Hyvyyttä ja pahuutta edustavat avaruusolennot, jotka muuttuvat roboteista rekka-autoiksi ja lentokoneiksi, on lievästi sanoen lapsellinen idea. Aiheesta saisi keitettyä kovaa kamaa alle kymmenvuotiaille, mutta ohjaaja Michael Bay kutsuu teattereihin kaikki paitsi heidät. Moni ei pitänyt ensimmäisen osan huumorista, kuten robottien piilosleikistä puutarhassa, mutta minä sanon että järki käteen kansalaiset, kyseessä oli elokuvan paras kohtaus. Perusidea on mielipuolisen tyhmä. Älytön. Idioottimainen. Paras tapa saada homma toimimaan edes jollain tasolla on kirjoittaa raivokänneissä jatko-osaan laskuvarjoja piereskelevä robotti, kiimainen pieni WALL-E, kurvikas vaaleanpunainen tyttörobotti, reippaasti kaluhuumoria ja naiskentelevia homokoiria ja hidastettua juoksemista poispäin räjähdyksestä rinnat heiluen ja keski-ikäisen miehen perse ja kaikkee tämmöstä kewlii.

Ja juuri tätä on Transformers: Kaatuneiden kosto. Kyseessä on yksi tämän budjettiluokan typerimmistä elokuvista koskaan ja muistan kyllä Batnännit ja Batluottokortin; jos Bay olisi vihainen ja tahtoisi protestiksi pyyhkiä elokuvastudion rahoilla pyllyään, hän ei voisi tehdä mitään häväistyksellisempää. Tarkempi esimerkki. Elokuvassa esiintyy gangstaslangia vääntävä robotti, joka näyttää hörökorvaiselta töröhampaiselta apinalta, kuten tummaihoiset ihmiset vanhoissa propagandapiirustuksissa. Pari minuuttia sen jälkeen, kun robotin kasvot ovat olleet lähikuvassa, taustalla vilahtaa töröhampainen afroamerikkalainen henkilö. Vau. Ikäraja on ainoa rajoite. Elokuvassa ei esimerkiksi nähdä, kuinka kaivinkone ja kahvinkeitin vetävät toisiaan vuorotellen jokaisen reikään, koska tämä olisi potentiaalisesti nostanut ikärajaa ja laskenut lipputuloja.

Elokuva kertoo näyttelijä Shia LaBeoufista, joka yrittää säilyttää kasvonsa kiperissä tilanteissa. Yksi vastanäyttelijä luulee olevansa toimintakomediassa, toinen valmiiksi nauretussa tv-sarjassa, kolmas vakavassa toimintajännärissä ja kaiken aikaa robotit pieksevät toisiaan. LaBeoufin puolesta on helppo olla iloinen: vaikka teinipojat ja hengenheimolaiset solvaavat miestä tauotta, käytännössä LaBeouf selviää kunnialla jopa muutamasta kohtauksesta, joissa hänen käsketään ylinäytellä. LaBeouf on yksi asia, johon elokuvassa voi luottaa. Säännöt saattavat muuttua, sci-fi saattaa vaihtua fantasiaksi, älyttömyys tulee eskaloitumaan - mutta LaBeoufin hahmo todella tuntuu elävän tässä todellisuudessa.

Tehosteet ovat huipputasoa ja toiminnasta saa paremmin selvää kuin viimeksi, tapu tapu. Tahdon tosissani rakastaa tätä juuri sellaisena surrealistisen kiimaisena toimintakalkkunana kuin tämä on, mutta sydän ei lähtenyt mukaan. Kuka tykkäisi Ninja Turtles -elokuvasta, jossa Silppuri jahtaisi Zac Efronia ympäri kaupunkia ja aina välillä erivärisellä nauhalla varustettu kilppari hyppäisi puskasta potkaisten Silppuria leukaan? Transformers on tehty tällä periaatteella, joskin nimihenkilöt ovat hölmömpiä. Katsojan on uskottava, että avaruusolio, jolla on rekka-auton etuikkuna rinnassaan, on tunteva olento, joka on syntynyt, varttunut ja kuolevainen. Kun tämä on sisäistetty, elokuva paljastuu piinaavaksi splatteriksi, jossa silmiä puhkotaan ja sisäelimiä revitään ruhoista ilman mitään holttia. Muuta Transformersit eivät tee, kuin tappelevat, julistavat puoluekantaa ja vitsailevat. Teoreettisiin päähenkilöihin ei voi muodostaa alustavaakaan tunnesidettä. Katsoohan tätä - mutta kaikki tuntuu kovin turhalta.

Kahdessa ja puolessa tunnissa saadaan paljon matalaksi, muttei aikaiseksi. Tarina on suoraviivainen, mutta sitä pitkitetään tarpeettomasti armeijan esittelyllä, koska Bay on osa Yhdysvaltain armeijan propagandakoneistoa. Tämä ei ollut vitsi, vaan Bayn puheiden pohjalta tehty päätelmä. Bay on väleissä oikean armeijan kanssa, joten urhea leikkiarmeija räiskii konekivääreillä hyvien robottien rinnalla, vaikkei mikään tykiniskua vähäisempi edes horjuta pahoja robotteja. Turhaa, turhempaa - turhinta: tästäkään huolimatta pahikset eivät vaikuta erityisen vaarallisilta. "Kaatuneet" luonnollisesti viittaa hemmoihin, jotka ovat jo kertaalleen saaneet selkään. Puoli tuntia kestävä viimeinen toiminnallisuus olisi kipeästi kaivannut muutakin eeppistä kuin naurettavimman kuolemaa käsittelevän kohtauksen vähään aikaan. Toivoin juonenkäännettä: tylsien transformersien todellinen johtaja on Skeletor, kuten omissa leikeissäni.

Roboleffojen ohjaajien keväällä julkistama kisa on nyt kuitenkin ratkennut. Michael Baylla on puoli tähteä pidempi penis kuin Terminator - Pelastuksen McG:llä.