Bruce Willis on yhä vedossa, tai ainakin vanhuksen viriiliys pistää silmään muuten vetelässä filmissä. Surrogates - sijaisrobotit on hätäisesti luonnosteltuun lähitulevaisuuteen sijoittuva rikosmysteeri, jossa on hieman irrallista toimintaa ja tehosteilta näyttäviä tehosteita. Autot eivät lennä, mutta niin on tekniikka kehittynyt, että käytännössä kaikilla on varaa hankkia sijaisrobotti. Tuoleissa makoillen ihmiset ohjailevat seksikkäitä ja muodikkaita sijaisia, joiden kautta on mahdollista elää ja tuntea lähes luonnollisesti. Valitettavasti joku on katsonut The Matrixin ja pari muuta keinoelämäelokuvaa ja keksinyt keinon, jonka myötä virtuaaliminän vioittuminen johtaa käyttäjänkin kuolemaan.

Willis on kyttä. Murhien ei pitäisi olla enää mahdollisia, mutta voi pahkeinen. Action-figuurilta näyttävä johtohahmo epäilee, että kaiken takana ovat biologiset ihmiset, nuo tätä nykyä slummeissa (kaatopaikalla) majailevat punkerot ja pultsarit, joita johtaa rastapäinen profeetta (Ving Rhames). Tarina on tietenkin monimutkaisempi. Kyttä ei itsekään arvosta muovista elämää kovin korkealle. Rakkaus vaimoon on tallella, mutta autuus on käytännön arjesta kadonnut.

Willis näyttelee sekä sliipattua terminaattoria että kulahtanutta ja väsynyttä ikäistään miestä. Tämä on paitsi elokuvan paras puoli, myös koomisin. Surrogatesin maalaama kuva tulevaisuudesta on se sama, joka löytyy kehnoista draamoista ja komedioista. Toisin sanoen, siinä ei ole mitään erikoista, että kaikki näyttävät nuorilta, muodikkailta ja meikatuilta amerikkalaisessa elokuvassa. Vasta se paljastus tekee tästä tieteisfiktiota, että muovi-ihmisten takana on oikeita ihmisiä.

Juhlimista ei ole tarinassa eikä toteutuksessa. Leffa kestää 90 minuuttia, muttei käyttäydy kuin tiiviin viihdepaketin arvolle sopii. Heti kättelyssä informaatiota kaadetaan ämpäristä ja harvemmin juoni jatkossakaan tapahtumien kautta etenee. Selittely on tyhjää sanahelinää, sillä tarina on hyvin yksinkertainen, eikä perusideaa käytetä muutenkaan hyväksi. Okei, sijaisrobotit ovat mahdollisia. Mitä tämä tarkoittaa, miten tämä toimii? Ihmiset eivät ole mitä he näyttävät olevan. Mitä muuta? Ei mitään? Sijaisrobottien pyörittämä yhteiskunta on emoidea, jonka pitäisi poikia niin paljon pienempiä ideoita, että ei muuta kuin valitaan parhaat päältä. Surrogates esittelee maailman, jossa on robottien latauspisteitä ja siinähän se melkein olikin. Jos Ridge Forrester nukahtaisi toisinaan puhelinkoppiin, Kauniit & rohkeat kertoisi samasta maailmasta.

Toki keinoelämäleffa hieman piikittelee modernia kulttuuria. Jokainen kerrottu juttu nähtiin osuvampana, hauskempana ja ennen kaikkea anarkistisempana versiona pari viikkoa sitten Gamerissa. Surrogatesin esikuva lienee I, Robot päätellen samantyylisestä tarinasta, tunnelmista ja siitä, että James Cromwell näyttelee molemmissa robottisuunnittelijaa. Kenties mallia olisi kannattanut ottaa Schwarzenegger-pläjäyksestä Kuudes päivä. Tieteisfiktion ei tarvitse olla syvällistä tai edes loogista: viihdykettä voi rakennella kivan perusidean ja karisman ympärille. Jaarittelu on kuolemansynti.

Willis ansaitsee teokselle toisen tähden. Suorituksessa on rehellisyyttä. Hahmon yksityiselämää käsittelevä materiaali toimii luontevammin kuin varsinainen tarina. Ohjaaja Jonathan Mostowin osakkeet eivät tällä nouse. Henkilökohtaisesti en ole vihainen Mostow'n Terminator 3: Konikapinan johdosta, sillä hauskempaa ja tyylikkäämpää Terminator-parodiaa en kehtaisi pyytää. Surrogates tuntuu olevan olemassa vain, koska kuusi vuotta taukoa pitäneen ohjaajan joku edellinenkin robottileffa tienasi käteistä. Surrogates perustuu sarjakuvaan, mutta yhtä hyvin se voisi perustua serviettiin, johon käsikirjoittaja luonnosteli synopsiksen ranskanperunalla. Tuotantoon ei ole uhrattu ajatusta eikä sydäntä.