Rango
Ensi-ilta: | 18.03.2011 |
Genre: | Animaatio, Komedia, Western |
Ikäraja: | 11 |
Omaperäisiä isoja Hollywood-elokuvia tehdään vähintään yksi vuodessa. Useimmat niistä ovat palkintoelokuvia. Se ei ole Disney, joka palkitsee kultamurunsa Gore Verbinskin, joka tienasi firmalle miljardeja Pirates of the Caribbean -trilogialla. Ilman tienestejä Verbinski ei kuitenkaan olisi saanut keneltäkään luottamuslausetta animaatiolle, jonka tunnelmia voidaan vain yrittää kuvailla. Rango ei ole bisnesidea: ei lastenelokuva, eikä erityisen selvästi kenenkään muunkaan, paitsi animaatioharrastajien. Tunnelma on lähinnä kai janoinen ja tulehtunut (infektoitunut), mutta söötti. Erään piruparan silmän ja pään on lävistänyt nuoli - mutta ei se haittaa. Huipentumina nähdään lapsenmielistä toimintakohellusta, mutta toimintaa ja tarinaakin olennaisempaa on se tunnelmointi. Hallittu hitaus ei viehätä ainakaan niitä fiktiivisiä hyperaktiivisia kakaroita, joille animaatiot yleensä suunnataan.
Outoudessaan ailahtelevainen Rango on ehta Johnny Depp -hahmo. Suomenkielinen ääniraita on ammattitaitoinen, mikä on rasittavaa siksi, että Rango on persoonallisuus, jota pitäisi tulkita taiteellisesti. Suomiääni on turhan vekkuli korvatakseen Deppin, joka on helppo suomujen takaa vaistota. Liian usein huomasin arvailevani, mitä korvieni pitäisi kuulla. Elokuvaa sopii verrata vaikkapa länkkäriin Kova kuin kivi. Aitoja länkkäreitä ovat molemmat, outoa huumoria on molemmissa, Rangossa enemmän kuin toisessa. Komiteat eivät ole näitä teoksia viritelleet, vaan huippuohjaajat, joiden soppaa ei sovi suomentajan lantrata. Sitäpaitsi ikäraja on 11. Tervassa, höyhenissä ja lehmän löysissä pitäisi pyöritellä sitä komiteaa, joka päätti dubata lukutaitoisten ihmisten elokuvan.
Taistelen Gnomeota & Juliaa ja Pixarin sarjoja Toy Story ja Autot vastaan, koska niissä ei ole järjen häivää. Rango on looginen älyttömyydessään. Ei se järkevää ole, että ihmisasutuksen laitamilla seisoo nukkekodin kokoinen kylä, jonka eläinasukkaat ovat täysin väärässä mittakaavassa: hämähäkki ja kettu ovat samankokoisia. Näkökulma kuitenkin on kameleontin, eikä näkökulma ole luotettava. Rango hourailee, kuten mainittua. Outous on tietoista ja olennaista. Sitä ei käsitellä, onko Rango kovinkin sairas, eikä ole tarpeenkaan. Rango etsii itseään, hän on innostunut teatterista ja aavikolle jouduttuaan hän kokee olevansa sheriffi perinteisessä lännentarinassa. Tämä kokemus on tarina. Viittaukset muihin elokuviin, kertojana toimivan pulun esiin tempaisema sähkökitara ja kaikki tällainen pukevat moitteetta tätä tarinaa. Komitean käsikirjoittama Kameleontin elokuva unohtaisi "vaikeasti ymmärrettävän" identiteettikriisin ja käyttäisi samoja vitsejä teennäisesti.
Verbinskillä on kuva hallussa. Pysähdyin oikein ajan kanssa ihailemaan muutamien kohtauskatkelmien iskuvoimaa etsiessäni netistä englanninkielistä materiaalia. Toisinaan visionäärit lataavat leffat niin täyteen yksityiskohtia, että sommitelmat menevät yli hilseen ilman pausea (Guillermo del Toron Hellboy II, Michael Bayn Transformersit). Verbinski esittelee kaikessa rauhassa viimeisen päälle yksityiskohtaisia, petolinnun perseeltä näyttäviä hahmojaan, joita voisi halata, jos kädet saisi pestä heti jälkeen. Jos tulee tarve pröystäillä, käyttää Verbinski vaikkapa vakiotemppuaan, jossa tarina ottaa jo uusia askelia, kun taustalla rytisee edellisen konfliktin huipennukseksi. Stop-motion-animaatioiden karun karisman ystäville Rango on pakollista nähtävää hätätilanteessa jopa suomeksi.
Jos koetetaan kritiikkiä harrastaa, niin tarina ei ole puhuttelevinta tyyppiä. On hankalaa samaistua liskoon, joka ei itsekään tiedä kuka hän on, tai liikuttua janoisten elukoiden koettelemuksista, kun tarina on unille sukua. Rango ei pursuile teennäistä sarkasmia, mutta on erittäin näppärä ja hallittu vitseissään ja fiiliksissään. Verbinski on monessa mielessä taitavampi kuin se toinen outo Depp-ohjaaja Tim Burton, mutta kun Burton teki palkintoelokuvansa Batmanien jälkeen, työt tuntuivat paitsi omaperäisiltä, myös henkilökohtaisilta ja sydämellisiltä.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (18 viestiä)
Rekisteröitynyt 18.03.2008
17.03.2011 klo 19.31
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
17.03.2011 klo 20.45
18.03.2011 klo 08.43 1
Eikös tämä ole mitä perinteisintä murrosiän identiteettikriisiä?
18.03.2011 klo 13.46
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
18.03.2011 klo 17.48 1
Tjaa... Miten Toy Story-elokuvissa on vahemman jarkea kuin tuossa Rangossa? Taitaa Peltosella olla vaan jotain periaatteellista lelutrilogiaa vastaan. Jos kriitikkona toimii kannattaisi olla mahdollisimman avoin vaikka periaatteita olisikin.
Neljäs kappale, joka herätti kysymyksesi, oli vastaus kysymykseesi.
Lähiaikoina olen saarnannut, ettei siinä ole mitään järkeä, kun elottomat esineet vain elävät, eikä kyse ole edes taikuudesta. Tuollaiset tarinat toimivat nähdäkseni vain kuvakirjoissa ja muissa pikkulapsille suunnatuissa minitarinoissa, eivät kokopitkissä elokuvissa. Toy Story on outo perusidea, jonka pohjalta kerrotaan outoja tarinoita järjettömällä sanomalla. Nyyh ja byhyhyy, nyt soi herkkä musa, jotta uskot, ettei ihminen saa hylätä... passiivista muovikökkärettä, joka... rakastaa sinua, vaikkei se... piruuttaankaan paljasta, että se on elossa? Rango on outo tietoisesti: tasan kaikki tavat joilla se on outo, ovat tarkoituksellisia. Sitäpaitsi kameleontit ovat oikeastikin elossa. Kazbiljoonan vuoden sisällä kameleontilla saattaa olla identiteettikriisi, mutten oikein usko, että lelu-ukkelit ovat silloinkaan tietoisuutta saavuttaneet, elleivät sitten jonkun sci-fitempun ansiosta. Ja kyllä, "joku sci-fitemppu" on yksi tapa tehdä Toy Story -saagasta järkevä, kuten on taikuuskin.
19.03.2011 klo 23.49
ps. vieläkö joku uskoo joulupukkiin, james bondiin tai jack baueriin??
silti loistavia elokuvia/ animaatioita kaikki.
20.03.2011 klo 10.38
Tjaa... Miten Toy Story-elokuvissa on vahemman jarkea kuin tuossa Rangossa? Taitaa Peltosella olla vaan jotain periaatteellista lelutrilogiaa vastaan. Jos kriitikkona toimii kannattaisi olla mahdollisimman avoin vaikka periaatteita olisikin.
Neljäs kappale, joka herätti kysymyksesi, oli vastaus kysymykseesi.
Lähiaikoina olen saarnannut, ettei siinä ole mitään järkeä, kun elottomat esineet vain elävät, eikä kyse ole edes taikuudesta. Tuollaiset tarinat toimivat nähdäkseni vain kuvakirjoissa ja muissa pikkulapsille suunnatuissa minitarinoissa, eivät kokopitkissä elokuvissa. Toy Story on outo perusidea, jonka pohjalta kerrotaan outoja tarinoita järjettömällä sanomalla. Nyyh ja byhyhyy, nyt soi herkkä musa, jotta uskot, ettei ihminen saa hylätä... passiivista muovikökkärettä, joka... rakastaa sinua, vaikkei se... piruuttaankaan paljasta, että se on elossa? Rango on outo tietoisesti: tasan kaikki tavat joilla se on outo, ovat tarkoituksellisia. Sitäpaitsi kameleontit ovat oikeastikin elossa. Kazbiljoonan vuoden sisällä kameleontilla saattaa olla identiteettikriisi, mutten oikein usko, että lelu-ukkelit ovat silloinkaan tietoisuutta saavuttaneet, elleivät sitten jonkun sci-fitempun ansiosta. Ja kyllä, "joku sci-fitemppu" on yksi tapa tehdä Toy Story -saagasta järkevä, kuten on taikuuskin.
Ja miksei Toy Storyt olisi tarkoituksella tehty niin, etteivät vastaa täysin kaikkiin kysymyksiin ja ovat täten hieman outoja? Saattaa olla, että vuosien päästä kameleontti kehittää itselleen identiteettikriisin, mutta osaako se silloin puhua englantia tai suomea tai sitä kieltä missä maassa se sattuukin asumaan? Kameleontti joka käyttää miniatyyrirevolveria? Yhtä epätodennäköistä, kuin se, että lelut vaan sattumalta heräävät henkiin.
Kyseessä on kuitenkin elokuvat jotka ovat fiktiota, joten annetaan niiden olla fiktiivisiä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
20.03.2011 klo 17.09 1
"Sisäinen logiikka" on semmoinen juttu, josta voidaan väitellä aamunkoittoon saakka. Jos mielikuvitustarina tempaisee mukaansa, siinä on "sisäistä logiikkaa" kokijan mielestä. Monen aikuisen mielestä sisäistä logiikkaa ei ole ollenkaan missään James Bondia villimmässä.
Minä olen avoin "sisäiselle logiikalle", joka pohjautuu edes jotenkuten fiksulle tieteisfiktiolle, vaihtoehtoiselle todellisuudelle, taikuudelle, jumalallisille voimille, mielisairaudelle, suurille tunteille (esim. musikaaleissa lauletaan, koska laulattaa) tai asioille, jotka voidaan rinnastaa näihin asioihin. Siihen vedän rajan, että lelu ei voi olla hengissä ilman mitään syytä, jos tarina on suunnattu yli neljävuotiaalle. Jos lelu on hengissä vaikkapa siksi, että leffa tahtoo kertoa tarinan lelujen merkityksestä lapselle, niin logiikka on nähdäkseni vahvaa: tilanne on se, että lelut eivät ole "oikeasti hengissä", vaan lapsi kuvittelee, että ne ovat.
Toy Storyt kertovat tarinoita ihmisten merkityksestä leluille, tai jotain sinnepäin. Niinkin voidaan väittää, että Toy Storyt kertovat ystävyydestä vertauskuvallisesti. Tätä asiaa kommentoin Toy Story 3:n arvostelussa, enkä mitenkään kiltisti.
21.03.2011 klo 08.14
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
21.03.2011 klo 14.22 1
Nyt Jari-Pee ei kyllä vakuuta. Miksei voi olla vaihtoehtoista todellisuutta, missä lelut olisivat hengissä? Moinen asenne on pelkkää mutua ilman kestävää perustetta.
Okei, sovitaan että semmoinen todellisuus on yhtä looginen kuin muutkin leikkitodellisuudet. Toy Story ja Gnomeo & Julia eivät ole tyydyttäviä tuollaiseen todellisuuteen sijoittuvia elokuvia, vaan jopa natsihenkisiä. Miksi ajattelevan ja tuntevan "lelun" on oltava passiivinen ihmisten läheisyydessä? Mikä tekee hänestä esineen? Miksi lelut eivät kapinoi ja vaadi oikeuksia? Jos se on tämän vaihtoehtotodellisuuden idea, että lelut ovat tyytyväisiä asemaansa, niin hyvä on, mutta idea on sairas.
Rekisteröitynyt 16.02.2009
21.03.2011 klo 17.42
Itse koin jonkinlaista pahaa oloa Toy Storysta. Miten käy lelujen kun lapsi ei niillä enää leiki? Miten omat leluni jakselevat vintillä, onkohan niillä kylmä? Miten voin olettaa että he vain leikkisivät kanssani kun minä tahdon ja entäs se barbie jonka hiukset leikkasin ja sitten perään pään irti? Taikuus pelastaisi monta asiaa, jokin looginen scifitemppu tai tarinallinen selitys.
21.03.2011 klo 17.54
Miksi ajattelevan ja tuntevan "lelun" on oltava passiivinen ihmisten läheisyydessä? Mikä tekee hänestä esineen? Miksi lelut eivät kapinoi ja vaadi oikeuksia? Jos se on tämän vaihtoehtotodellisuuden idea, että lelut ovat tyytyväisiä asemaansa, niin hyvä on, mutta idea on sairas.
Lelujen passiivisuus ihmisen läheisyydessä on rinnastusta oikeaan todellisuuteemme, jossa ne eivät liiku tarkassa valvonnassamme, mutta olet varmasti joskus lapsuudessakin ihmetellyt, kuinka lempilelusi on sängyn alla, vaikka takuulla itse asetit sen vakiopaikalle sängylle tyynyn viereen. Ainakin minä olen. Aikuinen toki ajattelee, että lelu on pudonnut lattialle toisen ihmisen vaikutuksesta, mutta entäpä lapsi? Lelujen elämä kuvaa siis lasten mielikuvitusta. Harmi, jos et pysty _tuntemaan_ Toy Story -elokuvien taianomaista loistavuutta. Kaikille ei ole suotu tarpeeksi lapsenmielisyyttä.
Mitä Rangoon tulee, olen aikalailla samoilla linjoilla arvostelusi kanssa. Leffa on todella onnistunut viihdytysarvossaan.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
21.03.2011 klo 20.07
Kaikille ei ole suotu tarpeeksi lapsenmielisyyttä.
Tylytä tuolla kommentilla henkilöä, joka leikki leluilla päälle kaksikymppiseksi, niin saat aikaan hilpeää tunnelmaa.
21.03.2011 klo 23.41
Kaikille ei ole suotu tarpeeksi lapsenmielisyyttä.
Tylytä tuolla kommentilla henkilöä, joka leikki leluilla päälle kaksikymppiseksi, niin saat aikaan hilpeää tunnelmaa.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
22.03.2011 klo 14.24
Tämäkö oli mielestäsi tärkein kommentoitava asia viestistäni?
Niin. Mutta asiapuhettahan siinä oli. Itseäni toistaen olisin tietysti voinut vielä marmattaa, että ymmärrän mitä tarkoitat, mutta yhtä kaikki, lelujen omistajalla pitäisi olla tärkeä rooli leluista kertovassa tarinassa, jos tarina kertoo lelujen merkityksestä, eikä leluista. Toy Story 3 otti fiksun askeleen aloituskohtauksella (joka oli pikkupojan mielikuvitusta), mutta jälleen melkeinpä unohti sen henkilön, jonka mielestäni pitäisi olla päähenkilö.
23.03.2011 klo 11.21
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
24.03.2011 klo 20.16
Peltonen on näköjään tyypillinen kriitikko: Ei pysty itse ottamaan kritiikkiä vastaan.
Saatat olla oikeassa, sillä en edes huomannut kritiikkiä saaneeni. Nähdäkseni tässä yritettiin perustella omia näkemyksiä. Luin kyllä rivien välistä kritiikkiä: aina kun joudun jotain tarkemmin selittämään, olen ollut epäselvä, tämähän on tietenkin faktaa.
Rekisteröitynyt 17.03.2009
05.04.2011 klo 03.14
Juoni nyt lähinnä toimii, tarinankuljetus on hieman epätasaista, välillä todella hyvää tunnelmointia, välillä ihan hieman jumittaa random slapstickkiin.
Suosittelen.
Kirjoita kommentti