Mokoma saavuttaa seitsemännellä albumillaan henkisen tilan, jossa bändin lokerointi on harvinaisen hedelmätön tehtävä. Mokoma vääntää kuolot, rässit, Göteborg-melokuolemat, Kotiteollisuus-rouhinnnat ja kevyemmät rokkikukkoilut maittavaksi Suomi-metallin alkujärkäleeksi. Kuolonmetalli tuntuu painaneen syvän jäljen bändin nykyolemukseen mutta melodisuus ja Annalan toteavat tekstit ovat edelleen vahvoina teräspaaluina. Ehkä Sydänjuuret tinkii hieman melodioissa raskaan riffittelyn ja paalutuksen hyväksi. Tosin vaikkapa Ei Kahta Sanaa Ilman Kolmatta voisi löytyä miltä tahansa Mokoman aikaisemmalta albumilta. Toisessa ääripäässä räyhää kiekon nimibiisi, joka ärisee tukevilla Death-vaikutteilla, tosin kertsi ottaa helposti omansa ja viisu asettuu bändin jalokivien joukkoon. Ainoa kauneusvirhe tulee Annalan norminaamalla vedetyistä vokaaleista.

Mutta, Mokoma muuttaa suuntaa ja louhinnan raskausastetta kesken viisun kautta levyn, useaan kertaan. Tajuttoman murhaskeban jatkoksi heitetään tyyppillista melodista Mokoma-kertsiä - irtoriffeissä ja irtiotoissa on tuimaa potkua. Sovitusratkaisuissa on ennakkoluulottomuutta ja vahvaa oman kentän hallintaa, Mokoma tekee mitä haluaa - ilman genrerajoja. Vastavirtaan kuulostaa vahvasti Stam1nalta, Vääräleuka toimii tuimasti ärinä-ja normaalien vokaalien nokittavana rässi-ilotulituksena. Kristuksen Ruumis Ja Pedon Pää yltää lähes hartaan paatokselliseen metalliulostukseen.

Albumin terävin thrash-myrsky löytyy Niin Hyville Kuin Pahoille -siivun kohdalla, törkeän tiukka metallilaukka ei säästele vauhtijalan käytössä vaikka viisu on vähemmän raskautettu tekele. Rautaa Rinnoista lisää Viikate-skebaa ja Amorphis-henkeä alavireiseen korpiaggressioon. Entä sitten Kalmannäkijä, joka ärisee ja harrastaa rässipainotteista korpikuolemaa kuin Ajattara. Hei Hei Heinäkuu eroaa albumin yleisilmeestä suorastaan aurinkoisena rässihumppana. Mutta, onneksi aurinko laskee nopeasti..Turhuuksien Turhuus alkaa aaaaaarrrrggggggggg, sitten thrash-rutistusta ja kuorrutuksena vielä kaunista poikamieslaulua - siinähän se Sydänjuuret-albumi pähkinänkuoressa.

Annalan örinävokaalit kouraisevat syvemmältä, rumpalin pallilla tuntuu mätkivän 500 kiloa lihaa, asenne on monessa siivussa suoraan pirunperkeleen perskarvoista ja siitä huolimatta Mokoma onnistuu heruttamaan myös korvia silittävää tehokertsiä. Mitä saadaan, kun Mokoma, Stam1na, FM2000 ja Rytmihäiriö suljetaan koppiin ja äijille annetaan keihäät plus muut pelivehkeet käteen - syntyy Sydänjuuret. Ja muista kuunnella Sydänjuuret-biisiä liian kovaa.