Tuorein sisältö

Jos Rakastat: Soundtrack

J.A. Kaunisto

20.01.2010 klo 23.46 | Luettu: 7085 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jos rakastat on nykypäivään sijoittuva Neil Hardwickin ohjaama musiikkielokuva, joka kertoo ministerin tyttären ja maahanmuuttajien pojan rosoisen rakkaustarinan. Musiikkina leffa kierrättää tuttuja kotimaisen pop/rockin kruununjalokiviä. Hardwickin jukeboxi onnistuu kuitenkin mukavasti, viisuihin haetaan hieman poikkeavaa näkökulmaa - tosin kiltillä asenteella. Oman leiman antavat myös laulusuoritukset, joista pääosa hoidetaan näyttelijöiden toimesta. Albumilla on tiettyä raikkautta ja innostusta.

Hectorin Jos Sä Tahdot Niin on albumi parasta kolmannesta. Jippu ja Samuli Edelmann luovat lämmintä tunnelmaa, vaikka viisu vaikuttaa yllättävän laiskalta. Minttu Mustakallion ja Järjestyshäiriön Don Huonot -laina Suojelusenkeli kärsii asenteen puutteesta, tosin Minttu onnistuu luomaan valloittavan tunnelman. Eppu-coveri Joka Päivä ja Joka Ikinen Yö kuulostaa vetävänä poppiversiona yllättävän tuoreelta. Club For Five ottaa Ultra Bra -hitin Minä Suojelen Sinua Kaikelta omakseen - jopa niin perusteellisesti, että biisiä voisi kuvitella kokoonpanon ikiomaksi. Nurmion Lasten Mehuhetki revitellään rosoisemmalla asenteella. Veeti Kallion käsittely tuo puhkisoitettuun viisuun omaleimaisen tunnelman ja posetiivari vaihtuu lennossa skebavyörytykseen. Lapponia väännetään muotoon Amnesia, mukana myös Jukka Virtanen - melkoisen hillitön tekele. Rakkaus On Lumivalkoinen pyrkii muuntumaan klubihitiksi, muuten hyvä mutta vokaalit jäävät värittömiksi. Tehosekoitin -hitti Pakko Päästä Pois riisutaan kaikesta rock-henkisestä ilmeestä, kutuviisuksi muuntuva tekele kuulostaa hauskalta trippailulta. Maija Vilkkumaan teinikapinahehkutus Ei saa uuden ulottuvuuden nuoren tytön aseistariisuvan tulkinnan avulla, harmi vain että viisu jää kovin lyhyeksi. Leffan pääpari Elli Vallinoja ja Chike pääsevät ääneen Jos Rakastat -viisun avulla. Sokerikuorrutettu tekele ei pahemmin herätä myötätuntoa.

Jos Rakastat vaikuttaa hyvinkin leffan oloiselta soundtrackiltä. Kevyttä poppia hyvin pakattuna ja kivasti esitettynä - ilman riskejä. Kiva ja aurinkoinen tunnelma suorastaan pursuaa ja hampaat välkkyvät valkoisina. Se on hauskaa kun on kivaa. Puolikkaan levyn verran albumia jaksaa kuunnella mallikkaasti ilman pakkoreaktioita. Juicen Viidestoista Yö olisi saanut jäädä popittamatta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Zombieland... Sherlock Holmes... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova