Ennen kuin japanilaiset kehittivät raiskauspelit, verellä ja suolenpätkillä maustetut pornopiirretyt, Pokémonin ja Dragon Ball Zetan, terrorisoivat he lähinaapureitaan rajummin kuin modernit roistovaltiot. Toisen maailmansodan kynnyksellä Japani hyökkäsi sisällissodan repimään Kiinaan ja syyllistyi sanoinkuvaamattomiin julmuuksiin muun muassa Nanjingissa, mikä nakertaa yhä valtioiden välejä. Pako Huang Shista (The Children of Huang Shi) jää varsin pinnalliseksi historiantunniksi, joten on katsojan etu, jos Japanin lähihistoria saa jo etukäteen aikaan muutakin aivotoimintaa kuin perinteistä sympatiaa Hiroshiman ja Nagasagin johdosta. Ohjaaja Roger Spottiswooden merkittävimmät teokset ovat: 48 tuntia, Kuudes päivä ja Huominen ei koskaan kuole. Silmät sanovat, että toimintaohjaajalta onnistuu myös historiallinen draama, mutta ruumiinosa silmien takana huomaa, että elokuva on aivan liian lyhyt.

Pako Huang Shista kertoo totuutta ja omaa itseään etsivästä brittiherrasta George Hoggista (Jonathan Rhys Meyers), joka on kiertänyt maailmaa heikoin tuloksin. Hogg on oppinut, ettei kukaan halua sotaa Euroopassa, ei Amerikassa eikä Aasiassa, vaikka ennemerkit toisesta maailmansodasta ovat selvät. Hogg eksyy toimittajan roolissa Japanin ahdistelemaan Kiinaan. Punaisen Ristin avustusautossa Hogg muiluttaa itsensä sisämaahan, jossa kansanmurhaa harrastetaan kursailematta. Tilanne käy turhan kuumaksi Hoggillekin. Karismaattinen kiinalaissotilas Chen (Chow Yun Fat) ja länsimainen sairaanhoitaja Lee (Radha Mitchell) hoitavat potentiaalisesti arvokkaan brittijournalistin turvaan sotaorpojen lastenkotiin. Hogg on historiallinen henkilö. Tilanteen lopulta niin vaatiessa, Hogg johti samaiset orvot 970 kilometrin päähän turvallisempiin maisemiin.

Kaksi tuntia pitkä elokuva yrittää keskittyä kolmeen laajaan aiheeseen, mikä muodostuu ongelmaksi. Sota näyttäytyy todellisena räjähdysten, joukkokohtausten ja ruumiskasojen ansiosta, ongelma ei ole tässä, vaikka elokuva tyytyykin vain vihjailemaan kaikesta todella kamalasta. Pelkästään siitä, että älykäs ja hyväätarkoittava kukkopoika Britteinsaarilta saavuttaa kovia kokeneiden lapsien luottamuksen, syntyisi kevyesti tämänpituinen leffa. Pako Huang Shista ei ehdi keskittyä kauaa tähän, kun pääasia on tavallaan se eeppinen patikkaretki. Joka sekin jää etäiseksi tapahtumaksi. Pako Huang Shista on epäonnistunut kuvaus ajan kulumisesta, etäisyyksistä, ponnistelujen merkityksestä ja tunteiden kehittymisestä.

Kuitenkin pidin elokuvasta. Meyersin pääosaroolissa yhdistyvät ylväästi ylpeys ja nöyryys, korkea sivistys ja oman tietämättömyyden hyväksyntä, ehkä jopa ruikuttava asenne ja sankarillisuus. Hogg onnistutaan kuvaamaan elokuvan arvoisena pyhimyksenä, vaikka mies ensimmäisellä ja toisellakin silmäyksellä vaikuttaa pöyhkeältä elitistiltä, joka on karannut kotoa vanhempien rahoilla. Myös henkilökemiat toimivat. Kamera pysyy turhankin tiiviisti Hoggissa ja tämän liittolaisissa, eli hoitsussa, sotilaassa ja Michelle Yeohin näyttelemässä kauppiaassa. Orpolapset ovat uskottavia, sympatioita herätteleviä raukkaparkoja - ollakseen lähinnä lavasteita. Elokuva pysähtyy esittelemään kunkin perusasian, kuten sen, miksi lapset alkavat pitää Hoggista ja Hogg heistä, mutta ei juuri mitään ylimääräistä. Kiinalaiset uskomatonta kyllä tuntuvat olevan sivuseikka. Vähintään kaksi kertaa elokuvassa lausutaan, että älä tuomitse kiinalaisia, ennen kuin olet oppinut tuntemaan heidät. Tietenkään emme! Mutta missä vaiheessa elokuva aikoo esitellä katsojan ja kiinalaiset toisilleen? Englantia sujuvasti vääntävät tunnetut aasialaistähdet eivät kahteen pekkaan tässä oikein onnistu.

Tarina on todella hyvä. En minä sitä elokuvan aikana ymmärtänyt, mutta kun aidot, eloonjääneet, vanhuksiksi varttuneet Huang Shin orpopojat lausuivat pari sanaa aidosta Hoggista lopputekstien päällä, pakkohan tästä oli liikuttua, kun kaiken nähdyn merkitys viimeinkin kolahti tajuntaan. Joku suurempi lahjakkuus voisi käyttää Spottiswooden ammattitaitoista teosta kuvakäsikirjoituksena ja tehdä sen pohjalta jonkinlaisen, hmm, palkintoja kahmivan version? Mutta ei aleta aivan ilkeiksi. Aiheen on parasta kiinnostaa katsojaa etukäteen, mutta näin jos on, elokuva tarjoaa komeita maisemia, sujuvaa kerrontaa ja uskottavia ihmiskohtaloita. Todellisessa maailmassa lasten elämän jos minkä pitäisi olla lapsilta kiellettyä, kuten joku on joskus sanonut.