Maahan on aiemminkin saapunut muukalaisia, jotka eivät profiloidu jumalaisiksi tai vihamielisiksi, vaan pakolaisiksi. Sitä en usko, että tunnelmia on esitetty tulehtuneempina kuin mitä ne ovat pakolaisleirillä nimeltä District 9. Jos filmin nimi olisi District 6 ja se kertoisi tositarinan siitä, kuinka julmasti valkoinen eliitti kohtelee mustia kansanosia, jokainen tunteet omistava katsoja päivittelisi jo velvollisuudesta, että voi kun on hirveää, voi voi. District 9 antaa katsojan aloittaa puhtaalta pöydältä. Katsoja ei tiedä etukäteen, ansaitsevatko irvokkaat, oudosti käyttäytyvät "rapumiehet" ihmisoikeuksia. Ötökät ovat käytännössä työläisiä, jotka saapuvat eteläafrikkalaisen Johannesburgin ylle hulppealla avaruusaluksella, mutta elävät anarkiassa ilman kuningatarta.

Alkuperäisasukkaat käyttävät passiivisia rapumiehiä hyväkseen miten suinkin kehtaavat. Kyseessä on vertauskuva vanhanaikaisesta rotuerottelusta ja nykyaikaisesta pakolaisuudesta. Elokuva on fiksu, mutta toteava: sillä on jotain huomautettavaa, muttei saarnattavaa. Näennäiset säröt uskottavuudessa on helppo antaa anteeksi. Esimerkiksi, mikseivät rikkaat (ahneet) länsimaat vaadi saada osallistua muukalaisten holhoamiseen (riistämiseen)? Todellisessa maailmassa suurvallat eivät auta hätää kärsiviä ihmisiäkään, ellei kyse ole öljystä tai jostakin, joten on luontevampaa keskittyä käytännön ongelmiin Jumalan selän takana, kuin örkkien globaaleihin vaikutuksiin.

Vuosikymmeniä muukalaisten saapumisen jälkeen byrokraatti Wikus van de Merwe saa tehtäväkseen häätää varastelevat ja häiriköivät rapumiehet "kunnon ihmisten" jaloista uudelle, "paremmalle" leirille. Operaatiosta tehdään dokumentti. Wikus kiertää liipaisinherkkien sotilaiden kanssa slummia jakamassa häätömääräyksiä. Mies yrittää pitää tilanteen hallinnassa, koska se on järkevää. Pinnan alla jätkä on natsi. Dokumentaarisena tehokeinona heti alussa haastatellaan ihmisiä, jotka vihjailevat, että Wikus teki lopulta jotain kamalaa. Wikus on elokuvan päähenkilö. Häntä tulkitseva Sharlto Copley on kokematon näyttelijä, mitä ei uskoisi. Aluksi heppu näyttelee Wikusia kuin kyseessä olisi draamakomedian Lars ja se ainoa oikea nimihenkilön paha kaksoisveli. Hahmo myös kehittyy pitkin elokuvaa, ja tämä on elokuva, joka vertautui mielessäni lähinnä kai erääseen kauhuklassikkoon, Disneyn Viidakkokirjaan, teoksiin Isku Mogadishuun, Independence Day ja City of God, sekä Fallout-peleihin.

District 9 ei ole fiktiivinen dokumentti, mutta tyylikeinoa käytetään. On aina hankalaa sijoittaa tarina monimutkaiseen todellisuuteen. Usein on parasta unohtaa selittely ja luottaa katsojaan. District 9 alkaa selittelynä. Johannesburgin todellisuus kolahtaa tajuntaan uskottavana, moniulotteisena ja harvinaisen ahdistavana. Jos ihmiseltä revitään käsi tai rapumiestä ammutaan päähän hetken mielijohteesta, tämä on arkea sieltä miedoimmasta päästä. Elokuva on hyvin raskas: koin ihmiset vastenmielisinä ja rapumiehet pelottavina. Kun tällaista on katsojalle syötetty - District 9 unohtaa dokumentin rajoitteet ja hetken aikaa se on mestariteos.

Kuitenkin, sanaparin "välitön klassikko" sijaan joudun käyttämään sanahirviötä "käyntikorttielokuva". Tuottaja Peter Jackson tahtoi tuntemattoman lupauksen Neill Blomkampin ohjaavan leffan hittipelistä Halo. Blomkamp teki kuukausia turhaa työtä, filmi peruttiin. Jacksonin mukaan samana päivänä päätettiin, että Blomkamp kuitenkin saa tilaisuutensa. Mies ohjatkoon lyhytelokuvansa Alive in Joburg pohjalta hillitysti hinnoitellun tieteisrainan, tämän. District 9 nostaa ohjaajan välittömästi isoon liigaan. Ensimmäisellä puoliskolla Blomkamp todistaa uskaltavansa tehdä kaikkea mitä Hollywood ei. Toisella puoliskolla ohjaaja todistaa taitavansa temput, joita kaupallisimmatkin tahot arvostavat. Peukut pystyyn Blomkampille. Maksan mistä tahansa, mitä hän seuraavaksi tekee.

Elokuvan ongelma on iso, mutta vain suhteellisesti. Ensimmäinen puolisko on niin väkevä, että sen päälle voitaisiin rakentaa intiimi draama, suunnaton spektaakkeli, tai aivan mitä tahansa. Kun tieteiselokuvan budjetti on 30 miljoonaa dollaria ja se on täynnä fotorealistista tietokoneanimaatiota (rapumiehet), painopiste pysyy väkisinkin tarinankerronnassa, vai mitä? Uskomatonta kyllä, District 9 muuttuu toimintatykitykseksi, joka ei häviä lainkaan esimerkiksi huippukalliin Terminator - Pelastuksen remuamiselle. Loppupuolella nähdään intensiivistä, mielikuvituksellista ja tiukasti hahmovetoista räiskintää, ja paljon. Toiminta viihdyttää, jännittää, se on päähenkilöiden kannalta merkityksellistä. Toisaalta sen aikana laajempi tarina - jota kohtaan nälkäni oli jo melkoinen - jää auttamatta jalkoihin. Jos tahdot lainaa unelmiesi firman perustamiseen, saatat arvostaa kuumaa seksiä pankkivirkailijan kanssa, muttet enää sitä, jos heti perään lennät kadulle tyhjin kassein.