System Of A Down telee paluuta kesän koittaessa. Niinpä Serj Tankianin toisen soololevyn, Imperfect Harmonies -nimisen taidepläjäyksen todellista luonnetta on helpompi arvioida paluu-uutisen lievittämänä. Nimittäin albumilta ei tarvitse kaivaa väkipakolla lohdutusta SOAD-janolle -Tankian saa toteuttaa taiteelliset pyrkimyksensä vapaasti. Verrattuna edelliseen Elect The Dead -rieskaan, albumi on korkealentoisempi ja jousiorkesterin länsäolossa ei pihtailla. Tankian sorvasi Elect The Dead -materiaalista sinfonisen livekokonaisuuden, samalla linjalla jatketaan myös Imperfect Harmonies -albumin kanssa.

Kiekon alkuun säädetään tajuttoman äänekäs Nightwish-sinfoniahuudatus, jota maustetaan kaiken maailman suhinoilla ja jonkinlaisella viihdejazzilla. Borders Are...vaikuttaa kovin suoraviivaiselta sokeripoppipalalta, sample ja koneosasto tuo mieleen Linkin Parkin tuoreimman levyn. Deserving? lisää potkua sinfoniaosastoon ja tanssirytmit ottavat viisun vahvaan niskaotteeseen - koneosaston raiskaamassa siivussa on loppua kohden mielipuolista imua. Mutta, Tankian jaksaa hämmästyttää. Beatus riisuu ympäriltään turhan kuorrutuksen ja jäljelle jää piano ja sähköinen etnohässäkkä. Electron vaikuttaa kovin synteettiseltä ja muoviselta kilkutukselta - kunnes mukaan saadaan terävää skebaa ja meno alkaa lähestyä SOAD-rytmejä. Gate 21 on Tankianin suvereenia näytöstä, miehen ääni nousee pääosaan ja surumielinen slovari paisuu mahtipontiseksi Queen-pastissiksi. Tankianin vokaalit taipuvat suoranaisen kettuilun tasolle.

Peace Be Revenged korvaa kaiken muun pauhaavalla orkesteritaustalla - viisusta saisi kitaroita lisäämällä toimivan SOAD-rymistelyn. Left Of Center on albumin helpoimpia siivuja - tarttuva kertosäe on täydellistä korvakarkkia, vaikka viisussa testataan monelaisia etnomausteita. Wings Of Summer jää pyörimään oman taiteellisuutensa ympärille.

Imperfect Harmonies -albumin materiaalia on vaikea lähteä veivaamaan rokkifestarin päälavalle. Albumin taivaita tavoitteleva suuri orkesterisoundi ja viihteellinen ulkomuoto eivät pysty pilaamaan muutamia hyviä siivuja. Paikoin Tankianin paisuttelu jää itsetarkoitukselliseksi suuruuden illuusioksi. Parhaimmillaan mies onnistuu liittämään tanssirytmit eläväksi osaksi sinfonisen koreaa ulkomuotoa. Imperfect Harmonies on kaukana perinteisestä listamusiikista. Tankian haluaa olla hetken aikaa Frank Zappan saappaissa - albumilla mikään ei tunnu olevan mahdotonta. Varsinkin Tankianin laulusuoritus uhmaa kaikkia taiteen luonnonlakeja. Hämmentävä rieska...Tankianin taiteellinen orgasmi roiskaisee riemunkirjavan ilotulituksen ja kaavoista vapaan lopputuloksen.