Markus Nordenstrengin ja Janne Haaviston The Latebirds on aina kuulostanut vahvasti Amerikkalaiselta orkesterilta. Neil Young, Wilco, The Jayhawks ja uuden albumin kohdalla erityisesti Tom Petty antavat bändin ulosannille selkeitä suuntaviivoja. Allekirjoittaneen kohdalla The Latebirds on välillä sortunut turhankin orjalliseen Amerikan meiningin metsästykseen, fiiliksen kustannuksella. Tuore Last Of The Good Ol' Days lisää kierroksia koneeseen, albumia on säädetty Ison veden takana ja tuottajana on toiminut Wilcon ja Tom Pettyn luottomies Jim Scott. Tom Petty -kokemusta tuo mukanaan myös koskettimia hiplaava Benmont Tench.

Muutamien viisujen kohdalla levy kuulostaa erehdyttävästi Tom Pettyn kiekolta, esimerkkinä vaikka aurinkoa syleilevä Summer Becomes Fall. Albumin nimibiisiä voisi sovittaa vaikka Neil Youngin keikkaviisuksi. Time To Live riffittelee juurevasti ja kertsissä mennään jo The Bossin jalanjälkiä. Fearless on albumin ehdottomia täsmäohjuksia, kirpeän terävä soundi on ahdettu täyteen Amerikan herkkuja. Kickin' Me - ripeän menopalan parasta antia ovat räyhäävä kitara ja villinä uliseva urku-ja kosketinsoitinosasto. Light At The End Of The Tunnel eksyy jo turhankin hartaille poluille.

Levyn bonuksena tuleva Woodstock Sessions sisältää riisutumpaa materiaalia. Levon Helmin vieraana säädetyt viisi siivua ovat fiilikseltään suorastaan käsinkosketeltavan tiheää ja autenttista. Varsinaisen albumin siloiteltu ja pyöristetty jenkkiläinen ulkomuoto joutuu punastelemaan bonuslevyn rehevän americanan paineessa - loistavaa!

The Latebirds on saanut Amerikan reissultaan nauhalle aitoa tunnelmaa. Omaperäisyydestä voidaan olla montaa mieltä. Erinomaisesti tehty albumi on kuitenkin sellaisenaan pätevä dokumentti The Latebirdsin kehityksestä - tämän lähemmäs aitoa tawaraa ei liene mahdollista päästä ilman perusteellisia miehistönvaihtopäiviä. Kuulijan tehtäväksi jää päättää, onko The Latebirdsin Amerikan kopioinnissa riittävästi mieltä ja järkeä.