Ja sitten nautimme jotain kesäistä ja takuumureaa kuin makkara. Hetki sitten Liam Neeson (Taken), Bradley Cooper (Kauhea kankkunen) ja Sharlto Copley (District 9) esiintyivät pääosissa omissa suosituissa äijäilyissään, joiden onnistumisesta kiiteltiin suurilta osin heitä. Quinton "Rampage" Jackson on pärjännyt Ultimate Fighting Championship -piireissä, joille toiminnan ystävät nyökyttelevät. Ohjaaja Joe Carnahan on ansainnut ensimmäisen ison tilaisuutensa paukuttelulla Smokin' Aces. Porukan yhteistyö The A-Team perustuu 80-luvun tv-sarjaan, joten väkivallan verettömyys ja kiroilu tyyliin motherf-PUMRÄJÄHDYS ennemminkin kuuluu asiaan, kuin vieraannuttaa. Budjetti mahdollistaa useammankin kohtauksen tyyliin trailerista tuttu laskuvarjohyppy lentokoneesta panssarivaunulla. Kesään kuuluupi tällainen.

The A-Team on paras ryhmä kaksilahkeisia koskaan, väitetään. Karismaattinen Hannibal punoo juonet, virnuileva Face on naisiin menevä suorittajamies, puolihullu Murdock lentää ja kovanaama B.A. Baracus ajaa kärryjä ja säälii hölmöjä ("pity the fool"). Jannut ovat alkujaan sotilaita. Tv-sarjassa tiimi suoritti palkkasoturien velvollisuuksia (säilyttäen moraalinsa) ja yritti puhdistaa maineensa. Ensimmäinen elokuva toimii kuten tv-sarjoihin perustuvat elokuvat yleensä. Tiimi tekee tyhjäksi rahanväärennysjuonen Irakissa, mutta päätyy tästä hyvästä sotaoikeuteen ja takaa-ajetuksi. Tarina on leffan heikkoja puolia, ja sanon tämän tiedostaen sen, ettei näissä pätkissä kummoisia legendoja tarvita.

Tarina on sekava. Kunnollinen pahis puuttuu. Siinä pulmia. Jos konnaksi olisi värvätty sankareiden veroinen tähti, tämä varmasti olisi antanut ryhtiä kokonaisuudelle. The A-Team lainaa rakenteensa salaliittojännäreiltä: kuka taho teki mitä ja miksi? En onnistunut alustavastikaan kiinnostumaan yhdestäkään sivuhahmosta, millä käytännössä tarkoitan sitä, ettei hyvisten ja pahisten välille onnistuta rakentamaan kitkaa. Esimerkiksi, laskuvarjotankki on pähee kohtaus uskomattomassa älyttömyydessään. Trailerin nähtyäni pidin kohtausta eeppisenä tylytyksenä: pahikset häviävät ilmataistelun kömpelölle peltipurkille! Juonesta johtuen viholliskone on kauko-ohjattu, joten se siitä tylytyksestä.

Tarina olisi roskaa astetta selkeämmällä toteutuksellakin, joten mutkien märehdintä olisi voitu korvata tiimin kemioiden kehittelyllä. Hemmot ovat hauskoja. Cooperin nilkkimäinen muikeus luultavasti alkaisi ärsyttää, mikäli hän olisi taas yksi vetelä pääosamies, jota aina mainio Neeson joutuu kouluttamaan. Päärooli kuitenkin on oikeutetusti Neesonin. Moniulotteisella suorituksella District 9:ssä yllättänyt Copley vakuuttaa myös koomisena kevennyksenä. Rampage Jackson on hauska hänkin ja ehta kovanaama. Hän ei kuitenkaan ole Mr T, jota varten rooli 80-luvulla kirjoitettiin. Tämä ongelma näissä uusissa versioissa tuppaa aina olemaan. Minä en edes ole nähnyt alkuperäistä tv-sarjaa - mutta jäin silti kaipaamaan yhtä kovaa karjua kuin Mr. T oli Rocky III:ssa. I pity the fool, joka yrittää korvata legendan.

Äksöniä tarjoillaan tyydyttävä satsi. Realismin perään on turha itkeä: aina kun jotakin alkaa tapahtua, jotakin todella tapahtuu. Tällä mainoslauseella katsoja yritetään teatteriin saada. Kekseliäs rytinä hyvinkin sopisi Pierce Brosnanin kauden Bondeihin. Carnahanin ohjaus ei ole parasta mahdollista Hollywood-laatua johtuen liikaa kahvia juoneesta kameramiehestä. Kun ehdin tykästyä sankareihin, annoin ajoittaisen sekavuuden anteeksi.

Hahmojen ja reipashenkisen älyttömyyden ohella teoksen kolmantena myyntivalttina toimivat suunnitelmat. On aina tyydyttävää, kun monimutkainen suunnitelma kantaa hedelmää. Skenaariot ovat tekemällä tehtyjä, mutta kun tiettyä kiihkeyttä saavutetaan, aivojeni mielihyväkeskus tuppaa olemaan mukana juonessa. Lippu mahdolliseen jatko-osaan on jo myyty minulle juurikin siksi, että olisi hauska nähdä mitä pojat seuraavaksi keksivät. Samaa potentiaalia on MacGyver-elokuvalla; sama potentiaali hukattiin jo ensimmäisessä Hitman-elokuvassa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa