The 69 Eyes on lähes kokonaan hylännyt goottirockin. Jenkkituottaja Matt Hyde (Slayer, Monster Magnet, Hatebreed, Funeral For a Friend, Sum 41) on tuonut levylle auringonvaloa ja reilusti pullistelevaa rock-energiaa. Ilmeisesti Hyden ansiosta albumi myös soi kovin siistityssä ulkomuodossa. Missä ovat pitkät hampaat, häilyvät varjot, tummanpuhuva ulkomuoto - Helsingin vampyyrit ovat muuttaneet Kaliforniaan. Paikoin levy kuulostaa Mötley Crüen tuoreimmalta rieskalta, siis auringossa paahdettua hard rokkia. Bändi luopuu kuitenkin paljosta jättäessään goottiviitan kotiin. Ovatko sitten Jenkkilän isot pojat neuvoneet jättämään epämuodikkaan gootin syrjään...ristiriita valoisamman lähestymistavan ja lyriikoiden välillä on kuitenkin olemassa.

Back In Blood on kuitenkin selkeästi hittihakuinen tuote. Soundeissa on puhtia ja ulkomuoto on räväkän ilmeikäs. Kiekon ensimmäinen siivu tavoittelee jopa hikisen actionrockin testosteroniarvoja. We Own The Night palauttaa Silmäbändin stadionrock-asteelle, tosin kertsin kohdalla kevennetään turhankin radikaalisti. Gootin vähentäminen tekee miinusta etenkin laulusuoritukseen. Jyrki 69:n dramaattinen tulkinta kärsii liiasta auringonpaisteesta, keventävää ainesta pyritään tyrkkäämään viisuun jos toiseen. Dead N' Gone lienee yksi hiteiksi sorvatuista siivuista. Dramaattisen oloinen keskitempofiilistely iskee tajuttoman tarttuvalla kertsillä - tulee väistämättä mieleen HIM. Kiss Me Undead jatkaa vastaavalla linjalla, soundiosasto hivelee korvaa mutta rokki tuoksuu kovin laimelta. Dead Girls Are Easy sisältää reilummin vaaran tuntua, vaikka onkin kovin tuntunoloinen Silmäbiisi. Mutta, mutta...mitä ihmettä bändi ajattelee julkaisemalla Night Watch ja Some Kind Of Magick -tyyppisiä puolivillaisia teiniherkistelyjä. Albumi on hetkittäin kovin veretöntä ja tylsähampaista fiilistelyä. Onneksi mukana on edelleen The Sisters Of Mercy -henkeä.

Missä mättää, kun hampaat eivät tunnu kaulassa? Back In Blood luottaa Jenkkilän radiosoittoasetuksiin ja synkistelyvapaaseen ulkomuotoon. Mitä järkeä on tehdä varjoista ponnistavaa pimeyden kuvastoa pirteillä soundeilla? Allekirjoittaneen papereissa kyseessä olisi pätevä The 69 Eyes -albumi, jos mukana olisi rajummin goottia ja särmää. Hampaaton The 69 Eyes on viihdyttävä, tiettyyn rajaan asti.