Smashing Pumpkins vuosimallia 2007 on kutistunut bändiaivo Billy Corganiin ja rumpali Jimmy Chamberliniin. Muissa rooleissa kuullaan uutta miehistöä. Bändin mestariteoksesta Mellon Collie And The Infinite Sadness on 12 vuotta. Noihin päiviin nykyisellä kokoonpanolla ei ole mitään asiaa. Legendan maine ei kestä rapistumatta montaa luokatonta comeback-levyä. Zeitgeist on vuoden odotetuimpia ja pelätyimpiä levyjulkaisuja.

Zeitgeist kuulostaa Smashing Pumpkinsilta. Levy vaikuttaa Siamese Dream-aikaiselta rajummin rokkaavalta Pumpkinsilta. Corganin naukumisesta ei voi erehtyä. Kiekon ensimmäinen puolisko sujuu lupaavasti, vipinää punttiin. Doomsday Clock on raskas metallivuori, joka siirtyy ajasta ikuisuuteen tehokkaalla louhinnalla. 7 Shades Of Black jatkaa rähinälinjalla, ehkä turhan metallisena. Bleeding The Orchid puolustaa asemiaan vuosikymmenen takaisilla skebasoundeilla, rennompi luenta kuulostaa grungen aikalaiselta. That's The Way (My Love Is) taistelee paikasta vanhojen Pumpkins-klassikkojen ristiaallokossa. Tyylikäs tunnelmallinen säröily. Tarantula lisää säröä ja pelkokerrointa. Suora isku tuottaa kertsin kohdalla pari poskiosumaa. Starz on mukava Pumpkins-välipala.

United States aloittaa laskukauden, viisu on yksinkertaisesti tylsä. Bring The Light on pikkunättiä, (Come on) Let's Go luottaa liikaa kertosäkeen nostokykyyn. For God And Country särisee ja potkii mutta paljon ääntä vähistä aineksista. Pomp And Circumstances katoaa oman auransa sisään.

Zeitgeist ei ole huono levy. Kiekko jää epätasaiseksi. Puolivälin rajapisteeseen asti paketti toimii. Albumin loppupuoli on pidempi taival. Bändi etsii punaista lankaa, rajumpi rökitys toimii vaikeampia paloja paremmin. Fiilistely ja utuisten vuorten ylitys johtaa vain harhapoluille. Mellon Collie-kiekon vaihteleviin maisemiin on aikaa ja matkaa. Kuitenkin tiukempi rähinöinti onnistuu herättämään vastakaikua. Zeitgeist osoittaa Smashing Pumpkinsin olevan yhä kartalla. Vanhoille kultamaille on kuitenkin matkaa.