Tuorein sisältö

Linkin Park: A Thousand Suns

J.A. Kaunisto

30.09.2010 klo 13.13 | Luettu: 26994 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Linkin Parkin tuore A Thousand Suns on tietyllä tavalla bändin keventyneen ilmeen kulminaatiopiste. Linkin Park unohtaa juurensa. Vaikea uskoa tekelettä saman porukan aikaansaannokseksi, joka vuonna 2000 pyöräytti markkinoille mainion Hybrid Theoryn. Tuoreella levyllä Linkin Park unohtaa kitarat ja aukko korvataan syntikoilla, raskaalla biitillä ja sampleviipaleilla. Viisuja joutuu etsimään lukuisten intro-ja välipalojen joukosta. A Thousand Suns -albumilla ei ole mitään tekemistä raskaan rockin kanssa. Levy on vahvasti dance ja pop. Herää kysymys, miksi albumi on julkaistu Linkin Parkin nimen alla?

Levy alkaa toden teolla vasta raidan numero kolme kohdalla. Levy aloitetaan kahdella intropalalla, miksi ihmeessä! Burning In The Skies on tunnelmallinen Linkin Park -siivu, tosin ilman kitaroita. Raskaampi sovitus tekisi siivusta tyylikkään livebiisin mutta pop on Linkin Parkin uusi uskonto. Raskaalla biitillä ja räväkällä räpäytyksellä varustettu When They Come For Me on soundeiltaan harvinaisen jykevää kuultavaa mutta vanhoille faneille ei voi toivotella muuta kuin voimia ja jaksamista. Waiting For The End alkaa kunnon raggamuffin-fiilareilla, tunteileva siivu onnistuu melodian osalta mutta soundiosasto huutaa särökitaran kosketusta. Blackout hakkaa dancebiittiä seinästä läpi, Wisdom, Justice, And Love hyppii mahtibiitin ja räpätyksen voimin kuin turboahdettu Public Enemy - kertosäe löytyy Leila K:n levyltä. Iridescent kuulostaa paisutteiluineen ja kuoroineen 30 Seconds To Marsilta. The Catalyst päästää irti sisäisen Scooterin...

Levyn tuottajaksi on merkitty Rick Rubin...mitä ihmettä mies on studiossa puuhannut? Albumi on selkeästi leikkaa ja liimaa -menetelmällä sorvattua materiaalia. Albumi ei missään nimessä ole totaalinen kalkkuna mutta kylläkin vaatimaton Linkin Park -kiekko. Intropaloja on liikaa ja kitaroiden vältteleminen menee melkeinpä pakonomaiseksi. Albumin päälle käyvä soundi toimii omassa viitekehyksessään mutta kiekosta jää kovin kylmä ja synteettinen fiilis. Dancegenren tontille astuminen ei suinkaan ole pelkästään sujuvaa, hetkittäin Linkin Park vaikuttaa kakkosluokan Scooterilta. Jos Linkin Parkin jannut haluavat uudeksi Pendulumiksi, miksi levy pitää julkaista Linkin Parkin nimellä. A Thousand Suns tuntuu vanhojen fanien pettämiseltä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Haudattu... Scott Pilgrim vastaa... >

Keskustelut (12 viestiä)

GEN_esis

Rekisteröitynyt 15.11.2008

30.09.2010 klo 15.30

Rick Rubinia ei saa enää ikinä päästää studioon minkään bändin kanssa. Siinä kanssa yksi osaamaton pelle.
lainaa
TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

01.10.2010 klo 16.57

GEN_esis kirjoitti:
Rick Rubinia ei saa enää ikinä päästää studioon minkään bändin kanssa. Siinä kanssa yksi osaamaton pelle.
Slayer, Reign in Blood - Tuottajana Rick Rubin. Mutta kenties poikkeus vahvistaa säännön :D
lainaa
Hauis

Rekisteröitynyt 04.04.2008

01.10.2010 klo 17.42

Ei se oikeastaan onnistunutkaan Metallicankaan kanssa.
lainaa
Kukkuu

01.10.2010 klo 22.25

Wretched, Justice, And Love EI tollasta kappaletta ole ees tolla levyllä siellä on sellanen kun Wretches and kings ja sit wisdom, justice and love. LOL. Linkin Park on mahtava
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

02.10.2010 klo 06.04

GEN_esis kirjoitti:
Rick Rubinia ei saa enää ikinä päästää studioon minkään bändin kanssa. Siinä kanssa yksi osaamaton pelle.


Aikoinaan oli äijä kova sana, nykyään on parhaat päivät muisto vaan.
lainaa
TheJ

Rekisteröitynyt 30.07.2007

03.10.2010 klo 22.56

Jos sillä on alkanu vituttamaan kaikki hyvä musiikki, niin se saa kaikki bändit tekemään paskoja levyjä.
lainaa
Aaponator

Rekisteröitynyt 01.11.2007

06.10.2010 klo 19.16

Onko tulossa arvostelua Bring Me the Horizonin uudesta albumista?
lainaa
foundNirvana

Rekisteröitynyt 21.05.2009

06.10.2010 klo 19.57

Aaponator kirjoitti:
Onko tulossa arvostelua Bring Me the Horizonin uudesta albumista?


Aah, se kyllä kelpaisi, itse ennakkotilasin levyn (ei tosin vieläkään ole tullut >8() joten en kaipaa mitään arvosteluja muokkaamaan mielipiteitäni ennen kuin olen kuullut levyn, mutta kuuntelun jälkeen olisi hauskaa summata omia ajatuksia arvostelijan ajatuksiin. On kyllä itselleni vuoden odotetuin levy nääs. (Siis BMTH:n levy)
lainaa
LP_fani

06.10.2010 klo 20.44

Oli kyllä huonoin Linkin Park levy tähän mennessä. Petyin kyllä erittäin kovasti. Kova fani olen ja tämä ei oikein iskenyt.
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

07.10.2010 klo 20.05

Eka levy oli paras. Toisella oli hyviä kappaleita. Sitten katkesi kiinnostus kuin kanan lento. Alkoivat julkaisemaan nojoo musiikkia.
The Catalyst oli pitkästä aikaa ihan hyvä, tosin olikohan se siinä.
lainaa
Raineruf

Rekisteröitynyt 05.10.2010

11.10.2010 klo 19.29

Olen bändiä jo kuunnellut monta vuotta ja pitänyt kaikista levyistä paljon, mutta sitten tuli tämä joka on aivan pelkkää skeidaa (lukuunottamatta The Catalystia). Useammat biisit semmosia 1 minuutin mittaisia, ja liian rauhallista minun makuuni.
lainaa
Loordi

22.11.2010 klo 18.20

Mahtava albumi tämäkin Linkin Parkilta. Toivottavasti seuraava albumi sisältäisi kuitenkin vähän rockimpaa menoa, ja kitarat ehdottomasti mukaan : )
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova