Ben Affleckin ohjaama, kynäilemä ja tähdittämä The Town on kypsä laatujännäri sellaisen nälkään, ja yksi vuoden kaavamaisimmista elokuvista. Vauhtiin päästään, kun Affleck, Jeremy Renner ja kätyrit ryöstävät pankin. Affleck on herrasmiesvaras, mutta kumppanit eivät. Kun Affleck käyttää lempeää ääntä puhuessaan sopivanikäiselle naispuoliselle pankinjohtajalle, kaikki - ja tarkoitan, että kaikki - tulevat käänteet ovat aistittavissa, eikä naista vielä edes kidnapattu. Juonen tarkempi kuvailu on turhaa ja turhauttavaa. Affleckin hahmo on urallaan siinä vaiheessa, että viimeinen keikka pitäisi heittää. Alamaailman kuvioista ei tietenkään sormia napsauttamalla irtauduta. FBI on ryhmän jäljillä, vain pitävät todisteet uupuvat.

Idea on se, että tapahtumat sijoittuvat Charlestowniin, kaupunginosaan Bostonissa, jossa on pitkät perinteet pankkiryöstöistä. Affleckin romantisoitu hahmo seurasi isänsä jalanjälkiä, joten kun hän kerran tahtoo lopettaakin ja hän yrittää pitää kaverinsa kurissa, hän selvästikin on hyvä jätkä. Se on mielenkiintoisen ristiriitaista, että kyseessä on älykäs ja hyvää tahtova heppu, joka kuitenkin on kotonaan junttiroistojen keskellä. Herrasmieskonnien klubiin pääsy evätään, jos lähdet lekan kanssa vihamiehesi ovelle. Renner on saman kolikon klaava väkivaltaisena sosiopaattina, joka ymmärrettävästi uskoo, ettei hänen kaltaisensa heppu voi suuntaa vaihtaa, vaan vain luotiin pysähtyä. Tämäkin tapaus noudattaa konnien kunniaa, elikkä kaveria ei jätetä. Se mitä Affleck ja Renner rooleillaan tekevät, antaa elokuvalle omaa identiteettiä.

Näyttely on vakuuttavaa; syksyn mittaan on jo puhuttu Oscar-ehdokkuuksista. Rebecca Hall pankinjohtajana ja Blake Lively Rennerin hutsusiskona ilmeilevät taidokkaasti herrojen tavoin, jos hahmot eivät yhtä kokonaisia olekaan. Konnia jäljittävä FBI-agentti on yksioikoinen suorittajamies, mutta Jon Hamm täyttää raamit karismalla. Ohjaajana ja kirjoittajana Affleck epäonnistuu siinä, ettei elokuva ole vakuuttava kuvaus Charlestownin kulttuurista, vaikka tämä tuntuisi tavoitteena olevan. Chris Cooperilla on pelkkä cameorooli päähenkilön isänä. Pete Postlethwaite kukkakaupasta käsin kuvioita manipuloivana setänä varsinkin olisi tarvinnut enemmän kohtauksia, jotta kaiken taustalla kummittelisi historian painolasti.

Rakkaustarina rullaa Hollywood-logiikalla siinä määrin, että se sopisi romanttiseen komediaan. Ei kuitenkaan ole tarve puhua uskottavuusongelmista, kunhan sovimme tämän olevan viihde-elokuva, joka ottaa itsensä vakavasti. Näyttelijät saavat romanssin toimimaan. Muuta ei ole tarpeen sanoa, joten sävellän omiani kysymällä, että onko tosiaan tarpeen aina tavoitella "hyvää makua"? Ihmissuhteet miehen ja naisen ja kahden ystävyksen välillä toimivat niinkin asiallisesti, että katsoja saattaa herkistyä - ohimennen. Pidän tästä, mutta toisaalta rakastan ammattitaitoisesti toteutettuja melodraamoja. Tarinan pohjattomalla kliseisyydellä ei olisi minulle merkitystä, mikäli tällainen elämän ja kuoleman välillä tasapainotteleva draama uskaltaisi tavoitella realistista itkua, naurua ja hysteriaa. "Hyvä maku", eli tietyissä harmittomissa rajoissa pysyminen, se jos mikä on klisee.

Ryöstöt ovat mielenkiintoisia keikan kulkiessa kuten tarkoin suunniteltua, ja kiihkeän vauhdikkaita, kun jokin menee pieleen. Rosvoa ja pollaria leikitään osaavasti, kun elokuva on jännittävä, vaikka katsoja periaatteessa jännittää roistojen puolesta toivoen, etteivät he tee mitään anteeksiantamatonta. Affleck on taitava ohjaaja, jonka klassiset eli yllätyksettömät otteet hitaina ja nopeina hetkinä miellyttävät varsinkin heitä, joille paketin toimivuus on olennaisempi juttu kuin sen tuttuus. Muuta tylsää elokuvassa ei ole, kuin tarina kokonaisuudessaan. The Town on vuoden vahvimpia elokuvia lajityypissään, mikä on sääli.


Provided by Filmtrailer.com