Voi tätä tuhansien järvien maata. Joillakin on kesämökki. Siellä ryypätään. Ja tapellaan ja mätkitään. Ja nussitaan ja hässitään. Ja angstaillaan ja itketään. Ja miehen persettä vilautetaan. Pääsin näinkin pitkälle kritiikissäni kahdessa tunnissa. Jos Hyvä poika ei ole huono elokuva, on se hitusen ehkä arkinen sellainen näin suomalaisessa kulttuurissa. Fantasioin hirttoköydestä, ennen kuin sain loput arvostelusta ulostettua.

Hyvä poika on sukua alkuvuoden 2010 tapaukselle Paha perhe. Paha perhe oli ihan kiva musta komedia sairaalloisista perhesuhteista. Insesti oli pulma, jota ratkottiin muun muassa miekalla. Hyvä poika on ideoiltaan reippaasti vaisumpi, mutta toteutuksen puolesta jokseenkin vastaava tapaus. Ilmari on "hyvä poika", joka huolehtii mutsistaan Leilasta. Leila on näyttelijä, joka on töykeä ja itsekeskeinen normaalilla junttimaisella, harmittomalla tavalla. Vihanhallintaongelmista kärsivä Ilmari profiloituu potentiaaliseksi kouluammuskelijaksi. Nilkki voisi teoriassa radikalisoitua aatteellisesti jossain vaiheessa elämäänsä, mutta tuskin hänellä on sosiaalisia kykyjä toimia ryhmässä: niinpä hän kiehnää äidin helmoissa. Koska Leila hoitaa rakkauselämäänsä tyyliin 7 Päivää, häneen kritiikittömästi suhtautuvalla nulikalla riittää tilaisuuksia kilahtaa.

Miten pitkälle Ilmari menee? Kysymyksestä leffa saa jännitteensä. Äiti, Ilmari ja merkityksetön pikkuveli tahtoisivat lomailla keskenään, mutta taiteilijaporukkaa saapuu vierailulle. Kikatus, vittuilu, uho ja ihmiselämän tyhjäkäynti on uskottavaa: ehkä ohjaaja vain kuvasi tiiminsä apurahapeijaisia. Seuraavana päivänä muista apinoista päästään eroon, mutta perisuomalainen mölkerökirjailija jää piirittämään Leilaa. Hän ei ole karismaattinen, saati sulavaliikkeinen mies, mutta hän on elokuvan tasapainoisin ja normaalein hahmo. Hän varmasti pärjäisi ailahtelevaisen muijan kanssa pienellä harjoituksella, mutta Ilmari ylireagoi aina tilaisuuden tullen.

Ilmari ehtii myös polkea paikallista kiertopalkintoa. Tyttö on omalla tavallaan sekaisin, mutta eipä kaikkien naisten sankari näe vikaa edes manipuloivassa hutsussa. Kun hahmot ovat saamarin hölmöjä, tai vähintäänkin epäpäteviä elämässä, draamaa voidaan luonnehtia mustaksi komediaksi, eikös juu? Leffa ei yllätä, eikä sillä taatusti ole mitään sanottavaa, mutta kun tilanne alkaa puolivälin tienoilla tosissaan tulehtua, tekeleestä tulee katsomiskelpoinen, jopa viihdyttävä. Monihan nauttii siitäkin, kun oikeat ihmiset tappelevat.

Zaida Bergrothia juhlittiin, kun hän esikoisensa Skavabölen pojat ohjasi. Bööle yritti olla koskettava, Bergroth osaa näperrellä asiallisen näköisiä kohtauksia - joten neljää ja viittä tähteä ropisi. Bergroth epäonnistui täysin tarinankertojana. Elokuvasta löytyi laskelmoitua ihku-ihanuutta ja rutkasti turhia persoonallisuuden pöräyksiä, mutta visio puuttui, kokonaisuus oli tilkkutäkki. Hyvä poika on niin suoraviivainen, kuin tarina olla voi. En sano, että kenelläkään on syytä tästä kiinnostua, mutta Bergrothille itselleen tämä on oiva harjoitustyö. Kyllä hän elokuvaohjaaja on, näyttelijät ja kamera osaavat käyttäytyä hänen vahtivuorollaan. Kunhan arvoisa auteur ostaa videovuokraamon jäsenkortin tai maksaa tv-lupansa, niin kyllä se ajan kanssa selviää, mitä aiheita käsiteltäessä tuore näkökulma on toivottava.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa