Ruotomieli: Neonvarjot
Oululaisen Ruotomielen edellinen albumi Delta City rohisi rosoisena, polveilevana, roudan raskaana ja paikoin Radiopuhelimet-henkistä irvistystä sisältäneenä omaehtoisena rock-teoksena. Kyseistä taustaa vasten bändin tuore kiekko Neonvarjot on...hämmentävä. Bändiä luonnehditaan Hüsker Dün, The Replacementsin ja Tom Pettyn avulla mutta hakematta tulee mieleen myös kotimaiset Garbo ja Kolmas Nainen Jenkkilän Niiloa eli Neil Youngia unohtamatta. Ruotomielen soundi on edelleen kaukana nykypäivästä, 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alkuvuosissa. Bändi on unohtanut vastavirran ja etenee sujuvasti valtavirrassa, The Boss Springsteenin ja Tom Pettyn vanavedessä.
Kuten todettua, levyn materiaali aiheuttaa suurta ristiriitaisuutta sillä helpotettu viisunippu maistuu yksinkertaisesti pirun hyvää. Suurena Garbo-fanina pari ilmiselvää lainausta tuntuu jopa turhankin läpinäkyvältä "puolivarkaudelta". Kiekon avaava Ei Pitkä Matka Alas lainailee selkeästi Garbon Poika Julman Maan -siivua. Myös albumin päätösraita Kadonneet Koirat soi kovin Garbomaisilla sävelillä. Mammanpoika lähentelee jo Jere & The Universen akustista tunnelmointia, viisun teksti ansaitsee riipaisevasta tilityksestään erityishehkutukset. Sunnuntaiaamun Alakulo - jessus kun soi kotimainen bändi komeasti ilman yliyrittämistä tai turhaa pullistelua, rehellistä perusrokkia. Aseisiin Riisuneet yhdistää Daven ja The Bossin. Ei Kenenkään Lapsi, hienoa kotimaista Springsteen-rokitusta.
Albumin sanoitukset pysyvät tiukemmin maan pinnalla kuin edellisen kiekon kohdalla. Lyriikoissa on myös ideaa ja ajatuksen siementä. Vokaaleissa seurataan perusjätkän askeleita, välillä hieman Dave Lindholmia muistuttavin sanankääntein. Neonvarjot on kokonaisuudessaan nautittavaa rehellisen oloista 80-luvun kotimaista Springsteen-rokkia. Delta City -albumin ja tuoreen levyn välille jää kuitenkin liian suuri henkinen railo - nahkaliivi ja pohjoisen viiman kangistama virnistys on vaihtunut flanelliruutupaitaan.
Kuten todettua, levyn materiaali aiheuttaa suurta ristiriitaisuutta sillä helpotettu viisunippu maistuu yksinkertaisesti pirun hyvää. Suurena Garbo-fanina pari ilmiselvää lainausta tuntuu jopa turhankin läpinäkyvältä "puolivarkaudelta". Kiekon avaava Ei Pitkä Matka Alas lainailee selkeästi Garbon Poika Julman Maan -siivua. Myös albumin päätösraita Kadonneet Koirat soi kovin Garbomaisilla sävelillä. Mammanpoika lähentelee jo Jere & The Universen akustista tunnelmointia, viisun teksti ansaitsee riipaisevasta tilityksestään erityishehkutukset. Sunnuntaiaamun Alakulo - jessus kun soi kotimainen bändi komeasti ilman yliyrittämistä tai turhaa pullistelua, rehellistä perusrokkia. Aseisiin Riisuneet yhdistää Daven ja The Bossin. Ei Kenenkään Lapsi, hienoa kotimaista Springsteen-rokitusta.
Albumin sanoitukset pysyvät tiukemmin maan pinnalla kuin edellisen kiekon kohdalla. Lyriikoissa on myös ideaa ja ajatuksen siementä. Vokaaleissa seurataan perusjätkän askeleita, välillä hieman Dave Lindholmia muistuttavin sanankääntein. Neonvarjot on kokonaisuudessaan nautittavaa rehellisen oloista 80-luvun kotimaista Springsteen-rokkia. Delta City -albumin ja tuoreen levyn välille jää kuitenkin liian suuri henkinen railo - nahkaliivi ja pohjoisen viiman kangistama virnistys on vaihtunut flanelliruutupaitaan.
Keskustelut (1 viestiä)
18.02.2011 klo 20.53
Kirjoita kommentti