Kenties se oli alitajuista, että vuokrasin Drew Barrymoren esikoisohjauksen Roller Girl (englanniksi Whip It) juuri ennen kuin astelin Sex and the City 2:n näytökseen. Misogynian paha peikko puristi sieluni ja muuta pientä hiilenkekäleiksi, kunnes sain sen horospektaakkelin arvosteltua ja pääsin nauttimaan tällaisista oikeista elokuvista ja naaraista. Barrymore on eri hieno lyyli, eikö muka ole? Barrymore on prinsessa koviksen asenteella silloin, kun häntä ei aivan väärään paikkaan pultata. En ollut asiaa erityisemmin puntaroinut, ennen kuin ymmärsin Roller Girlin maistuvan Barrymorelta alusta loppuun, vaikka ohjaaja on varannut itselleen vain pienen sivuroolin. Tarkalleen ottaen Barrymore maistuu samalta kuin biisiklassikko Girls Just Want To Have Fun, joskin vielä hieman punkimmalta.

Toinen loistolyyli, Ellen Page, sukupolvensa hiottuja timantteja, näyttelee 17-vuotiasta tyttöä nimeltä Bliss. Bliss on prinsessa, mutta äitinsä ehdoilla: entinen kauneuskuningatar kuskaa kahta tytärtään missimittelöstä toiseen. Nähtyään kuinka tatuoidut pahistytöt murjovat toisiaan roller derby -radoilla, Bliss lähtee itsekin etsimään naiseutensa modernimpeja, vähemmän passiivisia puolia. Bliss pyörähtää pari koekierrosta vanhoilla Barbie-luistimilla, valehtelee ikänsä ja hetikohta hän on rullaluistelutiimin The Hurl Scouts nopea vahvistus Babe Ruthless. The Hurl Scouts ei suinkaan ole onneton tiimi, nääs kun tytöt ovat aivan onnessaan rökäletappion jälkeenkin. Ehkä osittain Babe Ruthlessin ansiosta ja osittain siksi, että tytöt suostuvat kuuntelemaan tossun alle jäänyttä valmentajaansa, The Hurl Scouts alkaa pärjätä piireissään. Sitten kaikki elokuvamaiset ongelmat käydään läpi.

On aistittavissa, että Barrymoren ansio ohjaajana on rennon tunnelman virittely kuvaustilanteeseen. Näyttely on vaivatonta, kemiat kuplivat, tunteet vaikuttavat vilpittömiltä, harmiton mutta hahmoille tärkeä kapinahenki tuntuu tulevan sydämestä. Hyvä meininki saa osittain unohtamaan sen, miten tarkasti tässä sporttidraamojen ratoja rullataan. Blissin ja bändissä soittavan pojan romanssi on kiusallisin klisee, sillä sivujuoni ei paljon anteeksi antaenkaan tunnu liittyvän muuhun materiaaliin mitenkään: ei, vaikka kuinka yritettäisiin ajatella, että tämä on nuoren tytön kasvukertomus. Mikä olisi johtopäätöksemme, jos filmi kertoisi keskenään viihtyvistä pojista, joista tärkein ottaa muuten vain muijan pyöritykseen? Aivan: olipa se tietoinen ratkaisu tekijöiltä tai ei, romanssi lähinnä vakuuttaa ahdasmieliset siitä, ettei Bliss ole lesbo huolimatta "poikatyttömäisestä" harrastuksesta.

Roller derbystä en tiedä enempää kuin mistään muustakaan tämmöisestä. Elokuvan mukaan kyse on siitä, että kaksi tiimiä luistelee yhdessä kasassa pitkin pientä ympyrää toisiaan mätkien, ja varsinaiset pisteiden tekijät yrittävät ohittaa lössin. Barrymore kuvaajineen ei varsinaisesti saa hommaa näyttämään selkeältä, mutta kolhut ja kaatumiset tuntuvat, ja huumori ja huippukohdat nousevat asianmukaisesti esille. Se lopulta on sympaattista ja muutenkin kokonaisuudelle eduksi, että laji tuntuu hösötykseltä ilman ihmeempiä sääntöjä. Leffa esittelee huiman harrastuksen - jota vain aletaan harrastamaan. Pakolliset kiistat tiimien ja luistelijoiden välillä on suhteutettu tähän tosiasiaan. Lähes kaikki rullaa luontevasti.

Tytöt luistimilla ovat uuh, niin kovin kuumaa kamaa. Barrymore, Kristen Wiig ja Juliette Lewis näyttävät kahta sisukkaammilta, kun pojiksi selostajien ja valmentajien rooleihin on värvätty pehmosetiä tyyliin Jimmy Fallon. Page ja Blissin äitinä jäykistelevä Marcia Gay Harden vastaavat varsinaisesta näyttelystä. Draama on rasvatonta, mutta siinä ei ole lisättyä sokeriakaan. Äiti-tytär-suhde on onnistuneesti rakennettu. Osapuolet ovat vahvasti ja täysin ymmärrettävästi omalla kannallaan, vaan tottahan hyväsydäminen heliumelokuva pyrkii löytämään jonkinlaisen harmonian.

Roller Girliä suitsuttaisi mielellään intohimoisemmin, jos se vain olisi niitä elokuvia, jotka tiedostavat muiden elokuvien olemassaolon. Kliseepommi StreetDance 3D sekin sentään keksi syyn sille, miksi kaksi tärkeää tapahtumaa tapahtuu samana päivänä kuten joka ikisessä elokuvassa. Siltikin, minun piti ostaa rullaluistimet pari vuotta takaperin: jos ostan ne tänä kesänä, välinevalmistaja lähettäköön kukkia Barrymorelle ja perikunnalleni.