Happoradio ei tee suuria pesänselvityksiä menneeseen viidennellä albumillaan Puolimieli. Listamenestyksestä nauttinut orkesteri on luonut vetävän Happoradio-kaavan, johon kuuluvat Aki Tykin tunnistettava falsettikertsihehkutus ja paikoin turhankin raskas kitaravyörytys. Teksteissä ollaan edelleen kiinni parikymppisten maailmassa, paikoin lyriikat vaikuttavat olevan peräisin Samuli Putron kynästä. Puolimieli pitää kiinni saavutetuista asemista ja uudet avaukset jätetään viitteiden tasolle. Valitettavasti loppua kohden levy alkaa kaatua tylsyyden puolelle.

Albumin avaava Ahmat Tulevat antaa lupauksia uudesta, kevyemmästä ilmeestä. Viisuun on säädetty mukavasti syntikkaa mutta kokeilu jää yhteen siivuun. Ihmisenpyörä on taattua ja turvallista Happoradio-kuvastoa - ei uutta auringon alla. Parissa biisissä bändi onnistuu kuulostamaan jopa Neljältä Ruusulta. Sahattu Oksa, Poltettu Silta toimii kiitettävästi ennen turpean pönäkkää kitaravyörytystä - mutta kun se Happoradio-kitarapörinä on pakko lisätä joka toiseen siivuun...

Pohtija on rakennettu turhan yksinkertaisista aineksista, aneemista. Pelastaja lienee selvä listakiipijä mutta hajuttomuudessaan ja mauttomuudessaan kovin tyhjää näppäilyä. Umpisolmu kuulostaa yllättävän vahvasti Neljä Ruusua -coverilta. Häävalssi Mollissa ansaitsee kiitosta tyylikkäästä jousisoitinten käytöstä. Ottaisitko Silti Minut on kuin Verenpisaran harrastamaa runollisen hallittua melankoliaa.

Happoradio on menestyksen myötä tullut varovaiseksi. Vanha kaava toimii mutta kipinää ei kannata päästää hiipumaan. Happoradio lähestyy parissa siivussa virkamiesrokkia. Levy sopii vanhojen fanien korville mutta uusia tuttavuuksia on vaikeampi houkutella Happoradio-leiriin. Seuraavalle levylle muutama pätevä vierailija ja ulkopuolinen tuottaja aiheuttamaan positiivista kaaosta.