Iron Maiden: The Final Frontier
Iron Maidenin 15. studiolevyn The Final Frontierin on monissa arvioissa arveltu jäävän bändin viimeiseksi studiotuotokseksi. Tuskinpa. Bändillä on edelleen annettavaa ja liekki lepattaa. Tietenkään koskaan ei voi tietää viimeisen keikan ajankohtaa, jokaisella soittajalla on vain tietty määrä maileja mittarissa. The Final Frontier jatkaa Maidenin progressiivisempaa linjaa, albumi lienee kestoltaan bändin uran pisin studiolevytys. 76 minuutissa on helmien ja hittien lisäksi reilusti harmaata materiaalia ja jätenauhaa. Levy kuulostaa kuitenkin Maidenilta ja kun levyltä irtoaa muutama uusi keikkojen hehkutushetki, albumi on osoittanut merkityksensä. Bändi pystyy edelleen luomaan toimivaa ja yleisöön uppoavaa hevanderia.
Bändin jannut ovat tasaisesti osallistuneet biisien säätöön, mikä on tietenkin kunnioitusta herättävää bändidemokratiaa. Levy on kuitenkin tietyllä tavalla käänteinen, meno paranee albumin edetessä. Kiekon aloittava Satellite 15 on täysin turha intropala, joka himmentää sinänsä tyylikkään The Final Frontier-nimibiisin tehoja. Sinkkubiisi El Dorado etenee kovin jäykästi ja yliyrittämisen rajoilla olevissa tunnelmissa. Coming Home tuntuu kovin perusvarmalta mutta The Alchemist osoittaa jo tiukempaa ja perinteisempää Maiden-kuntoa. Starblind ja The Talisman ovatkin sitten allekirjoittaneen papereissa suurinpiirtein parasta, mitä bändi on tehnyt 2000-luvulla. Starblind onnistuu varsinkin kertosäkeen kohdalla, ilmeikkäästä siivusta voi odottaa keikkojen suosikkibiisiä vielä vuosienkin kuluttua. The Talisman on vähemmän perinteinen Maiden-siivu mutta varsinkin kertsissä on vastustamatonta imua. Myös The Man Who Would Be King kuuluu albumin onnistujiin. Siivu kuuluu selkeästi Maidenin tunnelmalliseen puoleen, vaikka monimutkainen rakenne vaikuttaa vaikeasti avautuvalta. Albumin päättävä progehehkutus When The Wild Wind Blows kompastuu omiin kuvioihinsa, paikoillaan pyörivä viisu on kuin häntäänsä jahtaava koira - valmista ei tunnu tulevan missään vaiheessa.
The Final Frontier pitää Iron Maidenin uudistuvan ja uutta luovan orkesterin tiellä. Kun bändillä on taitoa, kykyä ja halua luoda koukeroisempia mutta samalla Iron Maidenilta tuoksahtavia uusia viisua, albumille saadaan suurella todennäköisyydellä jatkoa. Bruce Dickinsonin ääni kuulostaa ylärekisterissä kireältä mutta bändin jatko ei kaadu laulumiehen vireeseen. Iron Maiden on yllättävänkin vetreässä luomisvireessä, vaikka albumi sisältääkin oman osansa tyhjiä ja tarpeettomia minuutteja.
Bändin jannut ovat tasaisesti osallistuneet biisien säätöön, mikä on tietenkin kunnioitusta herättävää bändidemokratiaa. Levy on kuitenkin tietyllä tavalla käänteinen, meno paranee albumin edetessä. Kiekon aloittava Satellite 15 on täysin turha intropala, joka himmentää sinänsä tyylikkään The Final Frontier-nimibiisin tehoja. Sinkkubiisi El Dorado etenee kovin jäykästi ja yliyrittämisen rajoilla olevissa tunnelmissa. Coming Home tuntuu kovin perusvarmalta mutta The Alchemist osoittaa jo tiukempaa ja perinteisempää Maiden-kuntoa. Starblind ja The Talisman ovatkin sitten allekirjoittaneen papereissa suurinpiirtein parasta, mitä bändi on tehnyt 2000-luvulla. Starblind onnistuu varsinkin kertosäkeen kohdalla, ilmeikkäästä siivusta voi odottaa keikkojen suosikkibiisiä vielä vuosienkin kuluttua. The Talisman on vähemmän perinteinen Maiden-siivu mutta varsinkin kertsissä on vastustamatonta imua. Myös The Man Who Would Be King kuuluu albumin onnistujiin. Siivu kuuluu selkeästi Maidenin tunnelmalliseen puoleen, vaikka monimutkainen rakenne vaikuttaa vaikeasti avautuvalta. Albumin päättävä progehehkutus When The Wild Wind Blows kompastuu omiin kuvioihinsa, paikoillaan pyörivä viisu on kuin häntäänsä jahtaava koira - valmista ei tunnu tulevan missään vaiheessa.
The Final Frontier pitää Iron Maidenin uudistuvan ja uutta luovan orkesterin tiellä. Kun bändillä on taitoa, kykyä ja halua luoda koukeroisempia mutta samalla Iron Maidenilta tuoksahtavia uusia viisua, albumille saadaan suurella todennäköisyydellä jatkoa. Bruce Dickinsonin ääni kuulostaa ylärekisterissä kireältä mutta bändin jatko ei kaadu laulumiehen vireeseen. Iron Maiden on yllättävänkin vetreässä luomisvireessä, vaikka albumi sisältääkin oman osansa tyhjiä ja tarpeettomia minuutteja.
Keskustelut (15 viestiä)
01.09.2010 klo 12.55
3 ½ / 5 tähteä, jos olisi ollut tiivistetympi versio niin varmaankin 4 / 5 tähteä olisi herunut.
01.09.2010 klo 13.23
Rekisteröitynyt 20.04.2010
01.09.2010 klo 14.01
01.09.2010 klo 14.16 1
Rekisteröitynyt 10.04.2007
01.09.2010 klo 15.02
Kansi on yksi hienoimpia, mitä oon nähnyt.
Rekisteröitynyt 06.05.2008
01.09.2010 klo 16.39
Rekisteröitynyt 10.04.2007
01.09.2010 klo 19.11
Saisi Bruce lähteä taas soolo-uraansa jatkamaan. :7
No ei helvetissä...
Rekisteröitynyt 24.06.2008
01.09.2010 klo 19.30 1
Matter of Life and Death > The Final Frontier.
01.09.2010 klo 19.40
Saisi Bruce lähteä taas soolo-uraansa jatkamaan. :7
No ei helvetissä...
Bruce:n kaks viimeisintä levyä ovat huomattavasti parempia kun yksikään Maidenin 2000-levyistä.
Rekisteröitynyt 15.11.2008
02.09.2010 klo 19.03
Bruce:n kaks viimeisintä levyä ovat huomattavasti parempia kun yksikään Maidenin 2000-levyistä.
Samaa mieltä. Ei sitten kyllä yksikään 2000-luvun Maiden-levy iske yhtään. Seventh Son of the Seventh Son säilyttää parhaan levyn paikan.
Rekisteröitynyt 13.09.2007
02.09.2010 klo 23.24
Maiden ei ole tehnyt yhtään hyvää levyä sitten Seventh Sonin. Tämäkin levy on yhtä saatanan puuroa, josta ei saa mitään otetta useammankaan kuuntelukerran jälkeen. Levyn ainut kohokohta on ´When The Wild Wind Blows´ joka sävellykseltään ja sanoiltaan on suorastaan nerokas.
2 / 5
05.09.2010 klo 22.38
***1/2
PS. Kansi on helvetin ruma.
06.09.2010 klo 16.27
PS. Minusta kansi on hieno
Rekisteröitynyt 13.08.2007
11.11.2010 klo 15.26
Esimerkiksi ei mennä juuri lähellekkään Different worldin laulun korkeutta jne.
24.05.2011 klo 20.01
Kirjoita kommentti