Peliin perustuvalla elokuvalla voidaan lähteä viettelemään faneja (kehno idea) tai muita (huono ajatus). Street Fighter: The Legend of Chun-Li vahvistaa jälkimmäisen genren mainetta. Se on opittu vuoden -94 Street Fighterista, ettei kaikkien hahmojen tunkeminen taikinaan kiihota ketään. Kristin Kreukin tulkitseman sankarittaren ohella legendaan osallistuu vain loppuvastus M. Bison, välivastus Balrog ja bonuksena naamiomies Vega, joka taustalla vilahdeltuaan jaksaa mätkiä minuutin. Liian intiimiyden tarinasta poistavat kaksi poliisia (supermalli ja rasvaletti) ja Mortal Kombatista tuttu Liu Kang (Robin Shou). Bonushahmot saavat yhtä paljon ruutuaikaa kuin legendat, joista varsinkaan Bisonilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen körmyniskan kanssa.

Street Fighter II:n vasta neljään kertaan ostaneena minua kiukutti eniten se, että Liu Kangin tehtäviin kuuluu tulipallon opettaminen Chun-Lille. Kuten pelaajat tietävät, Liu Kang ampuu tulipallon pystyasennosta, kun Chun-Lin taas on tarkoitus olla taipuisa, mitä hän ei tässä pyhäinhäväistyksessä ole yhtä spinning bird kickia (suomeksi pimppaada kik) lukuunottamatta. Jos Quentin Tarantino ohjasi Deathproofin, olisi hän voinut ohjata tämänkin. Yleisesti eksploitaatioon erikoistunut, vahvoja naishahmoja harrastava sairas jalkafetissimies olisi saanut ihmeitä aikaan Chun-Lillä varsinkin, jos rooliin olisi löydetty joku lihaisampi. Peleissä kilpaillaan siitä, kenen jättiläistissit ovat vetelimmät, mutta kuuluisimmat reidet ja ehkäpä toiseksi tykein takapuoli slurps selkeästi Chun-Lille kuuluvat. Onko se asianomistajarikos, kun Chun-Li ei pyllistä tummissa sukkahousuissa - V2.fi:n lakimies tutkii.

Tarina. Kun Chun-Li on pieni tyttö, Bison kidnappaa häneltä faijan. Chun-Listä tulee konserttipianisti. Aikuisena hän päättää etsiä isin. Liu Kang (joka toimii valenimellä Gen) on Bisonin entinen kätyri. Hän treenaa tyttöämme kaikkia kliseitä kunnioittaen. Tällä välin Bison sortaa köyhiä, eliminoi suomea puhuvan mafioson, kiristää poliitikkoja ja omaa erään salaisuudenkin, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä. Tylsät skoudet ja Chun-Li lähinnä törmäilevät pahiksiin. Tarina on pätkitty miten sattuu ja juonessa on sen tasoisia aukkoja, että luultavasti annoin monta asiaa anteeksi, koska aloin menettää itseluottamusta putoiltuani kärryiltä toistuvasti. Kokonaisuus muistutti minua kummasti Batman Beginsistä, mitä on hankala perustella, koska tällaisissa tarinoissa käydään aina läpi tietyt jutut. Déjà vuuta pukkasi pintaan jo kun erinäisille lavastuksille haukottelin.

Vaijeriavusteisessa toiminnassa on lähinnä yritystä. Aloituskohtaus sai uskomaan, etteivät vuokrarahat menneetkään hevon helvettiin, kuten toki jo etukäteen otaksuin. Valitettavasti tuon ja seuraavan tappelun välillä on yli 20 minuuttia ja pieksäjäiset jäävät jatkossa surkean lyhyiksi. Budjetiksi on ilmoitettu 50-60 miljoonaa dollaria. Oikeasti, jotain hämärää on tekeillä. 20th Century Foxin toimintaelokuvat kuten tämä, Dragonball Evolution ja X-Men Origins: Wolverine eivät näytä likimainkaan niin isoilta, kuin muiden studioiden vastaavasti hinnoitellut tapaukset. Menisin veikkaamaan, että miljoonabudjetit on hukattu mafian rahanpesuun, mutta minua alkoi pelottaa.

Teoriassa Chun-Li näyttää ammattimaisemmalta kuin se edellinen Street Fighter, mutta reipasta mössimistä on havaittavissa teknisilläkin osastoilla. Esimerkiksi, kun Balrog ampuu raketinheittimellä, ja juuri ennen räjähdystä tapahtuu leikkaus/jöksähdys, vaikka kuvakulma ei vaihdukaan, tämä näyttää asialliselta kuin paukku jossain Pekko-leffassa. Puolivälin jälkeen elämys piristyy kiitos tahattoman koomisten yliluonnollisten elementtien. Vaikka naurussa olisi pilkallisia sävyjä, maistuu se makeimmalta nostalgian kera. Tästä syystä The Legend of Chun-Li on arvottomampi tekele kuin Street Fighter tai legendaarinen Street Fighter II: The Animated Movie. Tämä ei tunnu aidolta asialta. Michael Clarke Duncan on täydellinen Balrog, mutta Bison ei ole Bison ja Vega on kauniin psykopaatin sijasta bändistä Black Eyed Pee tuttu peikko Taboo, joka pelottaa kuin papatti. Chun-Li... pukeutuu joskus tummansiniseen. Luisevasta perästä huolimatta Kreuk kyllä oikeasti näyttelee ja jopa siis tavallaan asiansa ajaa. Jospa hänen uransa ei siihen kaadu, että itse kukin palvelee itseään unohtamalla tämän sotkun.