Elämä ei antanut eväitä Bloomin veljeksille, joten pojat alkoivat heti junnuina huijata itselleen mistä puutetta on ja vähän päälle. Veljeksillä on jalo pyrkimys suorittaa herrasmieshuijauksia: sellaisten onnistuttua kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Stephen (Mark Ruffalo) punoo monimutkaiset juonet. Se toinen, jota kutsutaan Bloomiksi (Adrien Brody), joutuu muun muassa naurattamaan naisia. Bloom näki rutiinissa ikäviä puolia poikasenakin, joten päälle kolmikymppisenä mies tahtoisi jo elää rehellistä, oikeaa elämää. Jokaisen konnan uralle tunnetusti mahtuu Vielä yksi viimeinen keikka. Veljekset ja huvikseen mykkä kätyritär (Rinko Kikuchi) koettavat nyhtää hyvät rahat erakoituneelta miljonääritypykältä (Rachel Weisz), joka oletettavasti kaipaisi vähän säpinää.

Kenellepä säpinä ei kelpaisi karismaattisen veijaritarinan muodossa. The Brothers Bloom on elämys, jonka aikana toistin mantraa "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku", sillä tämmöiseen menoon olisi kiva oikein rakastua. Ihastumisen asteelle jäädään. Tarina on kohtalaisen onneton, kun yksityiskohtia alkaa jälkikäteen kelaamaan. Lähtökohdat tuntuvat lupaavilta. Kyseessä on vähän erilainen "viimeinen keikka". Rakkaustarina on totta kai osa tarjousta. Bloom lähtee vikittelemään perijätärtä rutiinilla, mutta nainen paljastuu hilpeäksi höppänäksi, johon on ikään kuin pakko muodostaa henkilökohtaisempi side. Emäntä on lopulta yllättävänkin helppo saada innostumaan Stephenin kehittämästä salakuljetusseikkailusta, jota uhriparka luulee omaksi ideakseen. Ikävää, ettei filmi tunnu jälkimmäisellä puoliskolla enää tietävän minne mennä tai miten päättyä.

Heti alussa esitellään ajatus, että valehtelu satuttaa valehtelijaa itseäänkin. Elämästä tulee epätodellista. Niinpä. Ja elokuva on patologinen valehtelija siinä missä nimihenkilönsäkin. Huijausleffassa saa olla juonenkäänteitä mielin määrin: tässäkin moisia riittää, mutta varsinaiset yllätykset jäävät kovin vähäisiksi. Huijaamista käsitellään ennen kaikkea huumorin varjolla. Viimeinen puolituntinen käytännössä perustuu sille tosiasialle, ettei mikään voi yllättää enää ketään, katsojaakaan. Veljesten ollessa kohtalaisen hyväntahtoisia herroja, varsinaisia jännäritunnelmia yritetään saada aikaiseksi sotkemalla kuvioihin silmäpuoli konna, jolla on menneitä kiistoja veljesten kanssa. Varsinkaan tämä ei toimi.

Näyttely on vahvaa kautta linjan, mikä on tehokasta harhauttamista, sillä hahmot jäävät luonnostelmiksi. Bloom on murehtija. Stephen on kaikkea muuta. Kätyritär on mysteeri ja eri cool. Elokuva energistyy huomattavissa määrin, kun klassisesta kaunottaresta käyvä Weisz pääsee tulkitsemaan mökkihöperöä, joka joutessaan on hankkinut pätevyyden asiassa jos toisessakin. Perijätär valitettavasti tulee tolkkuihinsa. Emäntä esitellään riemastuttavasti - ja sitten kyseessä onkin jo se sama ihan kiva hahmo, jota Weisz tulkitsee aina kevyessä humpuukissa. Myös Robbie Coltrane on erinomaisen huvittava paksua aksenttia vääntävänä sivuhahmona. Valitettavasti osa porukasta unohdetaan jonnekin syrjään yleisenä käytäntönä, jos heitä ei kohtauksessa tarvita.

Jäin sellaisiin fiiliksiin, että ohjaaja ja kirjoittaja Rian Johnson lähti tekemään tasan semmoista vanhan ajan filmiä, jonka toivoin näkeväni, kun olin vielä tätä katsomassa. Loppuvaiheessakin toivoin, että tunnelma tiivistyisi, että romanssista tulisi jotain todella söpöä, vaan ei, kokonaisuus jää keskinkertaiseksi. Sen ohella, että silmäpuoleen liittyvä sisältö kolisee onttouttaan, suurin puute tuntuu olevan koukku. Mikä on filmin ajava voima? Näyttelijöiden välillä on kemiaa, vitsit ja yleinen kummallisuus huvittavat, mutta panokset tuntuvat pieniltä. Periaatteessa hahmot kyllä välittävät rahasta ja toisistaan, mutta öh, Bloom on päähenkilö, joka A. on jo kyllästynyt huijauksiin, B. on kyllästynyt veljensä varjossa elämiseen, ja C. ei missään nimessä halua rakastua uhriinsa. Perijättären puolesta olisi helpompi intoilla, jos sisko puhkeaisi kukkaan nelisentoista kertaa hitaammin.

Mikäli jo sellaiset sanat kuin "herrasmieshuijari" ja "veijari" kuulostavat korvissa kivalta, The Brothers Bloom ilman muuta on katsomisen arvoinen.