Tuorein sisältö

70 vierailijaa: 70 vierailijaa

Vieras

16.11.2010 klo 11.14 | Luettu: 5454 kertaa | Teksti: Vieras

Indieyhtye 70 vierailijaa ei iske esikoisalbumillaan omaperäisyydellä. Yhtye kuulostaa PMMP:n ja Ultra Bran välimuodolta vailla omaleimaisuutta. Tyyli on hyvin kevyttä ja paikoin balladimaista. Tekemisen riemu kuitenkin välittyy koko levystä kuulijalle asti.

Levyn kaksi ensimmäistä kappaletta Tähtiretki ja Nätimmin lupaavat paljon laulun ja lyriikoiden puolesta, mutta loppupuolta kohti lauluosuudet heikkenevät ja kuulostavat kurkusta lauletuilta, miltei lausutuilta. Taustalaulut tuntuvat useimmissa kappaileissa hieman turhilta ja jopa ärsyttäviltäkin. Lyriikat herättävät tunteita ainoan totisen aihepiirin, eli eron ja sen jälkeisen haikeuden ympärillä. Muut aiheet keskittyvät selkeästi ihastumiseen ja rakkauden tavoitteluun. Paikoittain tosin kuulija hämmentyy miettien, mitä tuossa nyt oikein sanottiin ja miksi lause tai säe jäi jotenkin irtonaiseksi. Säkeet lopahtavat usein kummasti kesken. Jos tämä on tyylikeino, se ei toimi.

Instrumentaalinen osuus on hoidettu hyvin kotiin, soittajat ovat taitavia ja soolot hivelevät kuuloelimiä. Kevätmysteerion ja Parapaumin introt ovat hauskaa kuunneltavaa, ja ne erottuvatkin muiden biisien aloituksista selvästi. Tekis mieli pussaa toimii naiviudessaan lyhykäisyytensä takia. Rullaava rallatus rytminvaihdoksineen ilahduttaa reippaudellaan levyn kolmanneksi viimeisenä biisinä.

Levyä voisi suositella kaikille kepeän indie-musiikin ystäville, mutta myös niille, jotka kaipaavat huoletonta fiilistelymusaa, jossa sanoituksilla ei tarvitse olla sanomaa.

Teksti: Anne Kukkura

V2.fi | Vieras
< Red... Harry Potter ja kuol... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova