Tuorein sisältö

Väärät juuret

Ensi-ilta: 09.10.2009
Genre: Draama
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

09.10.2009 klo 16.00 | Luettu: 7061 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kamalaa, ulvon kuuta kun kaikki on niin kamalaa, vaikka moni juttu onkin kiva verrattuna kotimaiseen elokuvasyksyyn 2009. Väärät juuret on murhepornoa. Kalju ja lihava mies, jota ei kuitenkaan näyttele Hannu-Pekka Björkman vaan Pertti Sveholm sairastaa perinnöllisesti. On aika kertoa lapsille ja kutsua paikalle aikamiespoikakin (Niko Saarela) aiemmasta onnettomasti päättyneestä parisuhteesta, vaikka tuskinpa se suostuu vieläkään jatkamaan perheyritystä. Nykyinen vaimo (Milka Ahlroth) pimittää sairaalta mieheltä sellaista tietoa, että henkilö jonka lainan takaajina he toimivat on tyrinyt. Arvostettu firma on katoamassa kartalta, pankki vie perheeltä kohta kodin, isillä vapisee hanska, voi rähmä, mitä vielä?

Miksi pelätä kamalia asioita? Ihminen on rakennettu siten, että kärsimyksen iskiessä ruumis lyö lukkoon. Jos piraija puree klyyvariin, menet shokkiin; jos psykopaatti lyö pussin päähän, kuukauden jälkeen et välitä paskaakaan, onko ruhostasi juustoraastettu miten monta prosenttia. Jos menet katsomaan murhepornoa, tunnin katselun jälkeen synkkyys alkaa jo naurattaa ja sinulla on ihan kivaa.

En tuomitse teosta tyystin. Vaikka kotimaisten vannoutuneet vihaajat muuta mutisevat, näyttelyn taso on maassa pieni ongelma. Väärien juurten naamankäyttö pukisi astetta parempaakin elokuvaa, kuin ns. suomalaista laatudraamaa. Ohjaaja Saara Saarela kyhnyttää eteenpäin osaavasti kuin virkamies ja kokoon on saatu niinkin selvää suomalaista laatudraamaa, että kokonaisuutta uskalletaan ehostaa etäisesti erikoisemmilla tyylikeinoilla. Tärkein ehoste on Kiinasta adoptoitu pikkutyttö. Tyttö on sivussa perinnöllisyysteemasta, mutta korvaukseksi hän näkee edullisia fantasianäkyjä ilman syytä ja kaivaa seinään reikää, jotta kaikilla olisi loppuhuipennuksen tienoilla jotain mitä ihmetellä. Reikä seinässä lienee vertauskuva. Koska Reikä seinässä on myös Aasiasta peräisin oleva tv-ohjelma, paras tulkintani on se, että aasialaiset ovat sekaisin ja heistä pitää ottaa mallia, koska kun järjen valo himmenee, kaikkien vakavien asioiden käsittely on helppo jättää puolitiehen ja sitten on hyvä fiilis.

Aikuisten oikeasti, miksi tämä leffa on tehty, paitsi periaatteella movies for mummos who can't read subtitles? Miksi mennä katsomaan tätä, kun täsmälleen samaa suomalaista laatudraamaa näkee avaamalla telkkarin, jossa esiintyvän Jukka Puotilan villapaita on kustannettu juuri sinun Nottingham-luonteisilla tv-maksuillasi? Mikä on leffan sanoma, merkitys? Selkeästi tässä kysytään ainakin semmoista, että mitä muuta ihmisestä jää jälkeen, kuin lastulevyhuonekaluja ja viallisia geenejä? Yhtä hyvin voitaisiin jättää vastaamatta siihen, että mikä on elämän tarkoitus. Arvailin teoksen tahtovan sanoa, että panostakaa ihmiset perhe-elämään, mutta tämäkään ei kajahda järin pontevana kurjuuden maksimoinnin vuoksi. Kun teinityttö sanoo, että hänen perheensä tarvitsee häntä, poikaystävä heittää tähän, että haista sitten paska. Pari muutakin positiivisen tapaista käännettä latistetaan tieten tahtoen. Inhimillisen lämmön sijaan leffa totisesti piffaa naurut.

Katsoin tämän samana päivänä kuin Julie & Julian. Kutsuin jälkimmäistä elitismiä juhlivaa rasvaista lihanleikkausleffaa vastenmieliseksi kauhuelokuvaksi. Samassa mielentilassa väitän Väärien juurten olevan sisällötön eli ontto verrattuna jopa moneen hyvin yksinkertaisella opetuksella varustettuun, kehnommin näyteltyyn, kiistattomaan roskarainaan tyyliin Saw IV ja Wishmaster 2. Elämä on lahja, jota pitää arvostaa! Puhuttiinpa Väärien juurten hahmoista tai suomalaisten laatudraamojen tekijöistä, monelle voisi olla terveellistä pohtia, kannattaako elämä hukata ruikutuksen ja keskinkertaisten rutiinien parissa; mieluiten kytkettynä John "Jigsaw" Kramerin kuolemanansoihin, joista selvittyään ihminen osaa arvostaa jokaista hengenvetoa.

Movies for mummos. Dementikko ei muuta vaadi, kuin käypäisesti pelittäviä irrallisia kohtauksia. Sekin on päässyt hämärtymään, monta tällaista on jo nähty.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Up - kohti korkeuksi... Fame... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova