova