Tuorein sisältö

Stam1na: Viimeinen Atlantis

J.A. Kaunisto

03.03.2010 klo 00.05 | Luettu: 37646 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Stam1na tarttuu neljännellä albumillaan levyn mittaisen tarinan kerrontaan. Onneksi kyseisen tempun tekee juuri Stam1na, sillä bändi on jo aikaisemmin osoittanut taitonsa vapaana hengittävän ja moni-ilmeisen metallimusiikin sorvaamisessa. Me kaikki emme voi olla Devin Townsendin kaltaisia seppä Ilmarisia, jonka metallisesta sammosta riittää hengästyttäviä teoksia levystä toiseen. Stam1na onnistuu kuitenkin omassa lopun ajan tarinassaan mainiosti. Totuushan on, ettei konseptialbuminkaan sorvaamisessa voida ohittaa jokapäiväisiä lainalaisuuksia - sinulla pitää olla kasassa nippu toimivia biisejä. Usein yhden asian ympärille keskittyvät albumit kaatuvat mammuttitautiin, rikkaruohojen ylivaltaan tai keskenään riitelevän materiaalin yhteensopivuusongelmiin. Stam1nalla on selvästi painava tarina mutta myös riittävä määrä tehokkaita riffejä ja biisejä. Stam1na ei sorru mammuttitautiin - taustalta ei löydy sinfoniaorkesteria eikä sadan hengen kuoroa. Oikeastaan albumi ei paljoakaan eroa perinteisestä Stam1na-albumista. Yksittäiset biisit tekevät tehtävänsä, levy ei etene tarinan vaan biisien ehdoilla.

Viimeinen Atlantis maalaa synkkää kuvaa perus-virtasen tulevaisuudesta. Riistokapitalismi ja ympäristön saastuminen tuhoavat ihmisen tulevaisuuden ennusteet. Bändi onnistuu kuitenkin välttämään saarnaamisen ja turhanpäiväisen sormella osoittelun. Stam1na heittää kuulijan silmille kylmät faktat ja kaiken paskan, johtopäätökset jäävät kotikatsomon päänvaivaksi. Vaikka levyllä on selkeä punainen lanka, yksittäiset viisut onnistuvat herättämään innostusta. Tajuttoman tyylikkäällä mutta säästeliäällä syntikalla on myös vahva rooli. Hyvänä esimerkkinä vaikka Maalla, Merellä ja Ilmassa - biisi olisi luuranko ilman maalailevaa syntikkaa. Elämän Tarkoitus hengästyttää tarttuvalla kertosäkeellä ja albumin varsinainen korvakarkki löytyy Piste Jolta Ei Ollut Paluuta -siivun kohdalta. Viestintuoja keventää ja Stam1nasta löytyy aivan uusia sävyjä. Rikkipää kaikuu kuin suoraan Mokoman keikka-arsenaalista. Eloonjäänyt on raskas mutta taipuisa, suorastaan täydellinen metallitekele.

Allekirjoittanut ei kuitenkaan ole julistamassa Viimeistä Atlantista ylittämättömäksi mestariteokseksi. Albumi ei nouse osasiaan suuremmaksi kokemukseksi. Levy on nippu hyviä viisuja mutta kokonaisuus ei nosta tunnelmaa infernaalisiin mittasuhteisiin. Stam1na ei onnistu täysin hyödyntämään jatkuvan tarinan mukanaan tuomia mahdollisuuksia dramatiikan kehittelyyn ja huippukohtien hehkuttamiseen. Siitäkin huolimatta, kyseessä lienee Stam1nan uran kirkkain hetki - ennen seuraavia lukuja. Maittavan viisumateriaalin lisäksi tutustukaa ihmeessä painaviin sanoihin. Stam1na ei tyrkytä tai tuomaroi vaan alleviivaa ilmiselviä uhkakuvia. Pakkasella housuihin kuseminen lämmittää vain hetken - ja vain omaa takapuoltasi.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< I Love You Phillip M... Oma taivas... >

Keskustelut (16 viestiä)

Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.03.2010 klo 10.31

Aika hyvä kasa kuuntelukertoja alkaa olemaan takana ja kyllä tämä Stam1nan paras levy on. Yhtään heikkoa biisiä ei joukosta löydy ja yli puolet ovat ihan aidosti erinomaisia. Poissaolollaan loistavat edellisiä levyjä vaivanneet tylsät tai liian paljon kikkailun puolelle harhaantuneet tekeleet.

Minulle vuoden 2010 toistaiseksi paras levy.
lainaa
Qwain

Rekisteröitynyt 18.09.2009

03.03.2010 klo 18.05

Rams kirjoitti:
Aika hyvä kasa kuuntelukertoja alkaa olemaan takana ja kyllä tämä Stam1nan paras levy on. Yhtään heikkoa biisiä ei joukosta löydy ja yli puolet ovat ihan aidosti erinomaisia.
Minulle vuoden 2010 toistaiseksi paras levy.

Totta turiset, sama itselläkin. Vissiin mitä tuossa laskeskelin niin lähemmäs 30 kuuntelukertaa on tullut levylle + vielä satunnaiset biisien kuuntelut. Paras metallilevy piiiitkään aikaan. Mielestäni tosin olisi ansainnut sen viisi tähteä.
lainaa
Makke

Rekisteröitynyt 17.01.2010

03.03.2010 klo 18.07

"Ihan jees" -tason musiikkia ajoittaisilla huippukohdilla, meiningin hammasta syö aika pahasti nolo ympäristöteema sanoituksissa. Uudet Kymmenen Käskyä on edelleen täysin omalla tasollaan Stam1nan levyistä.
lainaa
FeltHed

Rekisteröitynyt 13.02.2008

04.03.2010 klo 17.31

Makke kirjoitti:
meiningin hammasta syö aika pahasti nolo ympäristöteema


;_____;

Mutta asiaan, itsekin olen levyä kuunnellut äärettömän luvun verran. Vikoja Stam1nan vanhoissa levyissä oli se että 5 kuuntelukerran jälkeen niitä ei kuunnellut enää kertaakaan, ja loppujen lopuksi levyltä löytyi vain vähän yli puolet kuunneltavaa tai hyvää biisiä. Uusimmassa levyssä olen jaksanut kaikkia biisejä kuunnella mahdottomat kerrat, enkä ole kyllästynyt vielä yhteenkään. Maininta Viimeinen Atlantis biisille, aivan loistava outro levylle.
lainaa
fakeasdsadface

04.03.2010 klo 22.13

Muuten hyvä levy, mutta monet sanavalinnat jäävät välillä huvittamaan. Aikaisemmat levyt ovat minusta onnistuneet niissä tätä uusinta paremmin, mutta levyn soundit antavat itsestään raikkaan tunnelman lätylle.

Nimimerkillä levyn 30 kertaa kuunnellut :)
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

04.03.2010 klo 23.07

FeltHed kirjoitti:
Makke kirjoitti:
meiningin hammasta syö aika pahasti nolo ympäristöteema


;_____;

Mutta asiaan, itsekin olen levyä kuunnellut äärettömän luvun verran. Vikoja Stam1nan vanhoissa levyissä oli se että 5 kuuntelukerran jälkeen niitä ei kuunnellut enää kertaakaan, ja loppujen lopuksi levyltä löytyi vain vähän yli puolet kuunneltavaa tai hyvää biisiä. Uusimmassa levyssä olen jaksanut kaikkia biisejä kuunnella mahdottomat kerrat, enkä ole kyllästynyt vielä yhteenkään. Maininta Viimeinen Atlantis biisille, aivan loistava outro levylle.


Itse pidän ekaa levyä yhä parhaana, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri, että tämä on jälleen vitun hyvä levy. Kuuntelukerrat ovat neljänumeroisia lukuja. Liioittelematta.
Lyriikat eivät ole aivan niin iskevät kuin aikaisemmissa, mutta aina ei voi onnistua täydellisesti.
Mokomaa odotellessa :)
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.03.2010 klo 12.07

Itse rohkenen olla eri mieltä arvostelijan kanssa tuosta saarnaamisesta. Mutta kuitenkin levy on aivan mahtava tapaus. Itellä löytyy kuuntelukertoja laskujen mukaan noin 55 ja vieläkin jaksaa luukuttaa hyvillä mielin.
lainaa
Zepodiusmaximus

05.03.2010 klo 12.38

"Eloonjäänyt on raskas mutta taipuisa, suorastaan täydellinen metallitekele".

Juurikin näin, paras suomenkielinen metallibiisi ikinä!

Ugh, olen puhunut.
lainaa
huljuttelija

05.03.2010 klo 15.06

on nuo sanoitukset välillä aika kornia shittiä
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

05.03.2010 klo 19.33

Joo enpä mikään fani oo ennenkää ollu! Ihan ok bändi mut nyt kyl toi käpylehmä teema menee jotenki vähä yli!
lainaa
kurtsi

Rekisteröitynyt 09.11.2008

05.03.2010 klo 20.20

Yli 30 kuuntelukertaa takana ja vieläkin jaksaa innostaa yhä enemmän. Sanoitukset menivät mun mielestä nappiin.. "Ja kun meri kutsuu, minä kuuntelen.." ja "minimoi kulutus ja kuole" ei jumalauta, täydellisyyttä.
lainaa
HGF

06.03.2010 klo 17.00

Sanoitukset ovat itseasiassa levyn parasta antia, ei kylläkään siksi että ne ovat ympäristöteemaisia.
lainaa
Purkaja

Rekisteröitynyt 08.06.2008

06.03.2010 klo 19.21

Minustakin levy on nippu kaikkea mahtavaa. Yksittäisinäkin biiseinä levyä voi kuunnella, mutta tuskaa ei tuota myöskään vetää koko lättyä kerrallaan läpi.

Noista ekoteemoista olen sitä mieltä, että yleensä ne vedenjakajat ovat parhaita: joko sitä vihaa tai rakastaa. Minä tykkään paljon, viimeinkin jotain sanottavaa kaiken rakkaus/yksinäisyys/ahdistus/sota/uskonnotonperseestä-meiningin tilalle.
lainaa
KuroShiro

Rekisteröitynyt 26.09.2008

12.03.2010 klo 17.14

Tämä levy vaati kuuntelukertoja avautuakseen, mutta avauduttuaan osoitti olevansa aivan perkeleen hyvä levy.
lainaa
Snapsa

Rekisteröitynyt 13.01.2010

14.03.2010 klo 00.43

Itse voin vakavalla varmuudella todeta että VA on paras levy pitkiin aikoihin Devin Townsendin Ziltoid the Omniscientin kanssa. Raskasta mättöä ja mukavaa tulkintaa löytyy. Hyrde on jälleen kerran avannut sanaisen arkkunsa hienosti.
Suurin osa biiseistä todistettu livenä ja kuulostaa vielä hienommalta!
lainaa
teebee

Rekisteröitynyt 22.09.2008

20.04.2010 klo 03.51

Soittimessa pyörii vieläkin varsin tiuhaan tää levy, ja diggaan kyl yhä perkeleen paljon.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova