Tamperelainen Kameleontti on usean pikkukiekon jälkeen saanut markkinoille kokopitkän tuotoksen. Modernin nykymetallin temput ovat hallussa, niin Amerikan herkut kuin Göteborgin dödökaahaus. Bändi on parhaimmillaan kuin Lamb Of Godin ja Chaos A.D:n aikaisen Sepulturan yhteenliittymä. In Flamesin ja Göteborgin melokuoleman vaikutteista on lievempiä jäämiä. Kotimaisiin aggressiopurkauksiin on myös helppo lyödä suuntaviivoja, Nicole on vahvin vastine mutta Sotahuuto ja joissakin biiseissä kuolonvaihteen löytänyt Mokoma välähtävät varjoina kuulokuvissa. Kameleontti pitää vokaalit aggressiomylvintänä paria pientä poikkeusta lukuunottamatta. Vaikka vauhti ei lähde lapasesta, bändin suhteellisen kiveenhakattu ulkomuoto alkaa loppua kohden kaivata enemmän vaihtelua.

Vaikka aggressiohuuto sujuu tehokkaasti ja lyriikoista saa irti lauseita, ylikierroksilla räyhäävä äänimoottori kaipaisi muutosvoimia - vaikka toista huutomiestä. Allekirjoittanut ei välttämättä liputa normivokaalien lisäämistä mutta hienoinen tuuletus toisi ulosantiin uutta voimaa. Tosin vaikkapa Leiki Kuollutta -siivun kohdalla huuto toimii kuin leka muurahaisten tuhoamisvälineenä - tekee selvää jälkeä ja puristaa väkisin kuulijan kättä nyrkkiin, aarrggggggg. Routainen Ihmemaa kiinnittää erityishuomiota rumpalin eläimelliseen tuhovimmaan. Valheenmurtajat alkaa kuin Stam1nan siivu ja normaalinaamalla väännetty vokaali hämmästyttää. Kertosäe sujuu vihaisemmissa merkeissä. Luonnonvalinta on albumin suoraviivaisempaa metalcorehuudatusta. Säälittävä Päätös testaa koukeroisempaa metallia. Vanhat Kaunat rouhii kiekon kireintä kivenhakkuuta.

Kameleontin innokkuus ja hyökkäävyys on huippuluokkaa. Biiseihin kun saisi vielä reilummin sovituskoukkuja ja vaihtoaskelia. Allekirjoittaneen papereissa Nicole tekee homman vielä piirun verran tehokkaammin. Kameleontti on vielä hieman kasvoton, vanhemman koulukunnan kuolonmetallin lisääminen voisi olla houkutteleva vaihtoehto. Vauhtisokeuteen ei kannata sortua - yksi In Flames riittää Pohjoismaiden tarpeiksi.