Kiuas kadotti jo edellisen The New Dark Age -kiekon kohdalla Kalevalan laulumaat ja folkmetallikiinnitykset. Tuoreella albumilla bändi kahlitsee laukkakompin käyttöä ja varsinkin melodisuus pääsee reilummin johtoasemaan. Myös syntikoilla on tukevasti sananvaltaa. Vertailussa edelliseen albumiin, huomio kiinnittyy myös örkkivokaalien karsimiseen. Kiuas pitää edelleen viisut koukeroisina, paikoin koristeeksi töötätään kunnon nightwishit. Of Love, Lust And Human Nature lienee bändin historian tukevampia sinfoniasovituksia.

Melodisen metallin ja powerlaukan kallistuminen melodisen kulkusuuunnan puoleen antaa enemmän aikaa nauttia yksityiskohdista ja tarttuvista kertosäkeistä. Jo edellämainitun sinfoniahehkutuksen lisäksi bändi käy läpi useita irvistysvaiheita. Aftermath riffittelee tuimasti kuin Bodomin lapset kun taas Lights Are Many sytyttää kynttilän yöpöydän reunalle tunnelman vaipuessa sänkypainin suuntaan - kuulostaa vahvasti Thunderstonen tuotokselta. The Visionary koristellaan jälleen massiivisella orkesterihehkutuksella, vasket pauhaavat ja jouset kantavat pitkälle. Bändi onnistuu mainiosti liittämään raskaamman louhinnan orkesterikuvioiden seuraksi. The Quickening kelpaisi vaikka Nightwishin kiekolle, tosin euroviisumetalli on lähempänä kuin kulman takana. Summer's End maalailee akustisen kitaran voimin, rohkea veto sähköisen metallin joukossa vaikkakin folkhenkinen ulosanti on lähellä bändin alkujuuria. Winter's Song jatkaa samoista lähtökohdista, Ensiferumin viitoittama tie hallitaan suvereenisti.

Kiuas hengittää huomattavasti vapaammin ilman örkkimurinaa ja tajutonta yliäänikaahausta. Toisaalta kevyin aines vaikuttaa jo kovin hampaattomalta. Lisäksi "tämä on kuultu ennenkin" -fiilis haukkaa palan kuuntelunautinnosta. Kiuas on kuitenkin niin elävä ja muotoaan muuttava tapaus, että genrerajojen asettelu tuottaa päänsärkyä. Melodista, tunnelmallista, maanläheistä ja tarvittaessa kokeillaan powermetallin juoksuaskeleita. Lisääntyneet sinfoniasovitukset tuovat Kiuasta salonkikelpoisempaan suuntaan. Bändillä on heittää esille kolmenlaisia siivuja: rajua kaahausta tyyliin kiekon avaava Kiuassault, selkeästi melodisempaa menomusiikkia ja tukevasti isolla orkesterilla koristeltua paisuttelua. Albumi on pätevää ja kaunista kuunneltavaa mutta ehkäpä Lustdriven on paikoin turhankin helppo levy.