Simpsonien suosion ydin saattaa hyvinkin olla siinä, että esimerkiksi allekirjoittanut on puoliksi Comic Book Guy ja puoliksi Lisa Simpson, sukua Homerille, Barneylle, Bartille, tri Hibbertille ja Pattylle (tai Selmalle), asunut Flandersien naapurissa ja tuntenut ainakin Milhousen ja Moen. Kaikki mitä keltaisille koheltajille tapahtuu, on totta, niin kovin totta. Näin ainakin ennen kuin sarja menetti monia osaajiaan ja muuttui vähitellen pinnalliseksi karnevaaliksi, jonne julkkisvieraat olivat tervetulleempia kuin ammattimaiset käsikirjoittajat. Ensimmäinen, vaan ei viimeinen jakso, jota todella halveksin (worst episode ever!), nähtiin yhdeksännellä tuotantokaudella – jo vuonna 1997.

Kymmenen vuotta päälle ja johon tuntui, että aika on ajanut pitkään lupaillun The Simpsons Movien ohi. Vasta kun pääsin ääneen hohottamaan, tai viimeistään kun menin vähän pehmolelun näköiseksi, oli kanta pistettävä vaihtoon. The Simpsons Movie löytää alkuaikojen magian uudelleen ja loitsii valkokankaalle sen verran komeaa (jumalaisen kaksiulotteista) animaatiota, että empaattisempi katsoja saattaa tuntea ruoskan edullisten korealaisanimaattoreiden niskoissa.

Suurimmat kiitokset on annettava (noin) viidelletoista käsikirjoittajalle, jotka pienin sulkakynän vedoin saavat idioottihuumorin tuntumaan älykkäältä ja vähän herkemmät hetket tarinan kohokohdilta – vaikka yleisö tuli katsomaan kuinka keltainen mies rakastuu sikaan ja on vähällä sokaista itsensä vasaralla. Homer on ilahduttavasti elokuvan kantava voima, niin kuin pitääkin: pitkästä aikaa mies on oma itsensä, eli hyväsydäminen ja rakastettava kädetön hoopo, eikä se kehitysvammainen reppana, jonka vuoksi aikanaan suljin telkkarin.

Parinkymmenen minuutin tv-sarja on kääntynyt puolentoista tunnin elokuvaksi vaivatta. Ensin näemme puoli tuntia irtovitsejä aivan kuten tv-sarjan uusissa jaksoissa, tosin sillä ratkaisevalla erolla, että vitsit naurattavat. Tarpeeksi monta asiaa kun on esitelty, alkaa itse tarina, jolloin useimmat palaset alkavat loksahdella nätisti yhteen. Jos jostain täytyy valittaa, niin siitä, että ympäristönsuojelu tuntuu tarinan teemana väkinäiseltä, kun varsinaiset huippukohdat eivät liity siihen edes epäsuorasti.

Jälkikäteen pohdiskeltuna myös yksi elokuvan vahvimmista puolista kääntyy tappioksi. The Simpsons Movie kunnioittaa perinteitä – ja perinteitä on kunnioitettavana yli neljänsadan jakson verran. Käytännössä kaikki, mitä elokuvassa tapahtuu, on nähty aiemmin muodossa jos toisessakin. Muun muassa se, kuinka monta kertaa Simpsonien perheen sisäiset ongelmat voidaan nostaa pinnalle ja tyydyttävästi "ratkaista", on pitkälti katsojasta kiinni.