Ultramariinin luova tauko on tehnyt bändille hyvää. Bändi on hämmästyttävän kevyt ja irtonainen. Vahvan brittipopin rinnalle Ultramariini on lisännyt unenomaista maalailua ja new wave -fiiliksiä. Bändiä ei voi kuitenkaan niputtaa dream popin tai toisessa ääripäässä post-rockin lokeroon mutta molempia testataan mausteeksi asti. Syntikat tuovat lämpöä ja kitaroissa on kosketteleva ote. Korviinpistävää on pakoton ja vapautunut ulosanti, joka ei sorru yliyrittämiseen tai turhaan kenkiin tuijotteluun. Ultramariini on vahvasti pop mutta bändin ulosannissa on indiekitaroilla kuorrutettu ulkoasu.

Kiekon alkuun isketään suorastaan hämmästyttävän laadukasta tunnelmointia. Sydämet, Hän haluaa heijastuksen ja Sävelet ovat kaikkea edellämainittua ja vieläpä pirun kaunista ja koskettavaa sävelmaiseman värittämistä. Bändi on kuin Joy Divisionista innostunut Liekki. Leiri haistelee Curen tunnelmia, tosin ilman surupukua. Kiekon nimibiisi etenee melkeinpä hartaissa tunnelmissa ja ilmaa on alla, välissä ja päällä kuin poutapilviä. Vaihtoehtoinen historia etenee vahvan bassolinjan ohjaamana kun taas Alfa innostuu akustisesta ulkomuodosta. Tehdas ja Tanssilattia sekä Kultakausi testaavat jälleen tukevia new wave -konsonantteja, tajuttoman tyylikäät indiepalat hyppäävät aikakoneella 80-luvun alkuun. Vaalipäivä alkaa vahvoilla post-rock -huuruilla laajentuen hitaasti kohti nykypäivää.

Ultramariini vuosimallia 2010 on pirun viileä ja tyylitietoinen ilmestys. Bändi ei sokaistu omasta tyylikkyydestään vaan viisuihin jaksetaan kehitellä sovituskoukkuja ja soundeja on etsitty vanhojen kuulokuvien avulla. Ultramariini ansaitsisi ehdottamasti nostetta vaikka ulkomaille asti. Jos rima pysyy jatkossakin Ydin-albumin tasolla, laulukielikään tuskin asettaa ylipääsemättömiä ongelmia ulkomaan elävien suhteen. Ydin lainaa parhaat palat brittilokerosta ja lisättynä pohjoisen kiireettömällä mielenmaisemalla, lopputuloksena on puhuttelevaa ja tunteita näppäilevää mutta samalla irti arjesta leijailevaa musiikkia.