2009 kansanhuvia ovat: apinoiden haukkuminen ja äänestäminen pois Big Brother -talosta, nettipelien autistinen mättäminen ja hevosten nussiminen Second Lifessa. Kuinka alkeellista. Lähitulevaisuudessa suurkorporaatio osaa korvata aivosolut kauko-ohjausta tottelevalla nanoteknologialla. Kotisohvien kingit pääsevät ohjailemaan ihan oikeita ihmisiä! Vingutat vähän visaa, ja tulevaisuuden Habbo Hotellissa näyttelijä tekee mitä haluat, ikään kuin olisit psykopaatin ohella jumalakin. Hö-hö-höh! Suosituinta peliä tukee hallitus. "Slayers" ratkaisee vankiloiden ylikansoitusongelmat. Rikollisia värvätään vähän varakkaampien pelaajien hyppyyteltäviksi tappomatseihin. Veri ja suolenpätkät lentelevät televisionkatsojienkin iloksi. 30 kenttää läpi ja pelihahmo pääsee vapaaksi. Kukaan ei ole vielä päässyt.

Kabel (Gerard Butler) on loppusuoralla. Häntä ohjaa 17-vuotias pappa betalar -penska, mutta menestys on äijän omaakin ansiota. Korkean pingin vuoksi pelaajat eivät aina hallitse hahmoja yksi yhteen, vaan usein pelaaja on silmät ja pelattava kädet. Voiko Kabel läpäistä pelin? Hän luonnollisesti on systeemin uhri, jonka vapauttaminen olisi vikatikki hämäräbisnesten kannalta. Vapaus kyllä maistuisi. Tytär on sijoitettu ties minne ja vaimoparka joutuu pyllistelemään minimipalkalla 300-kiloisen nörtin avatarina. Kabel ei onnekseen ole ainoa taho, jota nykytilanne kismittää.

Gamer on päivitetty versio Schwarzeneggerin kehnoimmasta klassikosta The Running Man – Juokse tai kuole. 1987 ennustettiin kieli poskessa, että tulevaisuuden Yhdysvallat on poliisivaltio, jossa rahvasta huvitetaan ohjelmilla, joissa rikollisiksi luokitellut teurastavat toisiaan. Gamer maalailee yhtä synkkää visiota, joka on jatkoa tämän päivän kapitalismille ja kyseenalaisille kulttuuri-ilmiöille. Voidaan väittää, että elokuva kritisoi jopa todellisuudesta etääntynyttä väkivaltapornoa, johon studio Lionsgate on erikoistunut (Rambo, Punisher, Saw, Crank). Tosin myös Gamer on Lionsgaten tuotantoa. Ohjaajina toimivat Mark Neveldine ja Brian Taylor, eli hullun hyperaktiiviset Crank-pojat. Että eipä tämä mikään saarna ole.

Virtuaaliyhteisövitsit olivat omaan makuuni hervottominta antia, joten jos Second Lifen sisältö ei ole tuttua, suosittelen vähimmäisoppimääräksi omia kokemuksiani (artikkeli 1 ja 2). Periaatteessa satiiri on osuvaa. Gamer ei kuitenkaan ole aivan viisas. Leffa pilkkaa yleisöään, eli heitä, jotka lähtevät katsomaan jotain fuckin' Gameria, vaikka teatterissa pyörii Kunniattomat paskiaiset ja District 9. Samaan aikaan Gamer pyrkii viihdyttämään samoja kansanosia: raakuuksilla, räjähdyksillä ja rinnoilla harvemmin irtoaa akateemista arvostusta. Gamer on riittävän tyylikäs ja tinkimätön palauttaakseen mieleen Paul Verhoevenin satiirit RoboCop ja Starship Troopers. Mutta nämä ovat laatuelokuvia. Gamer tuntuu parissa viikossa kuvatulta vitsiltä, jonka käsikirjoitus rustattiin ottojen välissä. Näyttelijöiksi on värvätty "lahjakkuuksia" kuten Michael C. Hall, joka perseilee korporaation pahana pomona.

Voisin luetteloida epäloogisuuksia, jotka eivät ole vitsejä. Miksi pelissä on tallennusmahdollisuus, vaikka hahmot voivat kuolla oikeasti? Vastaus vaikkapa tähän ei rehellistä tieteisroskaa parantaisi, joten mitä välii, hei? Huomattava osa internetin sisällöstä on väsätty väärällä kädellä, joten eikö Gamerin puolivillaisuus ole suorastaan asianmukaista? On! Vauhdikas eteneminen yhdestä aivoja alkeellisesti aktivoivasta kohtauksesta toiseen on kuin vertauskuva nettiriippuvaisen reppanan lauantai-illasta. Harvempi kylmän sodan aikaisia pelkoja peilaava ufoleffa 50v. innoittaa näinkään syvällisiin tulkintoihin.

Jotkut pitävät Crank-poikia toimintagenren pelastajina. Gamerissa on reippaasti nykytyylistä äksöniä ja muutama tyylikäs otos, vaan päällimmäisenä mieleen jäi huumori. Karismaattinen Butler vetää yksiulotteisen roolin läpi täysin vakavissaan, mikä on huumoria sekin ottaen huomioon, että eräs toimintakohtauksista on musikaalinumero ja isokokoisin pahis uhoaa siteeraamalla Disneyn Pinokkiota. Sekoilu ei huvittanut aivan tasaisesti, mutta riittävästi, jotta lolleroin vielä kotimatkallakin. Hienojen huonojen b-filmien ystävät eivät ole unohtaneet The Running Mania, enkä soisi tämänkään uppoavan yhdentekevyyden suohon, jota on viimeaikoina lannoitettu mm. samaa perusideaa käyttävällä Death Race - kuolonajoilla. Kuten Crank, Gamer on pieni helmi.