Mansen The Boss Pate Mustajärvi teki ensin alta pois hienon Juice-tribuutin ja nyt on vuorossa Johnny Cash. Amerikan countryherkut vääntyvät sujuvasti kotimaan puheella veivatuksi kantri-iskelmäksi. Taustaorkesteri on ajan tasalla ja varsinkin parissa hieman rokimmassa vedossa fiilis nousee korkealle. Soundi seuraa perinteisiä countrytunnelmia mutta suorin osoite löytyy 50-luvun mutkattomaan ja selkeään ajankuvaan. Tekstejä ovat suomentaneet kuulemma myös innokkaat Cash-diggarit, joten konsonantteja löytyy joka lähtöön. Allekirjoittaneen kohdalla osa suomennoksista jäi väännösten tasolle - kompuroiva sanailu aiheutti sujuvasti eteneviin viisuihin turhaa kitkaa. Esimerkkinä vaikka hieman vieraampi siivu Ballad of a Teenage Queen, jonka alkuun sovitetaan perinteistä Suomi-iskelmän tunnelmaa mutta hetkessä sanoitukseen sotketaan vähemmän luontevasti huumeet ja kokaiinin nuuskaaminen.

Ilmiselvät valinnat eli Ring Of Fire (Tuli Polttaa) ja I Walk The Line (Kaita Tie) sekä The Ways of Woman In Love (Kun Ei Niin Ei) sujuvat kivuttomasti ja hyvässä hengessä, bändi soittaa rennosti ja Mustajärvellä on leppoisa virnistys huulilla. Iso Joki rokataan hikisissä tunnelmissa, namia. Ukko-Pekka saa vieraakseen Aarne Tenkasen, turhaan. Valloittavasti potkiva siivu kompuroi muutenkin lyriikan puolivillaisessa reissumieshengessä. Balladi Pojasta Nimeltä Vee eli Boy Named Sue on rento tekele erityisesti Paten ansiosta, vaikka Jukka Virtasen tekstikin leikittelee letkeästi "poika nimeltä Päivi" -ajatuksella. Dave Lindholmin kanssa taituroitu Yksinäisyys Syö on albumin piristysruiskeita - Tom Waits -henkisesti rouhiva perinneveivaus rymisee ja rämisee kunnon asenteella. Samaa asennetta olisi voinut lainata muihinkin Cash-väännöksiin.

Mustajärven kantri-iskelmä etenee hyvässä hengessä ja reippaalla asenteella. Välillä homma alkaa kuitenkin ärsyttämään. Onko syynä joidenkin tekstien tekemällä tehty pirteys ja niin maan perusteellisen rento meininki?. Tietenkin kappaleisiin on yritetty saada alkuperäistä vastaavaa tunnelmaa mutta paikoin tekstit jättävät puolivillaisen tunnelman. Myös levyn 15 viisun mittainen pituus syö iskevyyttä. Tietyllä tavalla levyltä odottaisi suurempaa irtiottoa. Cash vääntyy jonny kässiksi luontevasti mutta ilman ainuttakaan yllätystä. Country-henkeä, kyllä. Hyväntuulista kantri-iskelmää, kyllä...ennakkoluulottomuutta ja tuoreen näkökulman etsintää, valitettavasti ei. Juice sopii Cashia paremmin Paten suuhun.