Kyborgisatiaiset Venuksen kuivaneilta soilta tai kuka tietää mistä v**usta hyökkäävät alati kostealle maapallolle. Ei tarinaa enempää tarvitakaan, jos tarinalla viitataan kuluneeseen hohhailuun, jolla tällaisten elokuvien kesto toisinaan kahteen ja puoleen tuntiin venähtää. Battle: Los Angeles (suomeksi World Invasion: Battle Los Angeles) keskittyy jalkaväen ja avaruuspeikkojen ammuskeluihin autioituneessa enkelten kaupungissa. Jos Starship Troopers, Independence Day ja District 9 on koettu, Battlella ei ole tarjota mitään erikoista, ei edes järin isoa mittakaavaa. Leffa on läpensä laskelmoitu ja laskuvirheillä pilattu. Kolme (3) asiaa pelastavat murskatuomiolta. Kaksi (2) asioista ovat pitkiä ja kiihkeitä toimintakohtauksia. Lisäksi pääosaan on saatu Aaron Eckhart.

Että tässäkö filmissä ei sitä hohhailua ole? Aprillia. Ennen sotaa opiskelemme, että Eckhart on viimeistä päivää töissä. Hänellä on synkkä menneisyys (!), joka vainoaa häntä pitkin matkaa. Etniset vähemmistöt ovat edustettuina sillä tasan ainoalla Hollywoodin tuntemalla tavalla ryhmässä, jonka Eckhart hetken kuluttua johtoonsa ottaa. Yksi solttu suunnittelee häitä. Yhdellä on emäntä paksuna. Yksi on neitsyt. Jätkät vähän ryyppäävät. Tämä vaihe elokuvasta on lyhyt, mutta tahdoin itkeä ja polkea jalkaa. Kyllä tälle kriitikolle kelpaa kliseisempikin rupsaisu, kunhan leffa tietää mitä se on tekemässä, mutta on pikkaisen paksua yrittää saada katsoja välittämään saippuaoopperaroopeista täysin irrallisella informaatiolla.

Kun luodit lopulta viuhuivat, tahdoin kävellä salista. Laajempia toiminnallisia kokonaisuuksia on kolme. Ensimmäisen idea on se, että vihollinen on tuntematon. Kamera heiluu vimmatusti, kaikkialla on savua, mistään ei saa mitään selvää. "Intensiivinen" kuvaustyyli tunnetusti voi tehdä tai rikkoa elokuvan. Battle kenties jakaa mielipiteet. Jos kameramies potee Parkinsonin tautia kun mitään ei tapahdu, tai kun katsoja haluaa tietää mitä tapahtuu, Oscarin sijaan palkinto on sairaseläke. Jo kehaistuissa jälkimmäisissä sessioissa elokuva on selkeämpi ja jopa sitä, mitä se tahtoo olla. Avaruuspirujen teknologia on kehittynyttä, muttei ylivertaista. Siinä on intensiivisyyttä ja tekemisen meininkiä, kun sankarit kaatavat sisulla ja taktiikoilla öykkäröivät goljatit.

Väitöskirjan voisi laatia teoksen virheistä ja kliseistä. Enpä tiedä, oliko se humoristisessa Starship Troopersissa tarkoituksellista, että mitä vähemmän ihmisiä on, sitä tehokkaammiksi heidän aseensa muuttuvat. Battle ei ole satiiri, mutta jollakulla saattaa hymy venähtää, kun viime minuuteilla ihmiset käyttävät jo pistooleitakin, kun alkupuolella yksikin mörkö oli lähes mahdotonta kaataa millään kranaattia kevyemmällä. Yksi juttu, minkä tahdoin karjaista näytöksessä, oli "asentakaa siihen Windows 95". Kuka muistaa tuon vitsin? Sillä kritisoitiin Independence Dayta, jossa huippukehittyneet alienit kaatuivat, kun niiden komentokeskukseen ladattiin ihmisten ohjelma. Kerrasta poikki -klisee on myös Battle: Los Angelesin peruspilari. Listaa nämä jutut, olet kirjoittanut koko käsikirjoituksen.

Eckhart. Hieno mies. Jokamies. Eckhart on riittävän maskuliininen ramboilemaan ja silmissä miehellä on riittävästi lempeyttä, jotta hän selviää kunnialla laskelmoiduimmistakin hetkistä. Sankarimme yrittävät pelastaa raunioista siviilejä, myös lapsia. Eckhartin hahmo ottaa ikävät hetket henkilökohtaisesti. Eckhart antaa elokuvalle sydäntä näinä hetkinä ja myös vatvoessaan sitä menneisyyttään, joka harmittaa myös taistelutovereita. Jos leffalla on jonkintasoinen pumppu ja vaikka vain pienetkin pallit, on se kaukana katastrofista. Battle: Los Angeles luultavasti tempaisisi mukaansa nopeammin, ellei se yrittäisi tempaista mukaansa. Huokailin, viihdyin, vakuutuin, unohdin.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa