Arvon työpöydälleni pari action-figuuria. Aion kehittää 120 miljoonaa dollaria kustantavan leffan! Meillä olisi tässä Jack Sparrow, prinsessa Fiona, Barbien kokoinen Helinä-keiju, Jason Voorhees ja Frodo Reppuli. Minun elokuvassani, hmmm... merirosvo saa kuulla jättiläisjumalattarelta, että paha zombie on vanginnut prinsessan. Piraatti mätkii kumoon hobitteja, suolestaa zombien ja saa tietää, että mainittu jumalatar onkin demoni, joka oikeasti näyttää... antakaas kun tsiigailen... isolta kulahtaneelta pehmolelutiikeriltä. Vielä yksi tappelu, ja loppu. Jos Hollywood maksaa minulle 50 000 dollaria ennakkoon tästä synopsiksesta, lupaan että käsikirjoitus on valmis maanantaina. Toimintakohtaukset aion kehittää siten, että ensin leikin näillä nukeilla, sillä leikkiminen on yrittämättäkin intensiivisempää ja kekseliäämpää kuin mikään sellaisissa kilpailevissa elokuvissa kuin Titaanien taistelu.

Vuoden 1981 Titaanien taistelu oli tyylipuhdas etenemiselokuva ("seikkailu"). Ajatus oli se, että puolijumala Perseus voi tuhota tuhoutumattoman jättiläishirviön Krakenin, kun hän ensin irrottaa pään Medusalta, jonka silmät kivettävät lihan. Uusi versio noudattaa kaavaa, mutta muuttaa useimmat pikkuasiat huonompaan suuntaan. Perseus ei taistele pelastaakseen armaansa Andromedan (hän ei välitä koko muijasta), vaan kapinoidakseen jumalia vastaan. Jumalat ovat julmia. Heidän väitetään tarvitsevan kuolevaisten rukouksia. Tämä on mielenkiintoista, mutta ei ideaa eteenpäin viedä. Liam Neeson ja Ralph Fiennes toistavat roolinsa Schindlerin listasta: Zeus on natsipuoleen jäsen, joka kuitenkin välittää kuolevaisista, kun Haades taas jää roistoksi huolimatta yrityksistä inhimillistää häntä. Heh heh. Herrat ovat hupsuja. Mads Mikkelsen Perseuksen taistelutoverina on näyttelijöistä ainoa, joka jää mieleen nolaamatta naamaansa.

Perseus on Zeuksen poika. Hän menetti kasvattivanhempansa, siksi kapina. Perseus näyttää ja tuntuu vihaiselta skinheadilta. Otetaanpa vertauskuva. Olipa kerran skini, joka löysi rummut. Hän paljastui luonnonlahjakkuudeksi. Skini sai tietää, että hänen vaarinsa oli pikimusta isohuulinen mestarirumpali. Skini jatkoi rumpujen takomista, mutta kiukkuili, että hän tekee sen valkoisena arjalaisena - hänen rytmitajullaan ei ole mitään tekemistä perimän kanssa! Tällainen hahmo on Perseus. Olemme nähneet Sam Worthingtonin lihan ja metallin yhdistelmänä, olemme nähneet hänet smurffina, ja nyt olemme nähneet hänet skini-Perseuksena. Miten ihmeessä näin tylsä mies on päätynyt tähdeksi?

Koska pidin trailerista, teen ystävällisen arvauksen: kokonainenkin elokuva sisältää muodollisesti mukiinmenevää monsterimeininkiä. Miltään leffa ei tunnu. Ainuttakaan yllätystä ei tarjota. Mutta on sitä köyhempääkin fantasiamätkintää nähty. Vai onko?! Kahden tähden arvosana on tarkoitettu 2D-versiolle. Näkemäni 3D-versio saa puoli tähteä. Titaanien taistelua ei ole kuvattu kolmiulotteisena. Se käännettiin sellaiseksi ennätysajassa, jotta juuri Sinua voitaisiin kusettaa eeppisemmin, kuin ala on koskaan asiakkaita kusettanut.

Kuvittele mies, jolla on tuuheasti tukkaa, mutta korkea otsa. 3D:nä hän näyttää pahimmillaan kaljupäältä, jonka takana leijuu maagista karvaa. Kuvittele kaunis maisema. Katso vasemmalta oikealle. Ah, kaunista! Kuvittele, että elokuvakamera kulkee vasemmalta oikealle. Kaunista! 3D-elokuvassa kamera-ajon olisi tarkoitus näyttää siltä, miltä se näytti, kun käänsit itse päätäsi. Titaanien taistelun 3D-versio näyttää toisinaan siltä, että maisema on pahvia: jos kuvakulmaa pitää vaihtaa, pahvia pitää taitella. Pahimmillaan tämä siis näyttää vähemmän kolmiulotteiselta, kuin kaksiulotteiset elokuvat.

Syvyysvaikutelma on heikko. Usein sitä ei ole. Syvyysvaikutelma on ainoa asia, jota on tavoittelemaan lähdetty. Tässä elokuvassa, kuten useimmissa toimintafantasioissa, on kohtauksia, jotka ovat kuin luotuja pientä 3D-kikkailua varten (mm. Kraken lonkeroineen). Tällaisten kohtausten elämyksellisyyttä ei ole yritettykään tehostaa. 3D-efekti on mukana vain kalliimpien lippujen vuoksi.

Monessako filmissä näyttelijöiden oikeasti olemassa olevat päät eivät aina näytä luonnollisilta? En suosittele 3D-versiota edes uteliaille. Mokailu nauratti aluksi, mutta siihen turtuu ja suurin osa leffasta on ihan vain 2D:tä aurinkolasit päässä. Uhkarohkeille annan pari vinkkiä. 1. Mitä monimutkaisempi kohtaus on, sitä varmemmin jokin on totaalisesti päin helvettiä. 2. Pahimmat mokat löytyvät sieltä, minne et katsoisi, jos elokuva olisi mielenkiintoinen.

Mikäli 2D-versiota ei ole saatavilla, varaudu katsomaan 3D-versio ilman laseja. Lainkaan liioittelematta, tekniikkaan kuuluvasta sumeudesta huolimatta, elokuva näyttää tuolloin paremmalta.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa