Syksyllä nähty Tyttö joka leikki tulella (arvostelu) ei ole mikään Die Hard, mutta kuten John McClane, mörkömimmi Lisbeth Salander (Noomi Rapace) on kiinnostava sankari. Miten ottaisimme vastaan jatko-osan Die Hardille, jossa McClane makaisi sairaalassa ja myöhemmin tutkintavankeudessa samalla, kun hänen kaverinsa munkkipossukyttä yrittäisi todistaa, että McClane teki sankaritekoja Nakatomi Plazalla? Pilvilinna joka romahti on vastaava elämys. Millennium-trilogian päätösosa ontuu kahden ja puolen tunnin ajan kuin McClane lasinsirpaleilla tangottuaan. Ensimmäinenkin juonenkäänne, jännittävä sekunti tai omaperäinen yksityiskohta olisi tehnyt eetvarttia pyllylle.

Viimeksi loppulässähdyksessä Lisbeth yritti tappaa isänsä, mutta isi ja tuhoutumaton kehonrakentaja pistivät hanttiin. Yleinen syyttäjä aikoo nyt lukita Lisbethin takaisin latvalataamoon. Lisbethin sanaan ei voida luottaa, väittää saatanalta näyttävä psykiatri, joka on totta kai pedofiilikin. Kaikki pahikset edustavat puhdasta pahuutta vähä vähältä vaivaannuttavan lapselliseksi vajonneessa trilogiassa, joka on liian pitkä ja tylsä, jotta se jaksaisi naurattaa. Psykiatri on osa salaliittoa. Tiedämme jo, että Lisbethin isä on Neuvostoliitosta loikannut agentti, joka on jatkanut ties mitä hämäryyksiä turvapaikan saatuaankin. Romahtaako pilvilinna, kun paljastuu, että Ruotsin turvallisuuspoliisin sisällä toimii tällaista känkkäränkkää suojeleva ja muutenkin paha kuppikunta? Ei. Osa 3 ei ole muuta, kuin ylipitkä epilogi edeltäjälleen, jossa - muistinvirkistykseksi - vihjailtiin, että leffa kertoo ihmiskaupasta, vaikka se sitten kertoikin toisen päähenkilön yrityksestä selvittää varsinaisen päähenkilön menneisyys.

Millennium-lehden toimittaja Mikael Blomkvist (Michael Nyqvist) keskittyy nyt täysillä tapaukseen Lisbeth. Hän ei saa kirjoittaa juttuaan rauhassa, sillä pahat pollarit ovat jo tulossa rollaattorit savuten. Minkälaisia persoonallisuuksia ovat 80-vuotiaat kansakunnan toivot, jotka ovat valmiita tappamaan viattomia? Ketä kiinnostaa, senkin taidehomo kriitikko! Pahikset nyt vaan on tosi pahoja!! Millennium-trilogia liikkuu samoissa punapersepaviaanin vaistoa, älyä ja oikeudentajua kutittelevissa tunnelmissa kuin klassiset kostofantasiat tyyliin Väkivallan vihollinen, mutta ainoastaan avausosa Miehet jotka vihaavat naisia (arvostelu) onnistui purkamaan kiukkua tyydyttävällä, asiaankuuluvalla tavalla.

Tällaisten tekijöiltä puuttuu hyvä maku ja kyky luoda älykästä sisältöä, kuten uskottavia tarinoita, tai draamaa, joka saa aikaan terveellisiä tunnereaktioita. Mutta kolme eläköönhuutoa typerille jännäreille, jotka viihdyttävät! Lainkuuliainen kansalainen on sellainen. Pilvilinna valitettavasti luulee olevansa laatua tyyliin State of Play. Loppupuolella nähtävä oikeudenkäynti on olevinaan koko trilogian huipennus, vaikka se on yksiselitteisesti sisällötön: elokuva vain selittää uudelleen juonensa, joka on selittämällä selitetty puhuvien päiden avulla jo vähintään kahteen kertaan. Trilogia käyttää enemmän kuin tunnin pelkästään sen osoittamiseen, miten "osuvasti" ne yksityiskohdat loksahtavat yhteen, joita se ei ole kokonaan unohtanut. Osuvasti ja osuvasti. Millennium-trilogia ei osuisi ladon seinään sisältäpäin. Kuolemanvakava saaga kertoo tarinoita naisten (naisen) kokemasta väkivallasta tyylillä, johon voisi lisätä James Bondin ja Hannibal Lecterin tuomaan uskottavuutta ja inhimillistä lämpöä.

Ensimmäinen elokuva toimii. Toinen osa viihdytti: apina sisälläni piti siitä, kuinka salaperäinen sivuhahmo, hento mutta tabascomainen emäntä pääsi päärooliin ja näyttämään taitonsa nuo. Jos Pilvilinna joka romahti tulisi huomenna telkkarista, en suosittelisi sitä itselleni. Leffa on ajanhukkaa. Lisbeth ei tee mitään. Alta löytyvässä trailerissa Lisbeth liitää ilmassa? Kyseessä on yksi niistä irrallisista, merkityksettömistä väkivallan purskahduksista, joilla ruskean aineen jauhannasta noin muuten koostuva vätystely yrittää todistella olevansa oikea elokuva, eikä viimeisin Beck, Wallander tai maratooni Hetty ratkaisee -jaksoja. Suunnittelmaksi jää aikomukseni lukea edesmenneen Stieg Larssonin romaanitrilogia elokuvat katsottuani. Tarina muuttuu loppua kohden siinä määrin amatöörimäiseksi, kaavamaiseksi ja ennen kaikkea impotentiksi - kumiseksi uppomunaksi -, että äkkinäinen voisi luulla käsikirjoittajankin nukkuneen pois kesken oikoluennan.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa