"Minussa on kaikki ihmisen tuntomerkit: verta, lihaa, ihoa, hiuksia; mutta ei yhtä ainutta selkeää, tunnistettavaa tunnetta, poislaskien ahneus ja inho. Jotakin kamalaa on tapahtumassa sisälläni, enkä tiedä miksi. Öinen verenhimoni vaivaa minua jo päivisin. Tunnen itseni vaaralliseksi, olen vimman rajamailla. Uskon että järkeni naamio on lipsumassa."
- Amerikan psyko

Psykopaateilla ja autisteilla on enemmän mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä kuin ratkaisevia eroavaisuuksia, siis jos höpisemme aiheesta tällein rennosti, emmekä tieteellisesti. Youth in Revolt on kieli poskessa kyhätty komedia nörttiteinistä. Nörtit ovat enemmän tai vähemmän autistisia. Michael Cera näyttelee aina nörtähtävää nuortamiestä, jolla on normaalit tarpeet ja aktiviteetit, mutta joka on niin tietoinen tekemisistään, että sosiaalinen kanssakäyminen takkuilee. Hahmon nimi on toistamiseen Nick. Nick tahtoo eroon neitsyydestään. Odotellessaan hän onanoi.

Jos tämä tulisi telkkarista, moni jättäisi leffan kesken, sillä se uskaltaa avautua hitaasti klassiseen tyyliin. Pääpiirtein Youth in Revolt on kevyttä kiisseliä. Sen verran pimeiksi tunnelmat vajoavat, että melkein aloin pelätä Michael Ceraa. Yleensä katsojan on tarkoitus pitää tiettyjä asioita itsestäänselvinä. Näin on markkinat varsinkin silloin, kun tähti näyttelee vakiohahmoaan. Minä en sitä ajatusta todisteitta niele, että Ceran hahmo tuntee rakkautta tällä kertaa. Nick on 16-vuotias poika, joten vähät rakkaudesta? Kurvit ja aukot kiinnostavat. Näyttelijä itse on 22, eikä hän ainakaan nuoremmalta vaikuta. Se, mitä Nick tekee "rakkautensa" eteen, on huvittavaa, muttei mitään sympaattisen tapaistakaan. Kuka kutsuu romanttiseksi komediaksi elokuvaa, jossa manipuloiva päähenkilö ei osoita kykenevänsä minkääntasoiseen empatiaan, tai muihinkaan tunteisiin himoa lukuunottamatta?

Toisinaan psykopatia selitetään kehnoilla perheolosuhteilla. Ei Nick hätää ole kärsimässä, mutta hänen hutsumutsinsa (Jean Smart) ja pukkifaijansa (Steve Buscemi) ovat eronneet. Ikääntynyt hutsu seurustelee rähjäisen rekkakuskin (Zach Galifianakis) kanssa samaan aikaan, kun vielä vanhempi pukki pyörittää parikymppisiä bimboja. Kun rekkamies suututtaa Yhdysvaltain laivaston, myös Nick joutuu pakenemaan perähikiälle. Kenties ensimmäistä kertaa Nick saa huomiota tytöltä (Portia Doubleday). Pakoreissu päättyy nopeasti. Suhdetta jatkaakseen Nickin on punottava juonia ja muututtava nuoreksi kapinalliseksi. Tämä ei ole hänelle luonnollista, mutta uuh, tyttö puhui vaginan kostumisesta. Nick kehittää sivupersoonallisuuden, jota Cera näyttelee erilailla.

Ja sitten asioita tapahtuu. Kun loppupuolella aterioitiin, mieleeni palautui kohtaus Hannibalista, jossa tohtori Lecter syöttää huumatulle äijälle äijän omia aivoja. Ei tässä mitään vastaavaa tapahdu – sanonpahan vain, että jokin tässäkin on vinksallaan.

Youth in Revolt tiivistyy sanapariin hillitty älyttömyys. On hankala veikata elämyksen aikana tai jälkikäteenkään, mitä tässä ajetaan takaa. Kyseessä on musta komedia. Mutta minkälainen? Onko tämä satiiri nuorisoelokuvista, vai "romanttinen komedia" psykopaatilla, joka on tavallista uskottavampi sellainen? Tarina on lähes yhtä älytön kuin tapauksessa I Love You Phillip Morris, joka perustui tositapahtumiin. Kiitos itsevarman ja kiireettömän rytmin, realismin aromeja löytyy tästäkin tapauksesta, vaikka touhu on toisinaan vääntämällä väännettyä tarkoituksella. Leffa siirtyy omalla tahdillaan uskottavasta draamakomediasta irrallisiin sketseihin. Nickin skitsoilusta johtuen ei ole aina selvää, minkä on tarkoitus olla todellista.

Ei tämä täysosuma ole. Käsikirjoituksen hienouksiin kuuluu myös hilpeä dialogi, mutta ennen muuta kiittelen kirjoittajaa ja ohjaaja Miguel Artetaa siitä, että sillisalaatissa on jatkuvuuden tunnetta. Artetalla on tyylinsä. Muistan yhä vuosia sitten nähdyn draaman Kiltti tyttö, jolla ei ole muuta yhteistä tämän kanssa, paitsi että tuolloinkin tapahtumat olivat verrattain hillittyjä, sävyt synkkiä ja katsojan ajatuksille annettiin sopivasti tilaa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa