Lausuin viime kesänä useammassa yhteydessä, että älkää hyvät ihmiset haukkuko kotimaista elokuvaa! Suomessa tehdään niin vähän leffoja, että jos vuodessa saadaan aikaiseksi pari hyvää ja monta katsomiskelpoista, tämä on suhteellisesti kovempi suoritus kuin mihin moni muu maa pystyy. Nyt syksyllä olen uhonnut, että jos kotimaisten taso ei ala nousemaan, alan paskakuskiksi, sillä siinä duunissa paskoista fiiliksistä pääsee eroon ihan jo suihkussa perusteellisen aivopesun sijaan.


Pihalla rinnastui mielessäni pohjaan palaneeseen marjapuuroon, jota yritin niellä leffan näkemisen ja arvostelun kirjoittamisen välissä. Ruumis jökkii puistattavan jälkimaun vuoksi ja vastaavasti maailma on synkempi paikka elää ruman, ikävän, pahan elokuvan jälkeen. Pihalla on romanttinen komedia! Näin kerrotaan. Filkka kertoo siitä, kuinka suomalainen mies (Teemu Palosaari) muuttaa Saksasta Tampereelle kera vauvan ja saksalaisen vaimon (Sibel Kekilli). Mies on ihan ok ihminen, joskin hänen olisi hyvä miettiä, onko työ tärkeintä elämässä. Akka, eli päähenkilö, ei ole ok. Pikkuvaimo yrittää sopeutua. Eikö kukaan rakasta maahanmuuttajaa jo ensimmäisen 15 minuutin maassaoleskelun aikana? Yhyhyy. Akka lohduttaa itseään huorahtamalla. Hutsu ottaa kirjaimellisesti rintaruokintaan 31-vuotiaan renttusivarin (Mikko Leppilampi). On tämä niin romanttista, että ei muuta kuin Akselin ja Elinan häävalssi soimaan.

Elokuvassa Year One - kaiken alku Jack Black näyttelee älyvapaata luolamiestä, joka syö ulosteita ja on nussinut äitiään. Pihalla-lunttu on tähän mennessä vuoden 2009 vastenmielisin johtohahmo elokuvassa kiitos tavan, jolla häntä tuodaan esille. Rooli on varsin ontto, mutta vähemmästäkin on naisia kivitetty, kuin siitä mitä hutsu tekee ja mitä hän ei tunnu katuvan. Pahoille teoilleen nauravia ikäviä päähenkilöitä on kätevä käsitellä draaman keinoin - ja Pihalla on edelleenkin romanttinen komedia! Mukava aviosiippa ehtii ulos ovesta, ja naps, pettäminen on elokuvan moraalin mukaan oikein riemukas harrastus. Musiikkia käytetään standardinmukaisella siirappisella tavalla pussatessa ja K7-panokohtausten aikana. Tämä on melkein jo mustaa huumoria. Olisikin.

Joku nauraa röhötti takanani oikealla elokuvan alussa, mutta henkilökohtaisesti en löytänyt leffasta vitsejä, ainoastaan kepeän hömppämäisiä tunnelmia. Olisi verinen loukkaus kulttuurien välisiä eroja kohtaan väittää, että Pihalla käsittelee niitä. Kieli on ainoa olennainen esillä oleva asia, ja piru vie! Dialogin kirjoittaminen komediaan ei ole helppo juttu. Sekä näyttelijät että ohjaaja voivat pilata kaiken lahjattomuuttaan. Pihalla on elokuva, jossa saksalaiset ja suomalaiset puhuvat huonoa englantia. Suomalainen urheilija -inklishin puhuminen saattaisi johtaa koomisiin tilanteisiin, mutta sivaripukki ja YH-äidit, joihin hutsu myöskin tutustuu, puhuvat lukioenglantia. Lukioenglanti on käsittääkseni sitä, että perusasiat tulevat moitteettomina, mutta ulosanti on jäykkää ja mielikuvituksetonta. Silloin harvoin kun tässä puhutaan suomea kerralla vähän pidempään, korvia oikein helpottaa.

Käytännössä asia on siis niin, etten ole kehnommin näyteltyä elokuvaa tänä vuonna nähnyt. Ääntäminen on näyttelyn heikoin puoli, joten lievennetään sen verran, että muun muassa Leppilammella on omanlaistaan karismaa ja useimmat muutkin hoitavat hommansa ammattitaidolla, mitä tulee yleiseen ilmeilyyn. 90 minuuttia lukioenglantia yksinkertaisesti on 80 minuuttia liikaa. Voidaan ajatella, että puolivillainen lausuminen on realistista, mutta hei, myös pettäminen ja metusalem-sivarin oidipuskompleksi ovat realistisia asioita, eikä tämä tarkoita, että näistä aineista syntyy ihanaa hömppää. Mutta mitä hömpästä?! Minä olen suurten kärsimysten ystävä! Katsoisin vaikka kolme tuntia itseäni yrittämässä vääntää englantia, jos tämän avulla kerrottaisiin hyvä tai viihdyttävä tarina. Pihalla ei kerro mitään mielenkiintoista - tai paljoa muutakaan - yhtään mistään, mitä se käsitellä yrittää, eikä se yrittäessään ole kainalokarvan vertaa hauska tai koskettava, ei ainakaan, ellei katsoja itse osaa jollain tavoin samaistua "pieneen sievään" kevytkenkäisyyteen "tietyissä olosuhteissa".

Joku saattaa tuumia, että jo on aikakin, että syrjähyppyihin sortuvat muunkinlaiset naishahmot kuin miehensä hakkaamat, avioliittoon pakotetut hiirulaiset. Hyväksyn mielipiteen, jos tätä mieltä olevat hyväksyvät minun mielipiteeni: kaikkia jotka samaistuvat tähän leffaan, pitäisi potkaista kumisaappaalla perseeseen.