Tuorein sisältö

Kiuas: Lustdriven

J.A. Kaunisto

22.04.2010 klo 00.16 | Luettu: 19811 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kiuas kadotti jo edellisen The New Dark Age -kiekon kohdalla Kalevalan laulumaat ja folkmetallikiinnitykset. Tuoreella albumilla bändi kahlitsee laukkakompin käyttöä ja varsinkin melodisuus pääsee reilummin johtoasemaan. Myös syntikoilla on tukevasti sananvaltaa. Vertailussa edelliseen albumiin, huomio kiinnittyy myös örkkivokaalien karsimiseen. Kiuas pitää edelleen viisut koukeroisina, paikoin koristeeksi töötätään kunnon nightwishit. Of Love, Lust And Human Nature lienee bändin historian tukevampia sinfoniasovituksia.

Melodisen metallin ja powerlaukan kallistuminen melodisen kulkusuuunnan puoleen antaa enemmän aikaa nauttia yksityiskohdista ja tarttuvista kertosäkeistä. Jo edellämainitun sinfoniahehkutuksen lisäksi bändi käy läpi useita irvistysvaiheita. Aftermath riffittelee tuimasti kuin Bodomin lapset kun taas Lights Are Many sytyttää kynttilän yöpöydän reunalle tunnelman vaipuessa sänkypainin suuntaan - kuulostaa vahvasti Thunderstonen tuotokselta. The Visionary koristellaan jälleen massiivisella orkesterihehkutuksella, vasket pauhaavat ja jouset kantavat pitkälle. Bändi onnistuu mainiosti liittämään raskaamman louhinnan orkesterikuvioiden seuraksi. The Quickening kelpaisi vaikka Nightwishin kiekolle, tosin euroviisumetalli on lähempänä kuin kulman takana. Summer's End maalailee akustisen kitaran voimin, rohkea veto sähköisen metallin joukossa vaikkakin folkhenkinen ulosanti on lähellä bändin alkujuuria. Winter's Song jatkaa samoista lähtökohdista, Ensiferumin viitoittama tie hallitaan suvereenisti.

Kiuas hengittää huomattavasti vapaammin ilman örkkimurinaa ja tajutonta yliäänikaahausta. Toisaalta kevyin aines vaikuttaa jo kovin hampaattomalta. Lisäksi "tämä on kuultu ennenkin" -fiilis haukkaa palan kuuntelunautinnosta. Kiuas on kuitenkin niin elävä ja muotoaan muuttava tapaus, että genrerajojen asettelu tuottaa päänsärkyä. Melodista, tunnelmallista, maanläheistä ja tarvittaessa kokeillaan powermetallin juoksuaskeleita. Lisääntyneet sinfoniasovitukset tuovat Kiuasta salonkikelpoisempaan suuntaan. Bändillä on heittää esille kolmenlaisia siivuja: rajua kaahausta tyyliin kiekon avaava Kiuassault, selkeästi melodisempaa menomusiikkia ja tukevasti isolla orkesterilla koristeltua paisuttelua. Albumi on pätevää ja kaunista kuunneltavaa mutta ehkäpä Lustdriven on paikoin turhankin helppo levy.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Date Night... Miesten vuoro... >

Keskustelut (9 viestiä)

Kauniston_fani

22.04.2010 klo 04.53

Mitä minä luen? Nyt oikeasti tuolle Kaunistolle jo kenkää. Näitä arvosteluja on aina ollut hyvin tuskallista lukea, eikä tämä ole poikkeus. Hankkikaa asiansa osaava musiikkitoimittaja, joka oikeasti osaa kirjoittaa. Tällainen sisältö tahraa muuten niin hyvän sivuston. Kauniston kirjoittamat uutiset eivät pistä yhtä pahasti silmään, mutta nämä arvostelut ovat kaiken huippu. Ei sillä etteikö niissä uutisissakin olisi hiomista ja paljon. Arvostelun kohteena ollut levy saattaa olla tutustumisen arvoinen tapaus, vaikkeivat yhtyeen aiemmat tuotokset olekaan erityisesti iskeneet.
lainaa
Qwain

Rekisteröitynyt 18.09.2009

22.04.2010 klo 14.34

Loistava levy!
lainaa
Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

22.04.2010 klo 20.08

Kauniston teksteistä paistaa, ja on aina paistanut, se että kaveri koittaa kirjottaa tosi "coolisti" ja koukuttavasti (tämänkin voi siis näemmä tehdä väärin) käyttäen ärsyttäviä muotisanoja tai erikoisempia ilmaisuja. Lisäksi kaveri yrittää luoda illuusiota että tietäisi joka genrestä kaiken heittämällä joka genrestä sitä geneerisintä ja tunnetuinta esimerkiksi tai verrokiksi. Yhdellä musiikkitoimittajalla ei välttämättä pärjää...

Palautetta saa antaa ja se pitää kestää.
lainaa
keijo67

22.04.2010 klo 20.26

Imo arvostelussa ei moittimista
lainaa
kaikkienkaveri

22.04.2010 klo 20.49

ei tuossa muuta vikaa ollut, kuin "töötätään kunnon nightwishit." jumalauta. muuten leppoisasti luettava arvostelu
lainaa
jonny_boy

Rekisteröitynyt 24.02.2008

23.04.2010 klo 02.23

Arvostelusta: Kyllähän tuossa on sitä musiikkiarvostelijan ammattitautia eli "cooliutta", se vähän painaa, mutta toisaalta ainakin tämän arvostelun kanssa olen enimmäkseen samaa mieltä.

Levystä: Hyvää kamaa, mutta jää kolmannelle albumille asenteessa. Hitaammat kipaleet todellakin hampaattomia.
lainaa
pelle

25.04.2010 klo 14.30

Pakko sanoa, että ei Kauniston teksteistä hirveästi positiivista voi löytää. Todellakin se turha päteminen on raivostuttavaa. Tuntuu ettei Kauniston tarkoitus ole kirjottaa hyvä arvostelu vaan todistaa kuinka asiantunteva musiikki-ihminen hän on.
lainaa
QWEE

29.04.2010 klo 22.42

Hiton hyvä levy.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.04.2010 klo 17.47

Ei oikein iskenyt tämä tuotos. Pari hyvää biisiä ja sitten läjä jotenkin hengetöntä menoa. Livenä huippupoppoo.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova