Tuorein sisältö

Heaven And Hell: The Devil You Know

J.A. Kaunisto

26.05.2009 klo 00.27 | Luettu: 11843 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sehän on jo selvää, että Heaven And Hell on samaa tavaraa kuin Black Sabbathin kokoonpano 1980-luvun alusta. Ronnie James Dion johtama ryhmä päätyi myös keikkailun lisäksi levyttämään uutta materiaalia. Mutta kuulostaako The Devil You Know Black Sabbathilta? Edelliseen on helppo vastata, albumi on joka solullaan liittolainen Heaven And Hell ja Mob Rules -rieskojen suuntaan. Luonnollisesti aika kultaa ja pyöristää muistoja. Kuitenkin tuore albumi tuntuu luontevalta jatkolta kahden edellä mainitun klassikkoalbumin listassa. Tosin viisumateriaali lähentelee klassikkoasemaa vain parin siivun kohdalla. Oikeastaan Atom And Evil, Bible Black ja ehkäpä Breaking Into Heaven asettuvat rinta pystyssä kiveen kaiverrettujen Sabbath-hittien rinnalle. Aika näyttää.

Muissakaan siivuissa ei ole suuremmin valittamista. Bändi pitää menovaihteen kurissa ja runnovan verkkainen ulosanti sopii varttuneiden miesten diesel-koneiston rattaisiin. Riffit ovat Black Sabbathin kohdalla avainasemassa - Atom And Evilin alkaessa ei voi muuta kuin huutaa onnesta ja kiristää volyyminapista viimeiset tehot. Vuosia on kuitenkin paljon välissä, eihän sävelkynä voi olla enää entisessä vireessä. Myös Ronnie James Dion äänessä on huomattavissa, ettei turhia yliäänisuorituksia ole enää ohjelmassa. Hauskaa on kuitenkin huomata, ettei levyllä ole turhia kokeiluja ja rima säilyy hyväksyttävällä tasolla läpi rieskan. Pari ripeämpää siivua kuulostavat ensin hieman väkinäisiltä mutta tuovat mukavasti säpinää raskaalla kädellä ruhjottuun biisijoukkoon. Kiekon päättävä Breaking Into Heaven uskaltaa kokeilla ja tuoda Sabbath-kuvastoa kohti 2000-lukua.

The Devil You Know on juuri sitä, mitä vanhat fanit haluavat - koskaan et muuttua saa. Tuskin vanhoilta herroilta odotetaan 2000-luvun raskasta rokkia mullistavaa uudisteosta. Jos albumi jää kokoonpanon ainoaksi, historia tulee muistamaan asian hymyssä suin ja käsi lipassa. Albumi asettaa häpeään myös monta Sabbathin kulta-aikojen jälkeen julkaistua rieskaa. Varsinkin nelikko Ronnie James Dio, Tony Iommi, Geezer Butler ja Vinny Appice osoittavat kokemuksen ja näkemyksen painoarvon. Turha edes miettiä, kuinka suuri apinalasti herroilla on albumia tehdessään ollut hartioilla. Tottakai albumiin liittyy myös nostalgialisä, jota ei voi väheksyä. (Allekirjoittaneen papereissa nostalgia painaa noin puolen pisteen verran).

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Donkey Punch... My Bloody Valentine ... >

Keskustelut (3 viestiä)

WaCk0

Rekisteröitynyt 08.04.2009

26.05.2009 klo 14.08

Dehumanizer on myöskin Dion aikaisen Black Sabbathin aikaansaannos, ja hieno levy myöskin, vaikkakaan ei alkuperäisen Heaven And Hell-levyn tasoon ylläkkään.

Kyl mie tästä uudesta levystä pidän että keikalle lähden! Viikko enään! \o/
lainaa
TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

26.05.2009 klo 16.30

Kova levy on kyllä, neljä tähteä saa meikäläiseltäkin. Pari nopeampaa kappaletta olisi voinut nostaa arvosanan jopa neljään puoleen.
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

01.06.2009 klo 19.26

Mob Rules on ihan parasta mitä on tullut kuultua tuolta kokoonpanolta. :P
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova