Tuorein sisältö

Kunniattomat paskiaiset

Ensi-ilta: 04.09.2009
Genre: Draama, Komedia, Sota, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

01.09.2009 klo 10.00 | Luettu: 97520 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun olin 36% nuorempi, Quentin Tarantino lupasi tehdä Likaisen tusinan kaltaisen sotarainan, jossa tunnettujen toimintatähtien näyttelemät kunniattomat paskiaiset suorittavat vaativan tehtävän. Pulp Fictionin ohjaajalta olisin kernaammin ottanut sen, kuin roskaleffojen palvomisoperaation Kill Billin, tai autenttisen roskaleffan Death Proofin. Vihdoin Tarantino on saanut kuona-aineet ulos systeemistään. Toimintakarjuilla miehitettyä testosteronipommia päästään tosin katsomaan vasta ensi vuonna, kun Stallonen The Expendables valmistuu. Kunniattomat paskiaiset paljastuu hitaaksi, puheliaaksi, omaleimaiseksi ja mestarillisesti hallituksi paketiksi jännitystä, draamaa ja huumoria. Yhden katselukerran jälkeen ei ole selvää, onko teos kuinka selkeästi ohjaajansa ykkönen.

Tarantino on edelleen Tarantino: aivan liian monta filmiä vahdannut friikki, joka tahtoo julistaa rakkautta maailmalle. Tribuutit, kuten vanhoista länkkäreistä pöllitty musiikki, ovat tällä erää tasapainossa varsinaisen sisällön kanssa. Kunniattomat paskiaiset kertoo natseja jallittavista juutalaisista. Miehitetyssä Ranskassa sijaitsee pieni elokuvateatteri. Tahtoipa etnisyyttään salaileva omistaja sitä tai ei, natsit tuovat ohjelmistoon nuoren tarkka-ampujan urotöistä kertovan propagandafilmin. Ensi-iltaan on saapumassa korkea-arvoisia sakuja, ja kun kärpäset samaa paskaa syövät, napakka isku on jopa odotettavissa. Teatterinomistaja juonii omiaan. Britit ja jenkit laittavat vireille suunnitelman, johon osallistuu saksalainen tähtinäyttelijä, elokuvakriitikko ja erikoisryhmä pottuuntuneita psykopaattijutkuja, joita sakemannit kutsuvat paskiaisiksi.

Tarantinon heikoimmatkin työt ovat elävän kuvan juhlaa. Jos Kill Bill onkin yli 12-vuotiaille suunnattu Mitäs me spartalaiset, olisi hankala olla nauttimatta tyylitajusta ja yleisestä osaamisesta. Kunniattomat paskiaiset ei totisesti petä, mutta se hymyilyttää olemalla elokuvamaisen elokuvan ohella novellimainen novellikokoelma. Käsite "episodielokuva" on keksitty, mutta mieluummin vertaan tätä kirjallisuuteen. Kun elokuva lähtee jäljittelemään romaania, se yrittää kertoa tarinansa kattavasti, mutta romaania tiiviimmin. Novellit ovat parhaimmillaan panostaessaan yhteen rajoitettuun yksityiskohtaan. Kunniattomien paskiaisten ensimmäinen viidennes koostuu keskustelusta pienessä mökissä. Ylivoimaisesti jännittävin, jopa huumaavan imuvoimainen episodi sijoittuu ankeaan kapakkaan, jossa valeasuiset paskiaiset yrittävät keskustella siitä, mitä heidän on tehtävä. Ilman kantavaa ideaa tällainen tekele tipahtaisi kuuluisaan kategoriaan "Tekotaiteellinen paska". Kunniattomat paskiaiset on mestariteos. On helppo tehdä tulkintoja Tarantinon kulloisistakin aikeista - ei aina välittömästi, mutta lopputeksteihin mennessä kyllä. Tämä on käsikirjoitus, jota on hiottu kymmenen vuotta.

Nimensä mukaisesti spektaakkeli on täynnä paskiaisia. Katsojakin on paskiainen, jos hän lähtee teurastusta katsomaan, vaikka Tarantino on toki liian cool verenhimoa tuomitakseen. Tarantinon maailmankuva ei ole mustavalkoinen, ainoastaan koomisesti kärjistetty. Tarantino haastaa useilla hyvin erilaisilla hahmoilla katsojan miettimään, minkä puolesta tässä oikein taistellaan. Samaan aikaan esimerkiksi Hitler esitetään Putte Possun nimipäiviltä karanneena piirroshahmona, koska tämä on hauskaa. Ne paskiaiset, jotka teurastavat natseja mahdollisimman raa'asti, ovat sivuhahmoja. Leffa selittää miksi jopa Hitler pelkää juutalaistiimiä, muttei sisällä toimintaa tai väkivaltaa montaa minuuttia.

Alkuperäisessä nimessä Inglourious Basterds on kirjoitusvirheitä. Samat virheet toistuvat "suurimman sankarin" kiväärinperässä. Brat Pitt tulkitsee hirtehisesti karismaattista, mutta hölmöä ja sadistista punaniskaa Aldo Rainea. Myös natsien johtomies Hans Landa on täysi paskiainen, mutta jokseenkin päinvastaisilla tavoilla. Huumorintajuista ja erittäin älykästä, jopa nerokasta perkelettä on nautinto vihata, pelätä ja kannustaa. Rento, työstään nauttiva, täysin moraaliton herrasmies parhaimmillaan repeilee sille, kuinka hupaisia tapahtumat ovat. Suoritus tulee edistämään Christoph Waltzin uraa. Mikäli katsoja etsii epätoivoisesti inhimillistä hahmoa, jonka puolelle asettua, paras valinta lienee Landan otteissa kärsinyt neito Shosanna, jona pätee Mélanie Laurent. Tarantino rikkoo elokuvan perinteitä jaarittelemalla kuin tiiliskiviromaaneissa, mutta jo pelkästään näyttelijät tekevät teoksesta ehtaa elokuvataidetta.

Kunniattomille paskiaisille on vain kunniaksi se, että Bryan Singerin vetelä Operaatio Valkyrie on yhä tuoreessa muistissa. Singer lähti tekemään hajutonta ja mautonta historiantuntia mummeleille, kun Tarantino taas uskaltaa tehdä mitä ikinä. Kärjistyksistä ja ristiriidoista huolimatta elokuva ei koskaan ylitä näkymättömiä rajoja ja muutu laskelmoiduksi roskaksi tai itsetarkoitukselliseksi kikkailuksi. Kunniattomat paskiaiset nousee useimpien täydellisen vakavien sotaelokuvien yläpuolelle kiitos tinkimättömyyden, kiireettömyyden, erinomaisen näyttelemisen ja yksinkertaisten pikkuasioiden, kuten sen, että elokuvassa puhutaan kieliä. Maailma ei ole realistinen, mutta siihen on helppo uskoa ja upota. Tiivistyneeseen tunnelmaan voisi paikoin kaivertaa hakaristin hehtaaripuukolla.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< District 9... The 69 Eyes - Back I... >

Keskustelut (57 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.09.2009 klo 11.33

Tarantino-dialogi on rautaa, sitä jäinkin edellisissä kaipaamaan. Pitää tsekkailla tämä.
lainaa
Joohanh

01.09.2009 klo 11.57

Koko arvostelun luin pirun tarkasti läpi, mutta vieläkään ei ole hajuakaan mistä koko leffassa on kyse.

Pientä tajunnanvirtaa havaittavissa...
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

01.09.2009 klo 11.59

Joudun menemään toisen kerran elokuviin viikon parin sisään. Tämä on ennenkuulumatonta! Vähän niin kuin saman kalenterivuoden aikana julkaistaisiin /kolme/ hyvää peliä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.09.2009 klo 13.19

OH - MY - JEBUS!

Veli kerto että Tarantinolta tulossa uus leffa pian. Katoin sit Conanin jakson, jossa oli itse herra Tarantino, ja nyt kun luin vielä tämän arvostelun, ja 5 tähteä(!), niin pakko tää on nähdä.

Harmi ettei ikä riitä elokuvissa katsomiseen. :/ Pitää ootella DVD:tä.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

01.09.2009 klo 13.22

Hmm...Tykkäsin trailerista. Mikä on outoa, koska en yleensä tykkää tippaakaan Tarantinon leffoista.
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.09.2009 klo 13.39

Perjantaina kattomaan, ennustan että 5/5 irtoaa täältäkin.
lainaa
jussip

01.09.2009 klo 14.59

Quentin Tarantino ei ole tehnyt hyviä elokuvia sitten Jackie Brownin.
Onko tämä paluu hyviin aikoihin vai taas Kill Bill -henkistä paskaa, jota kaikki kehuvat koska Tarantino.
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.09.2009 klo 17.43

Enemmänkin ihmiset tuntuu haukkuvan koska Tarantino.
lainaa
Joohanh

01.09.2009 klo 18.25

Tarantino on kyllä rehellisesti sanottuna helvetin lapsellinen roskaleffoja palvova pelle, jolla on taiteellista älykkyyttä saman verran kuin jalkaasi kiertää yrittävällä ötökällä.
Siksipä arvostelijoiden mielestä sen leffat niin hyvä ovatkin. :)
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

01.09.2009 klo 19.04

Brat Pitt.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.09.2009 klo 23.04

Radikus kirjoitti:
Enemmänkin ihmiset tuntuu haukkuvan koska Tarantino.


Näinpä. Heitän ilman sen kummempia tunnontuskia ilmoille hihasta vedetyn statistiikan, että 80% siitä kritiikistä mitä Tarantinon leffoille annetaan jäisi antamatta jos ohjaaja olisi tuntematon. Koko elämäni leffoja aktiivisesti katselleena en voi kuin katsella huvittuneena, kun jotkut hyvän maun puolustajat(tm) kertovat massoille, miksi yksi nykyajan arvostetuimmista ohjaajista on tuotteineen jonkinlainen muoti-ilmiö.

Mikään ei ole nykyään suositumpaa, kuin taistella kaikkea suosittua vastaan.
lainaa
Paskiainen

02.09.2009 klo 00.22 2 tykkää tästä

Puuh...
Hei idea: Mites olis joskus sama saksalaisten näkövinkkelistä katsottuna? Saku-SS-kommandot teurastamassa mahdollisimman paljon neukkuja linjojen takana? Anyone? Edes pelinä? Eikö?

Sanokaa vaikka sitten uusnatsiksi tai mikskälie, mutta itseäni rupeaa pikkuhiljaa kyrsimään, ja aiheuttaa lähennä häpeän tunnetta Tarantinoa kohtaan esittää Hitler jonain viitapellenä (Ei pitäisi, sillä siihenhän on jo totuttu, eikö?). Kai hän vielä liukastuu johonkin banaaninkuoreen ja hakkaa vimmoissaan lattiaa? Joo joo sakut oli pahiksii ja Aatu oli ilkeä hassu mies, tarviiko sitä vieläkin hieroa päin naamaa? Kaipa tämäkin tulee katottua mutta kohdat joissa satavuotisen valtakunnan ex-rakentaja esiintyy menevät luultavasti naamapalmuttaessa. Tämähän on ilmeisesti kunnon korkkarimeinikiä? Vaihdetaan vaan super-tommyt super-jutkuihin.

Onko J-Peeltä tulossa muuten Gamerin arviota jossain välissä?
lainaa
Viuhkamiina

Rekisteröitynyt 25.04.2007

02.09.2009 klo 04.27

Yllätyin itsekin, mutta en pitänyt tästä... Muuten olen kyllä pitänyt Tarantinon leffoista, etenkin reservoir dogsista. Minun makuuni tämä oli tylsä ja pitkäveteinen.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

02.09.2009 klo 08.28 1 tykkää tästä

manu kirjoitti:
Tarantino-dialogi on rautaa, sitä jäinkin edellisissä kaipaamaan. Pitää tsekkailla tämä.

Joskus se menee hölmöksi keskusteluksi vain... Mielestäni on ok, että leffassa on tarinaan liittymätöntä dialogi-tarinaa, mutta se että pitää vääntää niin paljon juttua kun meinasi pudota ojaan kuvaa ottaessaan, on pöljää..
lainaa
Spacelord

02.09.2009 klo 12.41

Loistava elokuva. Kävin katsastamassa tämän eilen San Franciscossa päivänäytöksessä kun en muutakaan tekemistä enää turistina keksinyt. Heti perään tsekkasin vielä Pixarin UP! -animaation ja voin sanoa, että päivä oli täydellinen.

Inglourious Basterds on niin suvereeni esitys Tarantinolta, että ei tarvitse paljon miettiä enää syitä sille, että miksi pidän häntä aikamme parhaimpana.

Ja miksikö Hitler esitettiin viittapellenä? Koska natsit ovat pellejä :)
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.09.2009 klo 13.05 1 tykkää tästä

Paskiainen kirjoitti:
Onko J-Peeltä tulossa muuten Gamerin arviota jossain välissä?


Kyllä, koska sen nimi on "Gamer" ja tämä on V2.fi. Lehdistönäytöstä siitä ei järjestetä ja tällä viikolla ensi-illoista on ylitarjontaa, joten taitaapi siirtyä arvostelu maanantain puolelle.
lainaa
CharlesBronson

02.09.2009 klo 14.27

Tarantino tehnyt ensimmäisen elokuvan, joka ei perustu "roskaleffoihin"? Vai arvostelijan käsitykseen siitä, mikä on roskaleffa ja mikä ei?
lainaa
Paskiainen

02.09.2009 klo 19.13

Spacelord kirjoitti:

Ja miksikö Hitler esitettiin viittapellenä? Koska natsit ovat pellejä :)

Voisin ruveta "no niin olet sinäkin" -pelleilyyn mutta en taida. Sanoisin että pellejä ovat ihmiset jotka uskovat tälläisiin tuotoksiin ja korkkareihin. Niin ja kommunismiin. On Tarantino sentään uskaltanut hakaristit laittaa eikä niitä iänikuisia maltan ristejä.
lainaa
Spacelord

02.09.2009 klo 22.04 1 tykkää tästä

No lähde vain mukaan pelleilyyn, aivan sama minulle, koska kuka tahansa tervejärkinen ymmärtää, että fasistiset diktatuurit ja kansanmurhat ovat länsimaisessa yhteiskunnassa tuomittavia seikkoja, oli kyse sitten kommunismista tai kansallissosialismista. Hitler oli diktaattori ja lopullisessa vastuussa juutalaisten kansanmurhasta, väitit sinä sitten mitä tahansa. Voitko jollain järkevällä argumentilla kääntää tämän nyt eduksesi? Kaikki revisionistiset pseudo-tieteelliset hörönlöröt voit tunkea vaikka sinne.
lainaa
Belew

02.09.2009 klo 22.48

Paskiainen kirjoitti:
Spacelord kirjoitti:

Ja miksikö Hitler esitettiin viittapellenä? Koska natsit ovat pellejä :)

Voisin ruveta "no niin olet sinäkin" -pelleilyyn mutta en taida. Sanoisin että pellejä ovat ihmiset jotka uskovat tälläisiin tuotoksiin ja korkkareihin. Niin ja kommunismiin

Fasismi = Good? Kommunismi = Bad?
Lol, maailma avartaa.

Hitler oli kuolemanvakavasti otettava persoona, senhän meille opetti jo Chaplin aikoinaan.
http://teknokekko.vuodatus.net/blog/1050332
http://teknokekko.vuodatus.net/blog/1050332
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.09.2009 klo 00.03

Rams kirjoitti:
Radikus kirjoitti:
Enemmänkin ihmiset tuntuu haukkuvan koska Tarantino.


Näinpä. Heitän ilman sen kummempia tunnontuskia ilmoille hihasta vedetyn statistiikan, että 80% siitä kritiikistä mitä Tarantinon leffoille annetaan jäisi antamatta jos ohjaaja olisi tuntematon. Koko elämäni leffoja aktiivisesti katselleena en voi kuin katsella huvittuneena, kun jotkut hyvän maun puolustajat(tm) kertovat massoille, miksi yksi nykyajan arvostetuimmista ohjaajista on tuotteineen jonkinlainen muoti-ilmiö.

Mikään ei ole nykyään suositumpaa, kuin taistella kaikkea suosittua vastaan.


Myönnän että hämästä aamunkoittoon oli hyvä. Pulp fiction oli ihan jees. Mutta Kill bill oli sellaista kuraa että en muista koskaan nähneeni, jota tietty seurasi death proof joka oli vielä huonompi. Lähinnä tuntuu että nämä jotka Tarantinoa palvovat luulevat olevansa jotenkin Cool.
lainaa
Paskiainen

03.09.2009 klo 09.07 1 tykkää tästä

Spacelord kirjoitti:
Hitler oli diktaattori ja lopullisessa vastuussa juutalaisten kansanmurhasta, väitit sinä sitten mitä tahansa.

No onko tuo sitten hyvä syy esittää hänet jonain viittapellenä?
Ei ole, väitit sinä sitten mitä tahansa. Ja ei, en kannata fasismia, mutta on se kumma kun mistään historian muusta diktaattorista tai diktatuurista ei koskaan ole tehty samalla lailla pilaa (no okei Caesarista ehkä), edes Isä Aurinkoisesta joka oli aivan yhtä ilkeä ja omaperäinen heppu kuin Aatu ja juutalaisten kansanmurhan lisäksi murhasi vielä omaa väkeäänkin. Ja pieni newsflash noin kapeakatseiselle kaverille: juutalaisia vihattiin neukkulassa aivan yhtä paljon kuin natsi-saksassa, Stalin vain oli käytännölisempi lähettäessään jutkut etulinjaan tykinruoaksi eikä kaasuttanut heitä missään kammioissa.

"Korkkaripaskiaiset"
lainaa
Keskkeis

Rekisteröitynyt 13.03.2009

03.09.2009 klo 09.29

Protec kirjoitti:
Rams kirjoitti:
Radikus kirjoitti:
Enemmänkin ihmiset tuntuu haukkuvan koska Tarantino.


Näinpä. Heitän ilman sen kummempia tunnontuskia ilmoille hihasta vedetyn statistiikan, että 80% siitä kritiikistä mitä Tarantinon leffoille annetaan jäisi antamatta jos ohjaaja olisi tuntematon. Koko elämäni leffoja aktiivisesti katselleena en voi kuin katsella huvittuneena, kun jotkut hyvän maun puolustajat(tm) kertovat massoille, miksi yksi nykyajan arvostetuimmista ohjaajista on tuotteineen jonkinlainen muoti-ilmiö.

Mikään ei ole nykyään suositumpaa, kuin taistella kaikkea suosittua vastaan.


Myönnän että hämästä aamunkoittoon oli hyvä. Pulp fiction oli ihan jees. Mutta Kill bill oli sellaista kuraa että en muista koskaan nähneeni, jota tietty seurasi death proof joka oli vielä huonompi. Lähinnä tuntuu että nämä jotka Tarantinoa palvovat luulevat olevansa jotenkin Cool.
Mielenkiinnosta kysäsen, miksi sinun mielestäsi Kill Bill oli huono?
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.09.2009 klo 10.19

Protec kirjoitti:
Myönnän että hämästä aamunkoittoon oli hyvä. Pulp fiction oli ihan jees. Mutta Kill bill oli sellaista kuraa että en muista koskaan nähneeni, jota tietty seurasi death proof joka oli vielä huonompi. Lähinnä tuntuu että nämä jotka Tarantinoa palvovat luulevat olevansa jotenkin Cool.


Mainitset From Dusk Till Dawnin, mutta et sano Reservoir Dogsista mitään.

Selvä.
lainaa
Spacelord

03.09.2009 klo 11.20

Paskiainen kirjoitti:
Spacelord kirjoitti:
Hitler oli diktaattori ja lopullisessa vastuussa juutalaisten kansanmurhasta, väitit sinä sitten mitä tahansa.

No onko tuo sitten hyvä syy esittää hänet jonain viittapellenä?
Ei ole, väitit sinä sitten mitä tahansa. Ja ei, en kannata fasismia, mutta on se kumma kun mistään historian muusta diktaattorista tai diktatuurista ei koskaan ole tehty samalla lailla pilaa (no okei Caesarista ehkä), edes Isä Aurinkoisesta joka oli aivan yhtä ilkeä ja omaperäinen heppu kuin Aatu ja juutalaisten kansanmurhan lisäksi murhasi vielä omaa väkeäänkin. Ja pieni newsflash noin kapeakatseiselle kaverille: juutalaisia vihattiin neukkulassa aivan yhtä paljon kuin natsi-saksassa, Stalin vain oli käytännölisempi lähettäessään jutkut etulinjaan tykinruoaksi eikä kaasuttanut heitä missään kammioissa.

"Korkkaripaskiaiset"



No hei, eivät natsit juutalaisvainoja keksineet, juutalaisia on vainottu koko maailman sivu. Se, että sinua harmittaa se, etteivät kommunistien tekemät ihmisoikeusrikokset ole saaneet samanlaista huomioita kuin kansallissosialistien, on ihan yleinen ilmiö, et ole todellakaan yksin harmistuksiesi kanssa. Olen itsekin ihan samaa mieltä (kannattanee lukea Kommunismin musta kirja) asioista, mutta minusta se ei yhtään vähennä Hitlerin huumoriarvoa tämän elokuvan kannalta. Mikäli historialle ja erityisesti fasisteille (ja kommunisteille) ei voi nauraa, kannattanee pysytellä erossa tällaisilta keskusteluforumeilta.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.09.2009 klo 13.26

Radikus kirjoitti:
Protec kirjoitti:
Myönnän että hämästä aamunkoittoon oli hyvä. Pulp fiction oli ihan jees. Mutta Kill bill oli sellaista kuraa että en muista koskaan nähneeni, jota tietty seurasi death proof joka oli vielä huonompi. Lähinnä tuntuu että nämä jotka Tarantinoa palvovat luulevat olevansa jotenkin Cool.


Mainitset From Dusk Till Dawnin, mutta et sano Reservoir Dogsista mitään.

Selvä.


En muistanut...Se oli kyllä ihan jees myös. Kyllä tämä IB tulee tarkastettua ainakin sitten Blu-Raylta viimeistään.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.09.2009 klo 13.27

Keskkeis kirjoitti:


[Mielenkiinnosta kysäsen, miksi sinun mielestäsi Kill Bill oli huono?


Kun ei kolahda niin ei kolahda. Minkäs sille mahtaa.
lainaa
Arvostelija

03.09.2009 klo 15.37

Kävin katsomassa ja täytyy sanoa että jos ei olisi ollut pakko katsoa niin olisin kävellyt kesken ulos. Takapuoli puutui ja alkoi nukuttamaan. David Bowie Gasoline herättää kummasti. Jotenkin käsittämätöntä filmin tuhlausta. Ei kun palamaan tämäkin raina.
Huono elokuva yksi piste viidestä ja sekin menee David Bowielle.
Pitää katsoa tänään dvdltä laatuelokuva KILL BILL.
My name is Buck and i like to .....
lainaa
vaskipuhallin

03.09.2009 klo 16.11

Ei paljon "Tarskan" paskiaismaiset verikekkerileffat kiinnosta mutta makunsa kullakin.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.09.2009 klo 22.27

Execta kirjoitti:
...

Harmi ettei ikä riitä elokuvissa katsomiseen. :/ Pitää ootella DVD:tä.


TÄH! Tää onki K15. :O Oletin vaan et K18, kun näki nimen "Quentin Tarantino". :P Pääseeki kattomaan tätä, ehkä viikonloppuna. :)

EDIT: From Dusk Till Dawn'ha on ihan... mitäänsanomaton. Alku vaikuttaa ihan lupaavalta, mut sit mennäänki tissibaariin tappamaan vampyyrejä ja suunnilleen kaikki päähenkilöt kuolee. Mukana jahdissa vielä itse splatter-kuningas Tom Savini. ;o

Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Kill Billit... Löytyy siltä kyllä hyviä leffoja
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.09.2009 klo 23.01

Execta kirjoitti:
From Dusk Till Dawn'ha on ihan... mitäänsanomaton. Alku vaikuttaa ihan lupaavalta, mut sit mennäänki tissibaariin tappamaan vampyyrejä ja suunnilleen kaikki päähenkilöt kuolee.

Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Kill Billit... Löytyy siltä kyllä hyviä leffoja


Oikein jaksat mainita ensin negatiivisena puolena että "suunnilleen kaikki päähenkilöt kuolee".

Mitäs ihmettä luulit että Reservoir Dogsissa tai Kill Billeissä kävi?
lainaa
roi

04.09.2009 klo 08.21 1 tykkää tästä

Tarantinon huonoin elokuva ilman selittelyä.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

04.09.2009 klo 08.49

From Dusk Till Dawn (jonka Quentin on toki vain tuottanut) on /rehellinen/ roskaelokuva ja sellaisena ihan viihdyttävä. Rodriquezin Planet Terror toimii samaan tapaan. Postmoderni metafiktiivinen nyherrys taas ei kanna, jos tekstissä ei ole jotain muutakin.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.09.2009 klo 17.32

Radikus kirjoitti:
Execta kirjoitti:
From Dusk Till Dawn'ha on ihan... mitäänsanomaton. Alku vaikuttaa ihan lupaavalta, mut sit mennäänki tissibaariin tappamaan vampyyrejä ja suunnilleen kaikki päähenkilöt kuolee.

Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Kill Billit... Löytyy siltä kyllä hyviä leffoja


Oikein jaksat mainita ensin negatiivisena puolena että "suunnilleen kaikki päähenkilöt kuolee".

Mitäs ihmettä luulit että Reservoir Dogsissa tai Kill Billeissä kävi?


Siis se ei ollut mitenkään negatiivinen puoli. En vaan osannut ilmaista asiaa oikein. Ehkä olis pitänyt kirjottaa näin:

"From Dusk Till Dawn'ha on ihan... mitäänsanomaton. Alku vaikuttaa ihan lupaavalta, mut sit mennäänki tissibaariin tappamaan vampyyrejä. Suunnilleen kaikki päähenkilöt kuolee ja leffa loppuu ilman minkäännäköisiä juonenkäänteitä. Pelkkää puhdasta räiskintää ilman kunnollista juonta."
lainaa
Zhii

04.09.2009 klo 19.10

Hyvä leffa. Antaisin noin 3,5 tähteä tai 4. Mutta miinusta tulee liiallisesta sadismilla mässäilystä ja taas uudesta ''natsit olivat ihan huonoja sotilaita''-leffasta. Poliittisesti natsit olivat typeriä. Sotilaallisesti neroja. Ja he eivät olleet suinkaan mitään hullunkurisia ''hihii Goebbels panee''-tason huumoria aiheuttavia klovneja, vaan juuri monin paikoin esiintynyt kylmä loogisuus ja normaalius teki heistä pelottavia. Kun logiikka ja ideologia oli valmis, sitä vain toteutettiin.

Eivätkä muuten edes nauttineet siitä, yleensä. Mm. Himmler itki keskitysleirillä ja monet heistä ovat lausuneet vain tekevänsä velvollisuutta. Eli eivät he olleet mitään sairaita klovneja, vaan täysin väärän kuvan maailmasta omaavia ja varsin häikäilemättömiä ihmisiä.

Mitä taas diktatuureihin tulee, niin yksinvaltius on ihan infona paras valtiomalli jolla on surkea jatkuvuus. Eli demokratia tuottaa yleensä sopuratkaisuja ja hidasta toimintaa massojen tylsämielisyyden pohjalta, yksinvaltius joko hyviä (Fredrik Suuri, Caesar), siedettäviä tai aivan umpisurkeita. Demokratia on uutta Popperin varoittamaa suuntaa kohti meneviä aatteita. Siis usko yhden tietyn järjestelmän tietä taivaisiin antavana ainoana oikeana oppina.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

04.09.2009 klo 23.36

Ottikohan joku leffan liian tosissaan?

Jeps, helvetin hyvä leffa, 5/5
lainaa
Spacelord

04.09.2009 klo 23.37

Ja millähän barometrillä tätä hallintomuotojen paremmuutta oikein mitataan?

Kyllä minä olen Nietzcheni ja Macchiavellini lukenut ja tämä natsien ja kansallissosialismin glorifiointi modernin tietotekniikan osaajien keskuudessa on minusta lähinnä säälittävää nettinynnelöiden välistä pseudofilosofista leuhkintaa.

Täysin toinen asia on sitten mikäli kansallissosialismia ja natseja "hehkutetaan" täysin provokaatiomielessä esim. joidenkin sosialistien tai uusvasemmistolaisten hermostuttamiseksi.

Meistä tuskin kukaan haluaisi asua äärimilitanttisessa yhteiskunnassa, jossa pää voisi olla pölkyllä jatkuvasti? Mielestäni ajatuskin joidenkin juutalaismummoja ja lapsia potkivien pikkunatsien edessä pokkuroinnista on epämiellyttävä.
lainaa
Mohomaha

Rekisteröitynyt 20.01.2008

05.09.2009 klo 02.56

Itsekin tuli katsastettua leffa tänään ja täytyy myöntää että aivan loistava teos! 5/5
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.09.2009 klo 10.53

5/5 leffahan se oli, mutta ei kuitenkaan Tarantinon paras.

Christoph Waltz veti alusta loppuun upean roolin.
lainaa
Zhii

05.09.2009 klo 14.08 1 tykkää tästä

''Ottikohan joku leffan liian tosissaan?''

En minä leffaa niinkään kritisoi, ihan hyvässä maussa ylivedettyä. Ottaa vain päähän historian vääristely, kun jotkut vielä joskus alkavat oikeasti väittää että jenkit olivat jotain supersotilaita ja natsit pelkkiä tomppeleita sodankäynnissä.

''Ja millähän barometrillä tätä hallintomuotojen paremmuutta oikein mitataan? '' jne. jne.

Hallinnon tehokkuudella, valtion kassalla, päätöksenteon nopeudella, ulkopoliittisella asemalla jne.

Natsien glorifiointi on eri asia kuin heidän sotilaallisen kykynsä tunnistaminen. Olivatko he epämoraalisia, kansalaisiaan murhaavia sekopäitä? Olivat. Oliko heillä sen ajan paras ja tehokkain armeija? Jeps. Säälittäviä ovat ne, jotka eivät tunnusta oikeaa historiaa. Natsit ovat tabu.

Mitä äärimilitanttiseen yhteiskuntaan tulee, niin preussilaiset vetivät sen ihan perinteisesti yli (siis militaristisuuden). Sen sijaan esim. natsien aikaan järjestäytynyt rikollisuus, kuten myös 50- ja 60-luvun Neuvostoliitossa, oli miltei kokonaan poissa. Mussolinikin miltei tuhosi mafian ja camorran yms. sakit Italiasta. Kurilla on hyötynsä, nykyinen vapauslässytys on mennyt jo ihan liian pitkälle.

Mutta joo, Nietzche on outo, Macchiavelli taas väärässä. Ainoa oikeutus minkä hallinto tarvitsee on tehokkuus (mielestäni siis), ja valistunut yksinvaltius parasta.
lainaa
-_-

05.09.2009 klo 14.58

Ja kyseessähän oli elokuva, ei sotadokumentti.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.09.2009 klo 16.13 1 tykkää tästä

Spacelord kirjoitti:
Meistä tuskin kukaan haluaisi asua äärimilitanttisessa yhteiskunnassa, jossa pää voisi olla pölkyllä jatkuvasti?

Mitä tekemistä tällä on Kolmannen Valtakunnan kanssa?

Leffa oli muuten paskaa.
lainaa
Jormaaa

05.09.2009 klo 21.32

"Maailma ei ole realistinen, mutta siihen on helppo uskoa ja upota" Pakko sanoa että on kyllä aika vaikea upota, kun tuntee historialliset faktat. Ihan hyvä leffa oli, että ei siinä mitään.
lainaa
PPtrolli

05.09.2009 klo 23.14 2 tykkää tästä

Aivan hirveää paskaa, niin sotaleffana kuin Tarantinon teoksena. Tunnisti kuitenkin yhä herran leffaksi ei siinä mitään.
Sopiva adjektiivi leffaa kuvaamaan olisi "typerä," sillä kaikki siinä oli typerää. Järjetön verellä ja väkivallalla mässäily (joku taisi oikeasti oksentaa teatterissa kun se eka skalpeeraus näytettiin) on typerää, natsiylijohdon kuvaaminen pellesirkuksena on typerää, leffan yleinen epärealistisuus on typerää, liiallinen parodiointi on typerää jne...
En tykännyt.
lainaa
Spacelord

06.09.2009 klo 04.27

Raat0 kirjoitti:
Spacelord kirjoitti:
Meistä tuskin kukaan haluaisi asua äärimilitanttisessa yhteiskunnassa, jossa pää voisi olla pölkyllä jatkuvasti?

Mitä tekemistä tällä on Kolmannen Valtakunnan kanssa?

Leffa oli muuten paskaa.



Taas puhuu joku elämäänsä kyllästynyt ja todellisuudesta vieraantunut nettifasisti. Joopa-joo, suksi suolle.
lainaa
Drangna

06.09.2009 klo 11.27

Hyvä leffa, mutta ei aivan timantti 3,5-4 tähteä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.09.2009 klo 19.35

Joo, kävin kattoo.

Kevyesti tämän vuoden paras elokuva ja ehkäpä Tarantinon ykkösleffa (kamppailee Reservoir Dogsin kanssa ykkössijasta). Hemmetin pitkät dialogit olis puuduttaneet ilman loistavaa tarantinomaisuuttaan. Ensimmäisessä kappaleessa oli siellä mökissä oikeen odottava tunnelma, että mihinköhän tää nyt tästä johtaa, kun se 'mökin isäntä' (mikä olikaan nimeltään) näytti olevan oikeen rauhallinen ja puhuvan totta. Sitten hienolla kameran käytöllä kuvattiinkin hitaasti lattialankkujen alle... :P

Chapter 2:n hahmojen esittelyt oli kyllä siistejä. :D Hugo Stiglitz oli oikeen "sekopää", joka tappo natseja mahdollisimman raa'asti ja Brad Pitt oli kunnon vuoristolaisjuntti (sen italian puhuminen oli kyllä ihan buenoa). "We're in the Nazi killin' business and cousin, business is a-boomin'." =D Sitten se Karhujuutalainen, hahah. :D

Skalpeeraukset, hakaristien kaivertelut, ja väkivalta yleensäkin oli hyvin tyyliteltyä ja "ei-turhaa". Ei mitään nössöilyä tai sensuuria. (Ihme että leffa oli sentään K15. Pääsipä sentään kattomaan elokuvateatteriin.)

Hitler esitettiin pellehermannina. Se nyt oli ihan jonninjoutava seikka. (Lopussa kuitenkin repesin Karhujuutalaiselle. Mm, reikäjuustoa. :D) Christoph Waltz veti loistavan roolisuorituksen. Myös Brad Pittin näytteleminen ja varsinkin se tennesseeläinen ääntäminen oli mahtavaa. Oli myös hienoa kuinka hahmot puhuivat eri kieliä realistisesti.

Parhaat chapterit oli 2 ("Inglourious basterds"), 4 (jos se oli se pitkä baarikohtaus) ja viimenen (teatteri). Leffan lopetuskin oli täydellinen, eikä yhtään pitkitetty.

Tarantinon paras leffa, tämän vuoden paras leffa...

5/5
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

06.09.2009 klo 23.30

Noh, kävimpä paikallisessa ensi-illassa katsomassa. Odotin jotain Jackie Brownin ja Kill Billien välistä, vakavaa, mutta pilke silmäkulmassa, parodiaa joka kunnioittaa esikuviaan ja tietenkin erinomaista elokuvaa.

Noh, sitähän saatiin ja odotukseni vieläpä ylitettiin. Olin läpi elokuvan hurmostilassa, nautin hitaasti soljuvista keskusteluista, joissa taustalla uhkui nopean brutaalin väkivallan tuntu. Olin hiukkasen tyhmä, minulla nimittäin kesti loppuminuuteille asti kunnes tajusin tämän olevan alternate-historian tunti sodan päättymisestä. Siinä sitten pari kertaa pullolla lätkäisin otsaani, mutta ei sen kummempia vaikeuksia ollut leffan sulattelusta.

Leffa oli hauska, kenties hauskin Tarantino ja siitä olikin tovi kun viimeksi olin hirnunut näin ponnekkaasti teattereissa.
Enempiä en jaksa jaaritella turhanpäiväisyyksiä, totean vain, että leffa iski ja lujaa ja meni kertaheitolla Reservoir Dogsin ja Pulp Fictionin kera kärkikymmenikkööni. Tämän todellakin ostan dvd-julkaisuna!
lainaa
Zimbushka

Rekisteröitynyt 14.07.2007

07.09.2009 klo 00.13

5/5
Hauskat hahmot, upeaa dialogia ja tyydyttäviä verilöylyjä.
Most satisfying.
lainaa
Odin

Rekisteröitynyt 24.04.2007

07.09.2009 klo 18.04

Huvittavia kommenteja tosiaan..
lainaa
Mauno

Rekisteröitynyt 16.03.2009

08.09.2009 klo 00.00

3/5 pojoo...Elokuva ei ollu huono mut ei mikään mestari teoskaan aika epätasainen raihna Tarantino pystyy parempaankiin ja kerrankin puhutaan oikeita kielillä eikä englantia saksan tai italian murteella. C.Waltz oli loistava ja B.Pitt kanssa hyvä roolissaan.
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

08.09.2009 klo 02.28

Pistetään 8/10 jonka rykäisin tonne IMDB-sivuillekin.

Jännitystä kasvatettiin semmoisella kärsivällisyydellä, ettei kovin monelle ohjaajalle annettaisi tommoseen seesteilyyn edes tuottajilta lupaa. Toimi kuitenkin, mutta leffasta olisi voinut leikata ainakin 10 minsaa pois menettämättä suuremmin mitään.

Näyttelijät olivat suurelta osin hyviä. Waltz, Laurent ja Fassbender olivat loistavia. Elokuva jätti kuitenkin itse Paskiaiset sivurooleihin, joka oli kieltämättä suuri pettymys. Pitt, Roth ja Schweiger tarjosivat lähinnä comic reliefiä katsojille - kiva juttu sinänsä että sai nauraakin, mutta odotin enemmän.

Käsiksen yllättävyys oli vähän ristiriitainen juttu, toisaalta oli miellyttävää yllättyä mihin kohtaukset johtivat, mutta taas toisaalta petyin joidenkin henkilöhahmojen totaaliseen haaskaamiseen. Ehkä tään olis pitänyt kestää tunnin kauemman. Niin hyvin leffa on kuitenkin ohjattu, näytelty ja kuvattu, että kolmekin tuntia olisi mennyt ohi siivillä.

Summa summarum : pieni pettymys, mutta silti tämän vuoden parhaita elokuvia.
lainaa
Vompatti

08.09.2009 klo 19.08 2 tykkää tästä

Ihan kiva leffa, jos pitää Korkeajännitys-luokan käsikirjoituksista. Helpommalla pääsee, jos katsoo Paskiaisia parodiana Tarantino-elokuvista. Tähän tapaan:

http://www.theonion.com/content/news/next_tarantino_movie
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

14.09.2009 klo 00.30

Ihanan tinkimätön leffa. Brat Pittin aksenttia on myös pakko rakastaa.

Puhdasta magiaa alusta loppuun.
lainaa
Janezky

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.09.2009 klo 22.45

Kävin tänään katsomassa ko. leffan. Voin lämpimästi suositella kaikille. Elokuva olisi voinut jopa olla pidempi, koska Paskiaisia ei mielestäni hirveänä näytetty tai käsitelty. Onneksi elokuvaan ei oltu ympätty turhia jenkkityylisiä toimintakohtauksia. Jo ensimmäinen näytös vetäisi tarinaan mukaansa, vaikka se keskittyi pelkästään yhden kodin alueelle. Todella hienoa jälkeä. Brad Pittin suhteen minulla oli pieniä ennakkoluuloja. En odottanut hänen selviävän omasta roolistaan näin hyvin. Waltz teki kyllä ilmiömäisen roolisuorituksen. Välillä hänen teoilleen sai nauraa ja välillä kauhistella. Hänen suorituksestaan annan kyllä täyden kympin. Itse elokuvalle voisin antaa arvosanaksi kasipuolosen. Loistava elokuva kyllä, siitä ei pääse mihinkään.
lainaa
Tapza

18.09.2009 klo 23.50

Kävin viime viikon torstaina katsomassa ensimmäisen kerran, ja nyt menneenä keskiviikkona vielä toistamiseen. Loistava leffa kaikin puolin. Iso plussa siitä, että pätkässä puhuttiin oikeasti eri kieliä eikä vain solkattu englantia hassulla aksentilla.

Taitaapi olla Tarantinon paras sitten Pulp Fictionin. Hienosti tehty ja perhanan tyylikäs elokuva.
lainaa
sdda

19.09.2009 klo 15.34

Miksi Tarantinon kaikki elokuvat pitää olla NS. 5 tähden elokuvia? Itse tykkäsin Kill billistä, siis en jaa tuota kahdeksi eri tuotteeksi vaan yhdeksi elokuvaksi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova