Tuorein sisältö

The Simpsons Movie

Ensi-ilta: 27.07.2007
Genre: Animaatio, Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

28.07.2007 klo 19.30 | Luettu: 42056 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Simpsonien suosion ydin saattaa hyvinkin olla siinä, että esimerkiksi allekirjoittanut on puoliksi Comic Book Guy ja puoliksi Lisa Simpson, sukua Homerille, Barneylle, Bartille, tri Hibbertille ja Pattylle (tai Selmalle), asunut Flandersien naapurissa ja tuntenut ainakin Milhousen ja Moen. Kaikki mitä keltaisille koheltajille tapahtuu, on totta, niin kovin totta. Näin ainakin ennen kuin sarja menetti monia osaajiaan ja muuttui vähitellen pinnalliseksi karnevaaliksi, jonne julkkisvieraat olivat tervetulleempia kuin ammattimaiset käsikirjoittajat. Ensimmäinen, vaan ei viimeinen jakso, jota todella halveksin (worst episode ever!), nähtiin yhdeksännellä tuotantokaudella – jo vuonna 1997.

Kymmenen vuotta päälle ja johon tuntui, että aika on ajanut pitkään lupaillun The Simpsons Movien ohi. Vasta kun pääsin ääneen hohottamaan, tai viimeistään kun menin vähän pehmolelun näköiseksi, oli kanta pistettävä vaihtoon. The Simpsons Movie löytää alkuaikojen magian uudelleen ja loitsii valkokankaalle sen verran komeaa (jumalaisen kaksiulotteista) animaatiota, että empaattisempi katsoja saattaa tuntea ruoskan edullisten korealaisanimaattoreiden niskoissa.

Suurimmat kiitokset on annettava (noin) viidelletoista käsikirjoittajalle, jotka pienin sulkakynän vedoin saavat idioottihuumorin tuntumaan älykkäältä ja vähän herkemmät hetket tarinan kohokohdilta – vaikka yleisö tuli katsomaan kuinka keltainen mies rakastuu sikaan ja on vähällä sokaista itsensä vasaralla. Homer on ilahduttavasti elokuvan kantava voima, niin kuin pitääkin: pitkästä aikaa mies on oma itsensä, eli hyväsydäminen ja rakastettava kädetön hoopo, eikä se kehitysvammainen reppana, jonka vuoksi aikanaan suljin telkkarin.

Parinkymmenen minuutin tv-sarja on kääntynyt puolentoista tunnin elokuvaksi vaivatta. Ensin näemme puoli tuntia irtovitsejä aivan kuten tv-sarjan uusissa jaksoissa, tosin sillä ratkaisevalla erolla, että vitsit naurattavat. Tarpeeksi monta asiaa kun on esitelty, alkaa itse tarina, jolloin useimmat palaset alkavat loksahdella nätisti yhteen. Jos jostain täytyy valittaa, niin siitä, että ympäristönsuojelu tuntuu tarinan teemana väkinäiseltä, kun varsinaiset huippukohdat eivät liity siihen edes epäsuorasti.

Jälkikäteen pohdiskeltuna myös yksi elokuvan vahvimmista puolista kääntyy tappioksi. The Simpsons Movie kunnioittaa perinteitä – ja perinteitä on kunnioitettavana yli neljänsadan jakson verran. Käytännössä kaikki, mitä elokuvassa tapahtuu, on nähty aiemmin muodossa jos toisessakin. Muun muassa se, kuinka monta kertaa Simpsonien perheen sisäiset ongelmat voidaan nostaa pinnalle ja tyydyttävästi "ratkaista", on pitkälti katsojasta kiinni.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Fumble - Rise... Bon Jovi - Lost High... >

Keskustelut (19 viestiä)

kingbauer17

Rekisteröitynyt 24.07.2007

28.07.2007 klo 22.51

Juu..Itse war...maksamalla katsoin elokuvan ja täytyy todellakin myöntää että homer oli pitkästä aikaa oma itsensä. Toi ''ympäristön suojelu'' jäi hämäämään sillä se ei suoranaisesti kuulunut elokuvan tyyliin.. Ihan katottava leffa vitsejä oli kivasti ja ne jaksoivat naurattaa...

numeroni: 9

lainaa
bloblo

Rekisteröitynyt 11.04.2007

29.07.2007 klo 01.10

Elokuvissa kävin katsomassa ja ihan hyvä oli. Nimenomaan "ihan". Siinä oli aina välillä hauskoja kohtia joille nauroi, mutta muuten siitä puuttui "se jokin". En vain tiedä miksen tästä niin kovin pitänyt, vaikka yksittäiset jaksot ovatkin aivan mahtavia.

Kolme ja puoli tähteä antaisin myös, ei tämä nyt kuitenkaan huono ollut. Mieluusti voisin uudestaan katsoa.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.07.2007 klo 18.17

Elokuva oli "ihan hyvä". Elokuvan jälkeen oli ihan sama olo kuin olisi katsonut pitkän simpsonien jakson. Eroja sarjaan oli. Esimerkiksi animaattorit ovat vaihtuneet ainakin piirtojäljestä päätellen, ei ole ihan sama mitä telkkarissa. Toisekseen, aiemmin simpsoneissa on ollut 3D animaatioita todella harvassa, on nyt sitä lähes joka otoksessa muodossa tai toisessa.

Positiivista että vitsit nauratti, eikä ollut ihan kamalaa wanhan toistoa.

Loppuarvosana hyvä, ei loistava.
lainaa
Toni

Rekisteröitynyt 27.06.2007

29.07.2007 klo 23.08

Toissapäivänä ensi-illassa kävin täydessä salissa Simpson elokuvan katsomassa. Odotukset olivat luonnollisesti suurena Simpson fanina korkealla ja luotin siihen että elokuva on huonoimmillaankin todella hyvä. Eihän Matt Groening ja kumppanit puolivillaista elokuvaa pihalle edes päästäisi.

Elokuvan alku oli todella energinen ja vitsejä tykitettiin kuin konekivääristä ja vitsit vieläpä toimikin! Heti huomasi että elokuvan koominen ajoitus ja vitsit toimivat vielä sarjaakin paremmin. Myöskin heti huomasi että elokuvan visuaaliseen antiinkin oli panostettu TV-versiota enemmän ja sekaan oli myös heitetty pientä futurama tyylistä 3D-animaatiota.

Elokuvan edetessä tunnelma pysyi jatkuvasti yllä ja Springfieldin keltaisten asukkaiden edesottamuksia hädän hetkellä ei kyllästy seuraamaan missään vaiheessa. Saatika sitten Homerin edesottamuksia.

Elokuvan loppupuolella elokuva alkaa hiukan jopa vakavoitua ja kun Carpentersin close to you pärähtää soimaan kyllä siinä isoakin miestä harmittaa Homerin puolesta.

Vielä jopa lopputeksteissä lauottiin onnistuineita vitsejä ja salissa oli vielä niidenkin aikana kymmeniä ihmisiä naureskelemassa.

Simpson elokuva on täydellinen lisä Simpsoneiden vuosien saavutuksiin ja tämän takia Simpsonit muistetaan vielä pidempään!

5/5
STUNNING TOUR DE FORCE!

lainaa
huntteri

Rekisteröitynyt 15.04.2007

30.07.2007 klo 17.48

Hyvä leffa oli,paras kohta ylivoimaisesti oli kun Bartin koira tuli siihen ja bart kysy miten oot selvinny?"Tein asioita mitä et uskokkaan,sain elinikäiset traumat":DDDDDDDDDD
lainaa
Mira

30.07.2007 klo 18.30

Simpson tv-sarjat ovat erittäin hyviä en oo koskaan jättännyt näkemättä yhtäkää sarjaa...jatkakaa samaan malliin....=)
lainaa
Homer

Rekisteröitynyt 28.07.2007

30.07.2007 klo 19.39

Oli kyllä Groening ja kumppanit laittanut parhaimpansa tohon leffaan. Huumori oli kyllä huippua, ja koko ajan tykitettiin vitseillä, ja animointi oli
todella siistiä, kun oli toi levein formaatti. Heti tekis mieli kattoa uudestaan.

Numero: 4/5
lainaa
Enrico_

31.07.2007 klo 00.59

"Spider pig, spider pig, does what ever spider pig does. He doesn't spring web, 'cause he's a pig..."

Totaalinen hajoaminen tuossa kohdin. Loistavia vitsejä koko leffa täynnä. Kuitenkin, jotain jäi puuttumaan...

4/5
lainaa
Sami

Rekisteröitynyt 27.07.2007

31.07.2007 klo 13.42

Joo, Matt oli pistänyt parhaimpansa ja se myös näkyi esim. autot ja tausta liikkuivat todella sulavasti ja kuulin myös jostain, että
Simpsons elokuvia tehdään myös lisää. Great job!

Parhain kohtani oli varmaan kun Homer yritti hypätä siihen hiekkalaatikon ihme koloon, mutta jäi jumiin ja ihmiset alkoivat raapia Homeria.

5/5
lainaa
Crike

Rekisteröitynyt 18.07.2007

03.08.2007 klo 22.22

Kävin tänään kattomassa. Hienot animaatiot oli. Koko ajan tykitettiin vitseillä, jotka kerrankin jopa naurattivat.
lainaa
Nappa

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.08.2007 klo 21.07

emt roksihanc ::pukesmoke
lainaa
L4mppu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.08.2007 klo 11.59

Minusta oli todella laiha elokuva. Elokuva tehty sentään simpsoneista. Olisi pitänyt saada parempi elokuva kasaan. Tuli mieleen south parkin elokuva. Sekin oli sarjoihin nähden täysi floppi minun silmissäni :(
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.08.2007 klo 16.12

Jotenkin ennen leffan näkemistä minulla oli lähestulkoon varma tunne että en pettyisi. Sama tunne säilyi noin 20 ekaa minuuttia elokuvasta, sillä alku oli pakattu täyteen kekseliästä ja ajankohtaista huumoria.

Tämän jälkeen taso lopahti mielestäni täysin. Varsinaisia nauruja irtosi lopun elokuvan aikana omilla sormilla laskettava määrä. Näin monen vuoden odotuksen jälkeen odotin totisesti parempaa.

Harmin paikka, simpsonit olisivat ansainneet parempaa.
lainaa
sande

Rekisteröitynyt 11.04.2007

11.08.2007 klo 17.42

Loistava elokuva. Itse olin positiivisesti erittäin yllättynyt. Minun kirjoissani, jos elokuva saa edes kerran minut nauramaan vedet silmissä, niin se on jo melkoisen onnistunut komediallisesti - ja nyt niin tapahtui useammankin kerran.

Juoni ei ehkä ollut elämää suurempi yllätysten ja oivallusten verkko, mutta kuka moista edes odottaisi? Teknisesti piirrosjälki oli hienosti siirtynyt valkokankaalle saaden mukavasti lisää syvyyttä, yksityiskohtia ja sävyjä. Elokuva nauratti sekä viihdytti puolitoistatuntia ja ainakin minä sain rahoilleni ja odotuksilleni täyden vastineen. 5/5.
lainaa
Logic

Rekisteröitynyt 11.08.2007

11.08.2007 klo 21.13

Hyvä elokuva täyden kympin arvonen nauratti melkein kokoajan.
Pientä miinust et oli hieman liian lyhyt.

lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.08.2007 klo 23.34

Olin erittäin iloisesti yllättynyt, miten loistavan hauska tämä leffa oli. Tv-sarjan hauskuus kun on ollut varsin ailahtelevaista viimeisten vuosien aikana. Spider Pig soi vieläkin päässä... ;)
lainaa
Arskaparska

Rekisteröitynyt 18.04.2007

20.08.2007 klo 17.17

Lauantaina menimme vasta katsomaan leffan. Oli hyvä, mutta ei erinomainen. Nauraa sai todella paljon, mutta ''se jokin'' puuttui. Ekat puoli tuntia oli loistavaa viihdettä, mutta sitten taso lopahti vähäsen. Juoni olisi voinut olla myös hitusen parempi. 3/5.
lainaa
Toni

06.12.2007 klo 01.25

Jeps, ihan hyvä leffahan tämä on kokonaisuudessan. Ne ekat about 30-45 min on yhtä naurua, mutta sittenko ollaan jo leffan siinä puoli välissä sitten se huumori poistuu kokonaan kuvasta.
Suoraan sanonottuna ne viimeset 30 min on suorastaan tylsää katsottavaa.. Mutta muuten ihan jees leffa. 4/5
lainaa
terrority

15.03.2010 klo 16.35 7 tykkää tästä

the simsons movie on hyvä leffa
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova