Syksyn lupaavin tuore kotimainen rokkipumppu Wolver lataa kovaa ja korkealta. Laulaja-lauluntekijä Tommi Björk erottuu harmaasta massasta virtuoosimaisen tulkintansa sekä näppärien sanoitustensa ansiosta. Levyltä viestittyy aikuisten miesten vakava, mutta rento osaaminen. Rock kuulostaa näinä päivinä harvoin yhtä tuoreelta kuin "The Boy Who Cried Wolver".

Levyn biisit koostuvat vaihtelevista tunnelmista, joista jo ennakkoon maisteltu Mean Machine rokkaa rajuimmin. Hyvä niin, sillä Wolver onnistuu jo debyytillään esittelemään laajan osaamisensa. Se, että Mean Machine rokkaa rajuimmin, ei tarkoita, että muut kappaleet eivät rajusti rokkaisi, vaan herkut kuten The Antithesis Anthem tai Hellofahalo nousevat esiin oman tyylilajinsa puhtaina edustajina. 11 kappaleen sekaan mahtuu tosin myös muutama turha sointu, joista pääsääntöisesti käy moittiminen soolokitaristia, joka soittaa ajoittain yli muun yhtyeen. Silloin tällöin myös solistin nariseva äänenkäyttö saattaa käydä kuuntelijan hermoille, mutta toisaalta kappaleiden tunnelma ja laulutyyli tukevat toisiaan kiitettävällä tavalla.

Wolver pääsi yllättämään toden teolla. Vuonna 2005 perustettu helsinkiläisyhtye on selvästikin hieronut levyään kuntoon hartaasti ja huolella. Se kannatti, koska kyseessä on ehkäpä yksi vuoden kovimmista kotimaisista pitkäsoitoista. Suosittelenkin lämpimästi myös muille nuorille rokkibändeille Wolveriin tutustumista – kerrankin pitkätukat tietävät mitä tekevät!