Kaipuu on kaunis tunne, jota elokuva ei tahdo aktivoida ainakaan, jos kaipuu kohdistuu toiseen elokuvaan. Laskettu aika (Due Date) olisi varmasti katsottavampi, mikäli Robert Downey Jr.:n roolissa nähtäisiin Steve Martin ja Zach Galifianakis oltaisiin voitu korvata edesmenneellä John Candylla. Tarkoitan juuri tätä: lähes jokaisessa arvostelussa mainittava klassikkokomedia Vauhdilla Chicagoon (Trains, Planes and Automobiles) on myös osaavasti kirjoitettu ja ohjattu, mutta edes aikamme tähti Downey ei tämän halvan kopion vetonaulana vakuuta.

Laskettu aika on sadistinen tarina ikävistä ihmisistä. Asiat voisivat rimmata kehnomminkin. Downey tulkitsee itsekästä ja töykeää juppimulkvisti Peteriä. Mies saa lentokiellon, koska kohtalon oikusta Galifanipalan tulkitsema superidiootti Ethan vetää hänet katastrofaalisiin kuvioihinsa. Kun vastenmielisiä hahmoja mureutetaan aktiivisesti ja kehittyminen ihmisenä on hidasta, vahingonilo kaartaa huulia lievään hymyyn. Kohtauksessa tai kahdessa pyritään siirtymään älyvapaudesta sutjakasti herkkään hetkeen kuten 80-luvun etenemiskomedioissa. Tässä ei missään nimessä onnistuta, muttei leffa niin kamala ole, että olisin nauranut edes väärissä kohdissa.

Alkuhässäköissä Peter hukkaa lompakkonsa. Siksi hänen on lähdettävä Ethanin kanssa ajelulle läpi Yhdysvaltojen. "Laskettu aika" viittaa Peterin esikoisen syntymään. Ethanin tavoitteisiin kuuluu näyttelijäksi ryhtyminen, mistä kumpuaa viihdyttävää ironiaa, onhan Gandalfpaskis itsekin miljoonakerhon divo vailla kykyjä tai karismaa. Reissulla koetaan sitä itseään: juuri sitä. Sitä saatanaa, mitä aina. Kymmenen tavua näppärää dialogia on ripoteltu höpötyksen ja viittausten sekaan. Ethan on pilviveikko, jotta amerikkalaiset opiskelijat sanovat booyah. Jamie Foxx on mukana, jotta traileriin saatiin musta mies ja leffaan pari ihonvärivitsiä. Pahoinpitelystä saavat osansa lapsi ja koira. Loppupuolella, kun huumori jatkaa synkkenemistään, koin tekeleen jotenkuten katsottavana. Ensimmäisen tunnin aikana nuokuin.

Tekisi mieli julistaa, että tuore Napapiirin sankarit on makuun kuin makuun se iskevämpi tasan tällainen komedia lukuisilla vastaavilla mutta paremmilla kohtauksilla. Toisaalta tärkeintä kohdeyleisöä ovat eilisen teeren pojat, jotka eivät näe kuluneimpienkaan vitsien tulevan 5-30 minuuttia etukäteen, mikä on Lasketun ajan kiusallisin piirre. Kuka tietää, vaikka jo pari miljoonaa maksanut takaa-ajokohtaus tekisi tästä sen ikimuistoisemman elämyksen tipuille munaan jääneistä puhumattakaan. Ainoa toinen kuviteltavissa oleva syy suosia Laskettua aikaa on se, jos Downey, tai ruma läski kikkarapää nalle, jonka luontaiset aromit välittyvät ilman Smell-O-Visionia, aiheuttaa kutinaa alapäähän.

Omina untuvikkovuosinani mainostettiin, että American Pie on "tämän vuoden" Sekaisin Marista, Road Trip on "tämän vuoden" American Pie ja Dude, Where's My Car on "tämän vuoden" Road Trip. Jokainen "tämän vuoden" se ja se ontui edellistä sitä ja tätä triplasti kivuliaammin. Ohjaaja Todd Phillips ohjasi Road Tripin, eikä hän sittemmin ole kehittynyt tahi persoonallisuutta kehittänyt. Downey on erikoistunut tekemään Peterin kaltaisista hahmoista rakastettavia, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin ohjaaja tai kukaan muukaan ei häntä tue. Phillips ei osaa mitään, hän vain ulostaa teknisesti täysin moitteetonta perustuubaa toivoen, että koomikot tekevät jotakin oikein, kuten vahingossa kävi komedian Oldschool tapauksessa. Kaipaan kovasti pennosia, jotka pulitin "70-luvun henkisestä" Starsky & Hutchista, jossa tyylitajun puute oikein kärjistyi. Phillipsin Kauhea kankkunen on kaikkien aikojen menestynein lapsilta kielletty komedia. Tämä on saavutus ainakin lastensuojelun historiassa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa