Tuorein sisältö

Mokoma: Sydänjuuret

J.A. Kaunisto

07.04.2010 klo 13.44 | Luettu: 37740 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mokoma saavuttaa seitsemännellä albumillaan henkisen tilan, jossa bändin lokerointi on harvinaisen hedelmätön tehtävä. Mokoma vääntää kuolot, rässit, Göteborg-melokuolemat, Kotiteollisuus-rouhinnnat ja kevyemmät rokkikukkoilut maittavaksi Suomi-metallin alkujärkäleeksi. Kuolonmetalli tuntuu painaneen syvän jäljen bändin nykyolemukseen mutta melodisuus ja Annalan toteavat tekstit ovat edelleen vahvoina teräspaaluina. Ehkä Sydänjuuret tinkii hieman melodioissa raskaan riffittelyn ja paalutuksen hyväksi. Tosin vaikkapa Ei Kahta Sanaa Ilman Kolmatta voisi löytyä miltä tahansa Mokoman aikaisemmalta albumilta. Toisessa ääripäässä räyhää kiekon nimibiisi, joka ärisee tukevilla Death-vaikutteilla, tosin kertsi ottaa helposti omansa ja viisu asettuu bändin jalokivien joukkoon. Ainoa kauneusvirhe tulee Annalan norminaamalla vedetyistä vokaaleista.

Mutta, Mokoma muuttaa suuntaa ja louhinnan raskausastetta kesken viisun kautta levyn, useaan kertaan. Tajuttoman murhaskeban jatkoksi heitetään tyyppillista melodista Mokoma-kertsiä - irtoriffeissä ja irtiotoissa on tuimaa potkua. Sovitusratkaisuissa on ennakkoluulottomuutta ja vahvaa oman kentän hallintaa, Mokoma tekee mitä haluaa - ilman genrerajoja. Vastavirtaan kuulostaa vahvasti Stam1nalta, Vääräleuka toimii tuimasti ärinä-ja normaalien vokaalien nokittavana rässi-ilotulituksena. Kristuksen Ruumis Ja Pedon Pää yltää lähes hartaan paatokselliseen metalliulostukseen.

Albumin terävin thrash-myrsky löytyy Niin Hyville Kuin Pahoille -siivun kohdalla, törkeän tiukka metallilaukka ei säästele vauhtijalan käytössä vaikka viisu on vähemmän raskautettu tekele. Rautaa Rinnoista lisää Viikate-skebaa ja Amorphis-henkeä alavireiseen korpiaggressioon. Entä sitten Kalmannäkijä, joka ärisee ja harrastaa rässipainotteista korpikuolemaa kuin Ajattara. Hei Hei Heinäkuu eroaa albumin yleisilmeestä suorastaan aurinkoisena rässihumppana. Mutta, onneksi aurinko laskee nopeasti..Turhuuksien Turhuus alkaa aaaaaarrrrggggggggg, sitten thrash-rutistusta ja kuorrutuksena vielä kaunista poikamieslaulua - siinähän se Sydänjuuret-albumi pähkinänkuoressa.

Annalan örinävokaalit kouraisevat syvemmältä, rumpalin pallilla tuntuu mätkivän 500 kiloa lihaa, asenne on monessa siivussa suoraan pirunperkeleen perskarvoista ja siitä huolimatta Mokoma onnistuu heruttamaan myös korvia silittävää tehokertsiä. Mitä saadaan, kun Mokoma, Stam1na, FM2000 ja Rytmihäiriö suljetaan koppiin ja äijille annetaan keihäät plus muut pelivehkeet käteen - syntyy Sydänjuuret. Ja muista kuunnella Sydänjuuret-biisiä liian kovaa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Aavikon kukka... Titaanien taistelu... >

Keskustelut (19 viestiä)

pelle

07.04.2010 klo 14.29

Aivan järkyttävän huono arvostelu
lainaa
Jibbe

Rekisteröitynyt 18.12.2009

07.04.2010 klo 14.47

pelle kirjoitti:
Aivan järkyttävän huono arvostelu

Minun mielipiteeni on parempi kuin sinun mielipiteesi.

Itse tykkäsin albumista. Nimikkobiisi aloittaa levyn voimalla ja meno ei hidastu lainkaan.
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

07.04.2010 klo 15.57

Loistava albumi, joka paranee joka kuuntelukerralla ja josta löytää uusia juttuja vähän väliä.
Tätä todellakin kelpaa tykittää.
lainaa
Viimeinensydänjuuri

07.04.2010 klo 16.50

Hiukan myöhässä; Stam1na vs mokoma tappelu alkakoon!
lainaa
Jamppa

07.04.2010 klo 19.01

Imperiumi anto tälle 4+/10. "Kärjistetysti voisi sanoa, että Sydänjuuret yrittää olla rohkea, määrätietoinen ja vapautunut Mokoma-levy, mutta se on ennemmin musiikillisen tiensä päähän kulkeneen keski-ikäistyneen bändin ylipitkä, eksynyt ja rasittavan kuuloinen äänite."

Ei voi kun nauraa tolle. Mutta joka tapauksessa kova levy ei siitä pääse mihinkään. 4 tähtee.
lainaa
Etjuu

07.04.2010 klo 22.28 1 tykkää tästä

Annala on ehkä ärsyttävimmän kuuloinen määkijä ikinä. Pilaa tämänkin bändin mikä muuten olisi musiikillisesti ihan jees.
lainaa
-D-

08.04.2010 klo 15.22

Huonosti sanailtu arvostelu, loistava levy.
Muutenkin arvosteluissa kannattaa Imperiumin idioottien("Ainoo hyvä musa on 80-luvun brassideathia"-kommentit ovat aina arvostelijoilta hyvä juttu) sijasta katsoa se 'käyttäjien arvio'-kohta ja unohtaa lehden/sivun arvostelijain pätemisarvostelut. Overall-arvosanasta saa jo jonkinlaisen kuvan.
Kuka tosin enää ostaa levyjään arvosanojen perusteella? Teinit?
lainaa
Stan1ma

08.04.2010 klo 15.22

Kyllä se vain niin on että Stam1nan uusin vei Mokoman uusinta sata nolla. Mutta silti ihan ok lätty, tosin kyllästyin melko nopeasti... Stam1na soi vieläkin täyttä häkää, eikä loppua näy. Ehkä hieman yläkanttiin arvostelu taipui mielestäni, ei tämä sentään NIIN hyvä levy ole.
lainaa
Makke

Rekisteröitynyt 17.01.2010

08.04.2010 klo 15.40

-D- kirjoitti:
Muutenkin arvosteluissa kannattaa Imperiumin idioottien("Ainoo hyvä musa on 80-luvun brassideathia"-kommentit ovat aina arvostelijoilta hyvä juttu) sijasta katsoa se 'käyttäjien arvio'-kohta ja unohtaa lehden/sivun arvostelijain pätemisarvostelut.


Oliko pätemisarvosteluja myös Mokoman neljän edeltävän levyn arvostelut? (Arvosanat niillä 9+, 9+, 10 ja 8) Aivan, ei olleet. Että kyllä tämä vaan on ihan puhtaasti paska levy, ymmärrän kyllä että sitä on vaikea nähdä fanipoikalasien takaa.
lainaa
TheJ

Rekisteröitynyt 30.07.2007

08.04.2010 klo 19.35

Makke kirjoitti:
-D- kirjoitti:
Muutenkin arvosteluissa kannattaa Imperiumin idioottien("Ainoo hyvä musa on 80-luvun brassideathia"-kommentit ovat aina arvostelijoilta hyvä juttu) sijasta katsoa se 'käyttäjien arvio'-kohta ja unohtaa lehden/sivun arvostelijain pätemisarvostelut.


Oliko pätemisarvosteluja myös Mokoman neljän edeltävän levyn arvostelut? (Arvosanat niillä 9+, 9+, 10 ja 8) Aivan, ei olleet. Että kyllä tämä vaan on ihan puhtaasti paska levy, ymmärrän kyllä että sitä on vaikea nähdä fanipoikalasien takaa.


Ja joskus uutta levyä verrataan bändin edelliseen tuotantoon eli: "Sydänjuuret on yleisesti hyvä levy, mutta edelliseen tuotantoon verrattuna se on paska." Arvostelkaa levyjä ilman fanipoikalaseja, kiitos. :)
lainaa
JJL

08.04.2010 klo 20.28

On se vaan niin hienoa, kun kaksi suosikkibändiäni, Mokoma & Stam1na julkaisee uudet lätyt ja molemmat oli pettymyksiä. Atlantis juuri ja juuri menettelee, mutta tämä Mokoman uusin on kerrassaan niin paska levy, etten ole siihen toisen kuuntelukerran jälkeen enää koskenut.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.04.2010 klo 22.37

Jopas on taas hevitistiä liikenteessä. Pitää varmaan implementoida joku "arvostelu on vain mielipide"-banneri rähisemään pitkin ruutua näitä raskaan musiikin arvostelu varten.

Ihan ok levy, parempi kuin Luihin ja Ytimiin, mutta ei sitten sen enempää. En tiedä miksi Mokoman ja Stam1nan vertailu on mitenkään tarpeellista, mutta jos mukaan on lähdettävä, niin kyllähän Atlantis se enemmän antava teos minulle on. Yksi parhaista genrensä levyistä vuosiin kirjoissani, tosin, joten vertailu ei sinällään ole reilua.
lainaa
hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

08.04.2010 klo 23.02

Yhdyn kuoroon. Harvinaisen surkea arvostelu, mutta sentään pisteet on kohdillaan. Herra Kaunisto voisi hieman teroittaa reviikka-kynäänsä ens kerraksi, eiks jea?

Jamppa kirjoitti:
Imperiumi anto tälle 4+/10. "Kärjistetysti voisi sanoa, että Sydänjuuret yrittää olla rohkea, määrätietoinen ja vapautunut Mokoma-levy, mutta se on ennemmin musiikillisen tiensä päähän kulkeneen keski-ikäistyneen bändin ylipitkä, eksynyt ja rasittavan kuuloinen äänite."

Ei voi kun nauraa tolle. Mutta joka tapauksessa kova levy ei siitä pääse mihinkään. 4 tähtee.


Sensaatiohakuista paskaa koko Imperiumin arvostelu. Jos ei kuuntelijaan iske niin, ei iske, mutta ei se tee Sydänjuurista siitäkään huolimatta huonoa levyä. Päinvastoin, Sydänjuuret on ehdottomasti yksi tiukimmista lätyistä tällä vuosituhannella. Diggaan ja diggaan helvetisti, 10-/10.
lainaa
morik

Rekisteröitynyt 27.06.2007

09.04.2010 klo 00.12

Hieman vaisuksi jätti Sydänjuuret kyllä. Mokoma kurottaa vähän joka suuntaan samaanaikaan ja lopputuloksena on hakuammuntaa, joskin joitain timantteja löytyy sieltä täältä.

3/5. Keskinkertainen levy.
lainaa
Purkaja

Rekisteröitynyt 08.06.2008

09.04.2010 klo 09.24

"Paskakasastakin löytyy timantteja", näin sanoisin Mokoman uusimmasta. Kuten ylhäältä sanottiin niin levy on liikaa hakuammuntaa eikä onnistu oikein missään kiitettävästi. Olen kuunnellut levyä jo monasti, mutta ainoastaan "Sydänjuuret" kappale on jäänyt korvien väliin mieltä lämmittämään. Onneksi Annalan sanoitukset kaatavat vaakakuppia parempaan suuntaan, niitä nimittäin pohtii mielellään.

Toisaalta kyseessä voi olla "Kuoleman laulukunnaiden" tapainen levy jonka aukaisemiseen menee kuukausia, aika näyttää, toistaiseksi tilannen näyttää huonolta.
lainaa
Villu

09.04.2010 klo 10.03

Täytynee kommentoidan sen verran että itse on tullut kuunneltua sekä mokomaa että stam1naa vasta edellisistä levyistä asti ja kummatkin paransi näihin uusimpiin levyihin. Stam1nan uusin oli isolta osin huumoripainotteinen ja hemmetin hyvin toteutettu.
Mokoma taas vetää tällä kertaa rajummalla otteella ja toimii ihan hemmetin hyvin. esim. Sydänjuuret, Ei kahta sanaa, hei hei heinäkuu sekä turhuuksien turhuus on jotain mikä saa allekirjoittaneen karvat nousemaan. Bueno!

Molemmille levyille 4-4½tähteä.. \../
lainaa
Ubersuber

13.04.2010 klo 19.46

Saisi väliin palata se vanha kunnon rokkimokoma vuosien takaa. Huoh.
lainaa
Qwain

Rekisteröitynyt 18.09.2009

13.04.2010 klo 20.22

Mokoma on ollut aina lähellä sydäntäni kuten myöskin Stam1na. Mokoman kaikki levyt ovat olleet tähän asti todella loistavia paitsi tämä... Pari iskevää biisiä lukuunottamatta tämä oli surkea levy. Levyn jaksoi fanipoikana kuunnella pariin otteeseen ja sen jälkeen pitikin ruveta punnitsemaan mitä hyvää tässä sitten olikaan. Kitaroinneista ja rumputyöskentelystä olin todella tyytyväinen tällä levyllä, mutta jotenkin Annalan laulu ei säväyttäny kuten aikaisemmin. Itse antaisin levylle 2,5-3 tähteä, vaikea sanoa kun ei tämä nyt mikään täysin huono levy ollut mutta ei tätä sen puoleen jaksa kuunnellakkaan. Ja tosiaan... Yhdyn pariin ihmiseen jotka ovat aikasemmin sanoneet että myös paskakasasta voi löytää timantteja.
P. S. Tämä on siis oma mielipiteeni!
lainaa
TerhoKurikka

14.03.2012 klo 06.08

Nämä Mokomat ja Stam1nat ovat maaiilmankaikkeuden turhinta paskaa. Oikein pataääliöiden ja junttien roskamusiikkia. Sinne vaan päät kaljuna ja hupparit heiluen kuuntelemaan vammaisen paskaa musiikki, pikkulapsetkin tekisivät parempaa.

Taitaa olla niin, että suomalainen matala itsetunto tarvii näitä soitto- ja sävellystaidottomia juntteja. Löytyypähän ainakin kehen surkeudessaan samaistua.

Säälittävää paskaa, painukoot vittuun jokainen bändi joka on mitään tähän suuntaan!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova